tiistai 5. maaliskuuta 2013

Uutiskirje: Näinkö käy: vanhat pysyvät töissä, nuoret työttöminä?

Jos uutiskirje näkyy väärin, avaa uutiskirje selaimessa. Jos kuvat eivät lataudu, lisää osoite uutiskirje.taloussanomat@sanoma.fi osoitekirjaasi.

Taloussanomat.fi Taloussanomien uutiskirje
Tiistaina 5.3.2013 11:00

Näinkö käy: vanhat pysyvät töissä, nuoret työttöminä?

Heini Karjanmaa

Akatemiatutkija Jani Erola vertaa puheita työuran pidentämisestä taikatemppuun. Mutta taialla voi olla ikävä kääntöpuoli: nuorisotyöttömyys kasvaa ja sosiaalinen liikkuvuus hiipuu, jos eläkeikä nousee, mutta uusia työpaikkoja ei synny. Kukaan ei tiedä, miten kalliiksi se tulee.

Kypros suostui rahanpesuselvityksiin ennen apupäätöstä

EPA

Euroryhmän valtionvarainministerit päättivät maanantai-iltana, että ennen apupaketista sopimista on tehtävä kunnon selvitys siitä, noudattavatko Kyproksen pankit rahanpesun estävää lainsäädäntöä.

Hypo: Huuma ohi, asuntokauppa hiipuu

Lehtikuva

Hypo odottaa asuntokaupan hiipuvan, kun vuoden vaihteen vero- ja korkohuuma on ohi. Pääkaupunkiseudulla hinnat jatkavat nousuaan, mutta pankin mukaan kasvukeskusten ulkopuolella asuntovarallisuuden arvo laskee. Asuntolaina ei ole pankeille enää sisäänheittotuote.

Rehn: Irlannille ja Portugalille helpotuksia ehkä jo huhtikuussa

Reuters

EU:n valtiovarainministerit saattavat ensi kuussa sitoutua antamaan Irlannille ja Portugalille lisäaikaa tukilainojen takaisinmaksuun, talouskomissaari Olli Rehn arvioi.

Espanjassa jo yli viisi miljoonaa työtöntä

Reuters

Espanjassa on työttömiä jo melkein yhtä paljon kuin Suomessa asukkaita. Myönteistä on kuitenkin se, että työttömien määrän kasvu on hidastunut.

EKP irti hätäapuryhmästä? Rehnillä ei aavistustakaan

Bloomberg/Hannelore Foerster

Euroopan keskuspankissa on halua kyseenalaistaa yhteistyö niin sanotussa troikassa, kertoivat kaksi saksalaista lehteä maanantaina.

Italian vasemmistolta uhkavaatimus: tuki tai uudet vaalit

EPA/MASSIMO PERCOSSI

Italia hivuttautui tänään entistä lähemmäksi uusia vaaleja sen jälkeen kun keskustavasemmiston Pier Luigi Bersani vaati protestiliikkeen Beppe Grillolta tukea uudelle hallitukselle tai uusia vaaleja.

Vuoden autoksi valittiin "tylsyyden täydellisyys"

REUTERS/Denis Balibouse

Autotoimittajat ovat valinneet vuoden autoksi saksalaisen Volkswagen Golfin. Jokavuotinen Vuoden Auto -valinta tehtiin Geneven autonäyttelyn aattona Sveitsissä.

Pankki: Mika Vehviläisen uusi työpaikka "klassinen käännetarina"

Lehtikuva

Saksalainen Deutche Bank on nostanut Cargotecin sijoitussuosituksen tasolle "osta", kun aiemmin pankin analyytikot kehottivat pitämään lastinkäsittelylaitevalmistajan osakkeet.

Ikealta halpahotelleja – kootaan paloista

Reuters

Ruotsin huonekalujätti Ikea aikoo laajentaa bisneksiään halpahotelleihin. Ikean huonekaluja ei hotelleissa nähdä, mutta hotellit kootaan Ikea-tyyliin paloista.

Testissä Ativ S: Samsungin Windows Phone haastaa Lumiat

Samsung

Samsung lähtee kampittamaan Lumioita Ativ S -Windows-puhelimella. Korealaisjätti yrittää tosissaan Microsoft-maailmassakin, joten kisa Nokian kanssa on kova.

Facebook-tietoja vaarantanut Java-aukko paikattiin kiireesti

REUTERS/Thomas Hodel

Oracle julkisti kiireellä paikan haavoittuvuuteen, jonka kautta hyökkääjät ovat ujuttaneet McRat-troijalaista tietokoneisiin. Sen avulla haalittiin käyttäjätietoja Facebookista, Applesta ja Twitteristä.

Muuttoryntäys Helsingin seudulle – kasvaako asuntopula?

Martti Kainulainen  / Lehtikuva

Helsingin seudulle muutti viime vuonna 17 000 uutta asukasta, joka on 40 vuoden muuttoennätys, Helsingin seudun kauppakamari kertoo.

Latvia hakee euroalueen jäsenyyttä

Reuters

Latvia on päättänyt hakea euroalueen jäsenyyttä. Maan hallituksen tavoitteena on, että latvialaiset voisivat vaihtaa latin euroksi ensi vuoden alussa. Jos hakemus aikanaan hyväksytään, Latviasta tulee rahaliiton kahdeksastoista jäsen.

Työntekijät haluavat yt-neuvotella, Kemira ei

Benjamin Suomela

Vesikemianyhtiö Kemira ei halua ottaa vastaan työntekijöidensä tekemää yt-neuvottelutarjousta.

Analyytikko: Nokia voi palata Stoxxin indeksiin

EPA/FRANK RUMPENHORST

Matkapuhelinyhtiö Nokian paluu Euro Stoxx 50 -indeksiin on mahdollinen, pankkikonserni Nordean analyytikko Sami Sarkamies arvioi.

Väitös: Lapsi aistii vanhemman ikävän työpäivän jo tuulikaapissa

Lehtikuva

Lapsi havainnoi vanhemman työpäivän ikävät tunnelmat jo kotiovella, selviää Jyväskylän yliopistossa tehdyssä tohtorin väitöstutkimuksesta.

Finnair "halpeni", kun kilpailijat lopettivat reittejään

Lehtikuva

Lentäminen maakuntakentiltä Eurooppaan on kallistunut, koska ulkomaiset lentoyhtiöt ovat lopettaneet lentojaan. Travelmarketin vertailussa Finnairin asema on parantunut selvästi vuodessa. Tutkituista lennoista 44 prosentissa Finnairin hinta oli edullisin.

Uusi laki voi suistaa maailman rikkaimman miehen jalustalta

REUTERS/Henry Romero

Maailman rikkain mies Carlos Slim on enää 4,8 miljardia dollaria Bill Gatesin edellä. Slimin teleyhtiö America Movililla menee huonosti Latinalaisessa Amerikassa ja myös Euroopan sijoitukset takkuavat.

Kärähti 21 kertaa peltipoliisiin – vältti sakot huijauksella

REUTERS/Mick Tsikas

Australialainen mies kaasutteli toistuvasti ylinopeuskameraan, mutta vältti kaikki sakot väärydellä, uutissivusto News.com.au kertoo.

10:44 Kypros suostui rahanpesuselvityksiin ennen apupäätöstä Taloussanomat
10:43 Ikealta halpahotelleja – kootaan paloista Taloussanomat
09:59 Efore neuvottelee 75 työntekijän vähentämisestä Taloussanomat
09:35 Facebook-tietoja vaarantanut Java-aukko paikattiin kiireesti Taloussanomat
09:31 Hypo: Huuma ohi, asuntokauppa hiipuu Taloussanomat
08:37 Rehn: Irlannille ja Portugalille helpotuksia ehkä jo huhtikuussa Taloussanomat
07:39 Espanjassa jo yli viisi miljoonaa työtöntä Taloussanomat
07:20 HS: Suomalainen haluaa tietää, mistä ruoka on kotoisin Taloussanomat
06:01 Näinkö käy: vanhat pysyvät töissä, nuoret työttöminä? Taloussanomat
22:04 EKP irti hätäapuryhmästä? Rehnillä ei aavistustakaan Taloussanomat
21:14 Italian vasemmistolta uhkavaatimus: tuki tai uudet vaalit Taloussanomat
20:45 Saksalaisklovnit loukkaantuivat: Älkää verratko Berlusconiin Taloussanomat
20:17 Väitös: Lapsi aistii vanhemman ikävän työpäivän jo tuulikaapissa Taloussanomat
20:02 Vielä toimistolla? Älä silti marssi kahvikoneelle Taloussanomat
19:04 Vuoden autoksi valittiin "tylsyyden täydellisyys" Taloussanomat
18:27 Pankki: Mika Vehviläisen uusi työpaikka "klassinen käännetarina" Taloussanomat
18:15 Tero Varjoranta IAEA:n johtotehtäviin Taloussanomat
18:01 Hämeen Sanomat irtisanoo yhdeksän työntekijää Taloussanomat
17:19 Testissä Ativ S: Samsungin Windows Phone haastaa Lumiat Taloussanomat
17:04 Älypuhelimet menevät tänä vuonna ohi peruspuhelimista Taloussanomat

Markkinat

Kurssit päivitetty 5.3.2013 klo 11:00 viidentoista minuutin viipeellä.

INDEKSIT

Nimi +/- %
OMX Helsinki PI +1,08
OMX Helsinki CAP PI +1,06
OMXH25 PI +1,12
OMX Helsinki Mid Cap PI +0,98
OMX Helsinki Small Cap PI +0,16

KOROT

Nimi Korko 1 vko
Euribor 12 kk 0,544 -0,027
Euribor 6 kk 0,324 -0,019
Euribor 3 kk 0,202 -0,011
Euribor 1 kk 0,117 +0,000

NOUSIJAT JA LASKIJAT

Nimi Viim. +/- %
Glaston Corporation 0,26 4
Talvivaara Mining Company Plc 1,04 3,79
Vacon 49,69 3,59
Wulff Group Plc 1,95 3,17
Kesko B 24,38 2,91
Ponsse 1 6,4 -0,78
Saga Furs Oyj C 24,66 -1,36
Componenta (LP) 1,81 -1,63
Dovre Group Plc 0,51 -3,77
Efore (LP) 0,7 -4,11

VAIHDETUIMMAT

Nimi Vaihto € +/- %
Nokia 5,68 M 1,43
Metso 2,6 M 0,73
UPM-Kymmene 2,4 M 0,94
Stora Enso R 2,33 M 1,54
Sampo A 1,87 M 1,08
Fortum 1,86 M 0,95
Huhtamäki 1,62 M -0,41
KONE Corporation 1,61 M 1,21
Nokian Renkaat 1,56 M 0,81
Nordea Bank FDR 1,52 M 1,29




Uutiskirjetilausten muuttaminen ja peruuttaminen | Siirry sivustolle

© Taloussanomat Oy | Yhteydenotot: palaute.taloussanomat@sanoma.fi



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti