sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Uutiskirje: Testaa, paljonko saisit kodistasi lisäeläkerahaa

Jos uutiskirje näkyy väärin, avaa uutiskirje selaimessa. Jos kuvat eivät lataudu, lisää osoite uutiskirje.taloussanomat@sanoma.fi osoitekirjaasi.

Taloussanomat.fi Taloussanomien uutiskirje
Maanantaina 29.4.2013 09:44

Testaa, paljonko saisit kodistasi lisäeläkerahaa

Heini Karjanmaa

Eläkkeiden riittävyys huolestuttaa yhä useampaa suomalaista – varsinkin nyt, tiedetään, että eläkemaksut eivät enää kata eläkkeitä. Sekin tiedetään, että suomalaisten varallisuus on pitkälti kiinni asunnoissa. Yhtälö pannee monen miettimään, pitäisikö koti panna lihoiksi eläkepäiviä varten. Testaa, kuinka paljon saisit Taloussanomien laskurilla.

EU puuhaa jo liittovaltiota – Suomi seuraa tuppisuuna

Heini Karjanmaa

Kriisi ei pääty eikä euro pelastu ennen kuin euromaat muuttavat rahaliittonsa liittovaltioksi. Tätä "Bryssel" ja "markkinat" hokevat vuoron perään. Ne hyötyisivät tulonsiirto- ja velkaunionista – mutta eivät osallistuisi kustannuksiin. Suomi taas kuuluisi maksajiin – mutta seuraa tuppisuuna sivusta.

Likainen juttu – tästä matkatoimisto vaikenee

Elina Ranta ja IS/Ilkka Mäkinen

Matkatoimistot houkuttelevat rantalomailijoita paratiiseihin, mutta kuinka hyvin ne pitävät merestä huolta? Suuri osa matkailubisneksestä ei tiedä, minne suomalaisten jätökset lopulta päätyvät.

"Kun poliitikko töppäilee, hänestä tulee marttyyri"

Lehtikuva

Taas paljastui päättäjän veronkierto, ja kansalaisten oikeudentaju on koetuksella. Suomi on eri maata. Täällä töpeksijä on marttyyri. Se lisää kansansuosiota, sanoo filosofi.

OP-Pohjolan tulos vahvistui

Mikko Stig

Finanssiryhmä OP-Pohjolan ensimmäinen vuosineljännes oli edellisvuoden vastaavaa jaksoa parempi. Tulos ennen veroja kohosi 234 miljoonaan euroon vuodentakaisesta 199 miljoonasta eurosta

Italia sai hallituksen – "Ei kiihkoilijoita"

 MAX ROSSI

Italia on saanut hallituksen. Hallituksen on määrä vannoa virkavalansa tänään, mutta pääministeripuolueen rivien rakoilu voi aiheuttaa ongelmia.

Vakuutustoiminta paransi Pohjola Pankin tulosta alkuvuonna

Lehtikuva

Finanssikonserni Pohjolan tulos parani vuoden ensimmäisellä neljänneksellä viime vuodesta vahinkovakuutuksen menestyksen ansiosta.

Italialaiset leipääntyivät pizza-hommiin: "Nöyryyttävää"

Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

Yhä harvempi italialainen ryhtyy enää perinteiseen elinkeinoon, kirjoittaa brittilehti Daily Telegraph.

Kuoppamäki: Italian päätös veronpalautuksista yllättävä

EPA

Danske Bankin pääekonomisti Pasi Kuoppamäki yllättyi siitä, että Silvio Berlusconi sai Italian uudessa hallituksessa tahtonsa läpi kiinteistöverojen palautuksista. Kuoppamäki ennakoi, että Italian vaikeat hallitusneuvottelut voivat toistua muissakin maissa.

Dreamliner lentää taas

Issei Kato / Reuters

Uutistoimisto Reutersin mukaan Ethiopian Airlines on tänään lentänyt ensimmäisen kaupallisen lennon Dreamlinerilla koneen lentokieltoon asettamisen jälkeen.

Kreikka hyväksyi lainaerän ehtona olleet jätti-irtisanomiset

JOHN KOLESIDIS

Kreikka odottaa tänään saavansa hyväksynnän 2,8 miljardin euron lainaerälle. Maan parlamentti äänesti eilen lainerän ehtona olleiden irtisanomisten ja kiinteistöveron puolesta.

Paratiisi sairastuu – ja tartuttaa turistin?

Peter Jansson

Varoitus: Tämä juttu saattaa sisältää kohtia, jotka vähentävät matkustushaluja erääseen kaukomatkakohteeseen. Kunpa vähentäisikin.

09:41 Kuluttajien luottamus synkkeni, lainanotto kiinnostaa silti Taloussanomat
09:30 "Googlen virtuaalilasit ovat teknologinen käännekohta" Taloussanomat
09:00 Italialaiset leipääntyivät pizza-hommiin: "Nöyryyttävää" Taloussanomat
08:44 OP-Pohjolan tulos vahvistui Taloussanomat
08:32 Vakuutustoiminta paransi Pohjola Pankin tulosta alkuvuonna Taloussanomat
08:07 HS: Suomi pihtailee terveydenhuollon kustannuksissa Taloussanomat
07:56 Kreikka hyväksyi lainaerän ehtona olleet jätti-irtisanomiset Taloussanomat
07:40 Firma muutti Viroon – ja yllättyi ikävästi Taloussanomat
07:19 ESS: Avokonttorin melu rokottaa puoli tuntia työajasta Taloussanomat
07:07 TS: Yliopistojen rahankeruu vaarassa Taloussanomat
06:01 Testaa, paljonko saisit kodistasi lisäeläkerahaa Taloussanomat
17:20 MTV3: Suomalaiset laiskistuivat asuntolainan kilpailutuksessa Taloussanomat
17:17 Kuoppamäki: Italian päätös veronpalautuksista yllättävä Taloussanomat
15:52 Eläkeyhtiöt: Verotaakan kasvu nostaisi eläkemaksuja Taloussanomat
13:49 Kaksi haavoittui ammuskelussa Roomassa Taloussanomat
12:42 HS: EK:n ääni kuuluu kovimmin eduskunnassa – Häkämies tyytyväinen Taloussanomat
11:01 Kreikkalaisministeri tuohtui ruotsalaishuvipuiston mainoksesta Taloussanomat
09:45 Italia sai hallituksen – "Ei kiihkoilijoita" Taloussanomat
07:01 Supermiehen pelisilmä petti Taloussanomat
06:11 "Kun poliitikko töppäilee, hänestä tulee marttyyri" Taloussanomat




Uutiskirjetilausten muuttaminen ja peruuttaminen | Siirry sivustolle

© Taloussanomat Oy | Yhteydenotot: palaute.taloussanomat@sanoma.fi



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti