tiistai 30. heinäkuuta 2013

Uutiskirje: Näistä asioista työkaverisi on kateellinen

Jos uutiskirje näkyy väärin, avaa uutiskirje selaimessa. Jos kuvat eivät lataudu, lisää osoite uutiskirje.taloussanomat@sanoma.fi osoitekirjaasi.

Taloussanomat.fi Taloussanomien uutiskirje
Tiistaina 30.7.2013 10:56

Näistä asioista työkaverisi on kateellinen

Heikki Saukkomaa/Lehtikuva

Suomalaisilla työpaikoilla muhii paljon kateutta. Syyt ovat mitä moninaisemmat. Asiantuntijat kertovat, mitkä asiat herättävät kateutta työkavereissa. He muistuttavat myös, että oman kateutensa myöntämällä voi oppia omista tavoitteistaan ja toimia niiden eteen.

Yhtiö lupaa sijoituksen takaisin 50-kertaisena – "Aivan älytön lupaus"

Lehtikuva

Teknologiayhtiö LH Communications lupaa sijoittajille valtavia voittoja. Asiantuntijat ovat skeptisiä.

Suomalainen pelifirma keräsi suuren rahoituksen

Grand Cru

Suomalainen peliyhtiö Grand Cru on saanut 8,5 miljoonaa euroa rahoitusta muun muassa Qualcomm Venturesilta, Nokia Growth Partnersilta ja Idinvest Partnersilta.

Keskuspankki puhuu: Sijoittajan olo kuin koekaniinilla

Reuters

Sijoittajat ovat viime aikoina tunteneet itsensä rotiksi keskuspankkien koelaboratorioissa, vertaavat suursijoittajat uutistoimisto Bloombergille. Tällä viikolla sijoittajilta kysytään erityisen paljon keskuspankkien tulkintataitoja, kun sekä Yhdysvaltain, Euroopan että Englannin keskuspankit kokoustavat tahoillaan.

Valtio osti Talvivaaraa, kurssi romahti: "Totta kai olemme pettyneitä"

Lehtikuva

Kaivosyhtiö Talvivaaran suurimman omistajan, sijoitusyhtiö Solidiumin, ei ole auttanut kuin nojata taaksepäin ja seurata yhtiön syöksykierrettä pörssissä.

Saudiprinssi varoitti maataan USA:n liuskeöljylöydöstä

Bloomberg News

Saudimiljardööri pelkää Yhdysvaltain liuskeöljy- ja kaasulöytöjen heikentävän öljyn kysyntää. Prinssi vaatii maata monipuolistamaan talouttaan.

Turkcell uhkaa liukua Turkin hallituksen valtaan

Ruutukaappaus

Turkin kansainvälisesti tunnetuimpiin yrityksiin kuuluva matkapuhelinoperaattori uhkaa liukua maan hallituksen haltuun vuosia jatkuneen juonittelun seurauksena. Turkcellin solmun odotettiin aukeavan Cukurovalle annetulla määräajalla, mutta nyt se on poistettu.

Brittipankki järjestää valtavan osakeannin

Justin Thomas

Brittiläinen Barclays vahvistaa pääomiaan 5,8 miljardin punnan osakeannilla. Anti on tappio pankin toimitusjohtajalle Anthony Jenkinsille, joka pyrki täyttämään pankin pääomavajeen vaihtovelkakirjalainoilla.

Uutistoimisto: Unkari maksaa IMF-lainan etuajassa

Balazs Mohai/Bloomberg News

Unkari maksaa 2,2 miljardia euroa Kansainväliseltä valuuttarahastolta IMF:ltä saamastaan lainasta seitsemän kuukautta etuajassa, unkarilainen MTI-uutistoimisto kertoo.

Mainosalalla kuohuu: Jaksavatko Apple ja Samsung saman katon alla?

REUTERS/Shannon Stapleton

Ranskalaisen mainostoimiston Publicisin ja yhdysvaltalaisen mainostoimiston Omnicomin sunnuntaina ilmoittama fuusio tuo samaan toimistoon isoja, toistensa kanssa kilpailevia yrityksiä.

IMF tutki: Demokraattiset vaalit myrkkyä talouskasvulle

Eeva Eronen

Kansainvälisen valuuttarahaston julkaiseman tutkimuspaperin mukaan yritykset päätyvät maksamaan laskun, kun vallassa olevat puolueet yrittävät ostaa itselleen vaalimenestystä. Lääkkeeksi ongelmaan tutkielmassa tarjotaan epädemokraattista kansainvälistä talousjärjestöä.

Huhut vahvistuvat – Nokialta "phablet" jouluksi?

Toni Albir / EPA

Useat lähteet arvioivat Nokian astuvan suurikokoisten älypuhelinten kisaan vielä tämän vuoden lopulla.

Aller Media aikoo vähentää enintään 70 työntekijää

Lehtikuva

Aller Media aloittaa yt-neuvottelut, sillä mediamyynti on laskenut lähes neljänneksen viime vuodesta.

Kummat ennustivat paremmin: Kurittajat vai optimistit?

REUTERS/Rebecca Cook

Yhdysvaltain keskuspankki Fedin päättäjien arviot Yhdysvaltain taloudesta ovat onnistuneet paremmin kyyhkysmäistä linjaa ajaneilta jäseniltä kuin tiukkaa rahapolitiikkaa vaatineilta.

Luksusautosta tuplahinta – Kiinassa vaaditaan selvitystä

Bloomberg/Nelson Ching

Kiinassa on suututtu ulkomaisille luksusautojen valmistajille, jotka myyvät ajoneuvojaan maassa kalliimmalla kuin muilla markkinoilla, kertoo Kiinan valtiollinen uutistoimisto Xinhua.

10:51 Uutistoimisto: Unkari maksaa IMF-lainan etuajassa Taloussanomat
10:40 Applen puhuvat autot tulevat – "ei toimi kovin hyvin" Taloussanomat
10:30 Brittipankki järjestää valtavan osakeannin Taloussanomat
10:03 Turkcell uhkaa liukua Turkin hallituksen valtaan Taloussanomat
09:45 Nordea varoittaa: Maksut myöhässä Taloussanomat
09:33 Käräjöinti painaa Deutsche Bankia Taloussanomat
09:25 Saudiprinssi varoitti maataan USA:n liuskeöljylöydöstä Taloussanomat
08:55 Alaskirjaus rojautti Alcatel-Lucentin rajummalle tappiolle Taloussanomat
07:57 Suomalainen pelifirma keräsi suuren rahoituksen Taloussanomat
07:51 Google haastaa Applen – kenellä paras minitabletti? Taloussanomat
07:27 TS: Reilu kauppa kasvaa – suomalaisyhtiöt hidastelevat Taloussanomat
06:01 Näistä asioista työkaverisi on kateellinen Taloussanomat
22:11 Moni kärsii peukalovaivoista älypuhelinten yleistyessä Taloussanomat
21:25 Nyt se on laskettu: Sinkun ei kannata kokata yksin Taloussanomat
20:57 IMF hyväksyi Kreikan lainaerän Taloussanomat
20:56 Keskuspankki puhuu: Sijoittajan olo kuin koekaniinilla Taloussanomat
20:36 Mainosalalla kuohuu: Jaksavatko Apple ja Samsung saman katon alla? Taloussanomat
19:44 Viidennes ei piittaa puhelinsäännöistä lennolla Taloussanomat
19:03 Fedin Bernanke joutuu todistajanaitioon AIG-käräjillä Taloussanomat
18:34 EU käski Kreikkaa: Myykää pankkiomistuksianne Taloussanomat

Markkinat

Kurssit päivitetty 30.7.2013 klo 10:56 viidentoista minuutin viipeellä.

INDEKSIT

Nimi +/- %
OMX Helsinki PI +0,21
OMX Helsinki CAP PI +0,27
OMXH25 PI +0,28
OMX Helsinki Mid Cap PI +0,15
OMX Helsinki Small Cap PI -0,3

KOROT

Nimi Korko 1 vko
Euribor 12 kk 0,535 +0,015
Euribor 6 kk 0,342 +0,008
Euribor 3 kk 0,226 +0,005
Euribor 1 kk 0,13 +0,005

NOUSIJAT JA LASKIJAT

Nimi Viim. +/- %
Talvivaara Mining Company Plc 0,1089 8,36
Innofactor Plc (LP) 0,98 5,38
Tiimari Plc 0,2 5,26
Pohjois-Karjalan Kirjapaino Oyj (LP) 8,95 2,29
Vaisala A 20,34 1,65
Affecto Plc (LP) 4,07 -2,16
Dovre Group Plc 0,45 -2,17
Afarak Group Plc 0,4 -2,44
Outokumpu 0,469 -3,7
Glaston Corporation 0,33 -5,71

VAIHDETUIMMAT

Nimi Vaihto € +/- %
Nokia 4,25 M 0,67
Uponor 2,64 M 0,86
KONE Corporation 1,97 M 0,44
Sampo A 1,83 M -0,03
TeliaSonera 1,71 M -0,37
Outotec Oyj 1,33 M 0,22
Nordea Bank FDR 1,21 M 0,1
Metso 1,17 M 0,73
Fortum 1,1 M 0,2
Nokian Renkaat 0,85 M -0,21




Uutiskirjetilausten muuttaminen ja peruuttaminen | Siirry sivustolle

© Taloussanomat Oy | Yhteydenotot: palaute.taloussanomat@sanoma.fi



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti