tiistai 9. huhtikuuta 2013

Näin paljon enemmän pankki sinulta laskuttaa

Jos uutiskirje näkyy väärin, avaa uutiskirje selaimessa. Jos kuvat eivät lataudu, lisää osoite uutiskirje.taloussanomat@sanoma.fi osoitekirjaasi.
Taloussanomat.fi Taloussanomien yrittäjäkirje
Tiistaina 9.4.2013 11:40

Näin paljon enemmän pankki sinulta laskuttaa

Heini Karjanmaa

Pankkiasiointi on kallistunut lähes läpeensä. Etenkin laina-asiakkaat maksavat pankeilleen palveluista enemmän kuin puoli vuotta sitten, selviää Taloussanomien vertailusta. Erot pankkien kesken ovat melkoisia. Ettet vain haudo rahojasi pankissa, joka on sinulle aivan väärä?

Suomalaiset palkatko korkeita? Katsokaa Saksaa

Heini Karjanmaa

Tuore saksalaisvertailu tekee turhiksi työnantajien puheet siitä, että Suomen pitäisi ottaa mallia Saksasta palkkakulujen pudottamiseksi. Vertailu paljastaa, että työn teettäminen Suomessa ei olekaan Saksaa kalliimpaa. Palkkakulut ovat käytännössä jo nyt yhtä suuret, ja teollisuudessa työn teettäminen Suomessa on jopa Saksaa halvempaa.

Mene vain kampaajalle kesken työpäivän

Heini Karjanmaa

Niuhotetaanko työpaikallasi, jos hoidat omia asioitasi kesken työpäivän? Vai sopiiko se työnantajallesi – mutta samalla annetaan ymmärtää, että sinunkin vapaa-aikasi joustaa sitten työnantajan tarpeisiin.

Tarkkana veroilmoituksen kanssa – voit säästää satoja euroja

Mikko Stig / Lehtikuva

Esitäytetyn veroilmoituksen tarkastaminen ja korjaaminen kannattaa tehdä kunnolla. Voit säästää jopa satoja euroja, jos olet tarkkana. Tutki ainakin työmatkakulut.

Osinkoveropäätös muuttui – EK pettyi

Hallituksen tänään muuttama kiistelty osinkoveromalli ei kerää kiitosta yritysten etujärjestöltä. Elinkeinoelämän keskusliitto EK moittii uutta päätöstä tiedotteessaan.

Fiva paimentaa pankkeja – korkoon ei saa aina koskea

Heini Karjanmaa

Matala korkotaso aiheuttaa pankeille kannattavuuspaineita, joiden takia pankit nostavat lainamarginaalejaan. Finanssivalvonta on lähettänyt pankeille paimenkirjeen tilanteista, joissa vanhojen lainojen marginaalia ei saa nostaa.

Entä ilman lainakattoa: Nousevatko asuntojen hinnat?

Heini Karjanmaa

Suuret kiinteistönvälitysketjut eivät usko asuntomarkkinoiden ylikuumenevan, vaikka hallituksen kaavailema asuntolainakatto jää toteuttamatta. Vähävaraisille ensiasunnon ostajille lopputulos on suuri helpotus.

"Jopa uhkarohkeaa" – Fiva lyttää lainakattopäätöksen

Lehtikuva

Finanssivalvonta pitää jopa uhkarohkeana hallituksen päätöstä olla viemättä lainakattoa eteenpäin. Fivan mukaan valvojalla pitää olla keinot estää asuntomarkkinoiden ylikuumeneminen.

Pian saat verottajalta postia – tämä on uutta

Heini Karjanmaa

Esitäytetyt veroilmoitukset tupsahtavat postiluukusta lähiviikkoina. Tänä vuonna ilmoitus on muuttunut vain yhdestä kohtaa.

Palkkasi voi olla hihasta vetäisty

Heini Karjanmaa

Jos luulit, että työpaikkasi käyttämä palkkausjärjestelmä takaa tasa-arvoisen tai loogisen tulonjaon, voit olla pahasti väärässä. Johtaja Ismo Kokko UIL:stä sanoo, että monissa yrityksissä palkkapolitiikka on hihasta vedettyä. Vertailukelpoisissa töissä palkkaerot voivat olla kymmeniä prosentteja.

11:26 Yle: Talvivaaran kipsisakka-altaan vuoto tukittu Taloussanomat
10:39 Mökki perinnöksi? Ei kiinnosta, sanovat nuoret aikuiset Taloussanomat
10:05 Saksan viennille yllättävä isku Taloussanomat
09:45 Nokia valittaa EU:lle Androidin salakavaluudesta Taloussanomat
09:13 Spiegel: Kreikassa laskettu, että Saksa on heille miljardeja velkaa Taloussanomat
09:12 Tarkkana veroilmoituksen kanssa – voit säästää satoja euroja Taloussanomat
08:36 Pohjois-Korean työntekijät eivät saapuneet töihin Kaesongin teollisuusalueelle Taloussanomat
07:51 Vallankumous palvelimissa – tietotekniikan runko uusiksi Taloussanomat
07:34 Itkevä poika valloittaa yhteisömediaa Taloussanomat
07:20 Urpilainen Ylelle: Itellan kytkös veroparatiisiin sopimaton Taloussanomat
07:05 TS: Matkailijan ambulanssilento ulkomailta voi maksaa yli 100 000 euroa Taloussanomat
06:08 Miksi valtio hylkii suomalaisia avaruuskoodareita? Taloussanomat
06:01 Mene vain kampaajalle kesken työpäivän Taloussanomat
21:46 Nord Streamin uusi putkihanke ympäristöselvitykseen Taloussanomat
21:25 Ministereiden omaisuus julki Ranskassa Taloussanomat
21:17 Pankkien lainahanat kiristyivät – kansalaisten kukkaro aukesi Taloussanomat
20:34 Onnela-yökerhot yrityssaneeraukseen Taloussanomat
20:22 Suomikeksintöä testataan jo: Bensankulutus - 40 %? Taloussanomat
20:12 Jos dollari romahtaa, täällä voi pian ostaa leipää kultarahoilla Taloussanomat
19:32 Talvivaarasta vuotaa samaa vettä kuin syksyllä Taloussanomat


Uutiskirjetilausten muuttaminen ja peruuttaminen | Siirry sivustolle

© Taloussanomat Oy | Yhteydenotot: palaute.taloussanomat@sanoma.fi



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti