tiistai 19. maaliskuuta 2013

Suljettu ravintola kerjää asiakkailtaan 99 euroa välttääkseen konkurssin

Jos uutiskirje näkyy väärin, avaa uutiskirje selaimessa. Jos kuvat eivät lataudu, lisää osoite uutiskirje.taloussanomat@sanoma.fi osoitekirjaasi.
Taloussanomat.fi Taloussanomien yrittäjäkirje
Tiistaina 19.3.2013 11:28

Suljettu ravintola kerjää asiakkailtaan 99 euroa välttääkseen konkurssin

Paksu

Helsinkiläinen ravintola sulki tällä viikolla ovensa vain runsaan kolmen kuukauden jälkeen. Nyt omistaja yrittää pelastaa ravintolansa myymällä kanta-asiakaskortteja suljettuun ravintolaan. Pankeilta luottoa ei ole enää herunut.

Yrittäjät: Työterveyshuollosta ei ole hyötyä

Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

Pienistä ja keskisuurista yrityksistä yli puolet on sitä mieltä, että työterveyshuollon palvelut eivät ole ylläpitäneet työntekijöiden työkykyä eivätkä ehkäisseet sairauspoissaoloja.

Ravintolat: Jos viina kallistuu, nuorten työttömyys pahenee

Lehtikuva

Hallituksen kehysriihen alla etujärjestöt ovat aktivoituneet puolustamaan jäseniään. Ravintola- ja matkailualan etujärjestö vetoaa nuorisotyöttömyyteen, jotta alkoholiveroa ei nostettaisi.

Ekonomistien välitodistus: "Ei mikään superhallitus"

HS/Leif Rosas/redstar. Kuvankäsittely Taloussanomat

Hallituksen toiminta on sen alkutaipaleella ollut niukin naukin tyydyttävää. Näin arvioivat ekonomistit keskimäärin. Lue, missä taloustieteilijät arvioivat hallituksen onnistuneen ja missä töpeksineen.

Saadaanko Suomen nuorille vihdoin töitä?

Heini Karjanmaa

Nuorisotakuu on yksi Jyrki Kataisen hallituksen kärkihankkeista. Nyt opetusministeri Jukka Gustafssonin (sd.) asettama työryhmä esittää uusia keinoja hallituksen nuorisotakuun toteuttamiseksi.

Pomo voi menettää työntekijöiden luottamuksen hetkessä

Heini Karjanmaa

Esimiehen ja alaisen välinen luottamus voi rapistua hetkessä, tuore väitöskirja kertoo. Luottamukseen vaikuttavat pienet arkiset sanat. Vaarana on, että esimiehet rikkovat luottamuksen tahattomasti olemalla passiivisia tai välinpitämättömiä.

He pelastavat autokaupan täydeltä romahdukselta

Reuters

Nuoret perheet jättävät yhä useammin uuden auton ostamatta. Onneksi yksi ryhmä käy yhä innokkaasti autokaupoissa.

EU:n ja USA:n kumppanuussopimus hyödyttäisi pieniä yrityksiä

MIKE THEILER

EU:n ja USA:n mahdollinen laaja kauppa- ja investointikumppanuussopimus hyödyttäisi Etlan tutkimuksen mukaan monia suomalaisyrityksiä.

Varo tai voit saada aina liian vähän palkkaa

Heini karjanmaa

Jos et tunne oman palkkasi perusteita, yrityksesi palkkapolitiikkaa ja alan ansioita, voit hinnoitella osaamisesi täysin pieleen. Etenkin kaksi ryhmää on vaarassa ajautua liian pienine palkkatoiveineen helposti pysyvään palkkakuoppaan.

Pitkällä lomalla joutuisi yhä sairastamaan

Martti Kainulainen /Lehtikuva

Lakiin on ehdotettu muutosta, joka sallisi sairaana vietetyn lomapäivän siirtämisen eteenpäin. Esitystä käsitellyt valiokunta on nyt tehnyt asiaan rajauksia.

Katsastukseen vapautta: Hinnat voivat laskea

Pentti Vänskä

Hallitus esittää katsastustoiminnan lakien muuttamista. Jatkossa esimerkiksi tavalliset korjaamot pääsisivät helpommin tekemään katsastuksia.

Suomalaiset työpaikat: Kaksi kuolemaa kuussa

Lehtikuva/Pihla Lehmusjoki

Suomessa kuolee yhä yli kaksi ihmistä kuukaudessa työpaikalla sattuvissa tapaturmissa.

Suomalaisyritykset maksaneet jopa yli 90 000 huijareille

REUTERS/Arnd Wiegmann

Suomalaisyrityksiä on joutunut taitavan sähköpostihuijauksen kohteeksi, sisäministeriö kertoo raportissaan. Aasialaisen liikekumppanin nimissä on saatu huijattua enimmillään yli 90 000 euroa yhdeltä yritykseltä.

40 euroa päivästä – yrittäjille kallis lasku myöhästymisestä

LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Lauantaista alkaen yritykset saavat periä toisiltaan jopa 40 euron korvauksen laskun maksun viivästymisestä vain yhdellä päivällä. Miltei neljännes Suomen Asiakastieto Oy:n kyselyyn vastanneista yrityksistä aikoo hyödyntää sakottamismahdollisuutta heti.

Yli 50-vuotias, hae töitä suhteillasi

Heini Karjanmaa

Jos olet yli 50-vuotias työtön, töiden haku voi turhauttaa. Hyväkin osaaja jää jalkoihin, kun tarjolla on koulutettuja, sosiaalisia ja dynaamisia nuoria. Asiantuntija kehottaa käyttämään suhteita ja ottamaan suoraan yhteyttä kiinnostaviin työpaikkoihin.

11:27 Sisu Auto perui lomautukset ja palkkaa lisää Taloussanomat
11:24 Nyt se on virallista: Samsung puuhaa älykelloa Taloussanomat
10:52 Näissä tehtävissä toimihenkilö tienaa parhaiten Taloussanomat
10:27 PTT: Ensi vuoteen liittyy suurta epävarmuutta Taloussanomat
10:10 Talousennusteet synkkenevät – nyt vuorossa Nordea Taloussanomat
09:43 Asiantuntija Demarille: Kossupullo riittää maksuksi kaveriavusta Taloussanomat
09:15 Ravintolat: Jos viina kallistuu, nuorten työttömyys pahenee Taloussanomat
09:04 Hallitus: Kyproksen tilileikkaus tuskin menee läpi Taloussanomat
08:59 EVM:n johtaja tapaa Urpilaisen tänään Helsingissä Taloussanomat
08:34 Äidin taistelu päättyi: Käteen jäi jättisakko piratismista Taloussanomat
08:07 Euroryhmä: Kypros saa säästää pienet talletukset verolta Taloussanomat
08:03 HS: Vapaavuori laajentaisi osinkojen verottomuutta Taloussanomat
07:50 Nokia soittaa sinulle – musiikkia Taloussanomat
07:41 Yle: Näin yksityislääkärien hinnat vaihtelevat Taloussanomat
06:10 Älypuhelin on epämääräisilläkin sivuilla turvallinen – vielä hetken Taloussanomat
06:08 Kun moottoritiestä tuli nero – näin köröttelet 2018 Taloussanomat
06:01 Taloyhtiö, nyt on kiire Taloussanomat
21:22 Ruotsalaiset rikastuivat – jälleen Taloussanomat
21:15 Merkel valaa uskoa euroon – Kypros kriisin kourissa Taloussanomat
21:01 Saadaanko Suomen nuorille vihdoin töitä? Taloussanomat


Uutiskirjetilausten muuttaminen ja peruuttaminen | Siirry sivustolle

© Taloussanomat Oy | Yhteydenotot: palaute.taloussanomat@sanoma.fi



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti