perjantai 6. syyskuuta 2013

IMF: Asunnot Suomessa 12 prosenttia liian kalliita

Jos uutiskirje näkyy väärin, avaa uutiskirje selaimessa. Jos kuvat eivät lataudu, lisää osoite uutiskirje.taloussanomat@sanoma.fi osoitekirjaasi.

Taloussanomat.fi Oma talous -uutiskirje
Perjantaina 6.9.2013 12:48

IMF: Asunnot Suomessa 12 prosenttia liian kalliita

Lehtikuva

Pohjoismaissa asunnoista joutuu maksamaan liikaa, kertoo kansainvälinen valuuttarahasto IMF. Huonoin tilanne on Norjassa.

Jos aiot edetä urallasi, älä tee näitä virheitä

Heini Hämäläinen

Laillisuutta hipovat tai sen rajan ylittävät nuoruuden hairahdukset voivat estää työpaikan saamisen. Jos kymmenet pätevät hakevat yhtä työpaikkaa, työnantajan on helppo karsia sellaiset, joiden maine on tahriintunut tai joiden luotettavuutta hän epäilee.

Työhaastattelusta tuli nöyryyttävä: hakijat pantiin tanssimaan

EPA

Kauppaketjusta assistentin paikkaa hakeneet joutuivat omituiseen tilanteeseen, kun heidän piti esittää haastattelijoille tanssi.

HS: Sarasvuo tuohtui Elopin saamasta palkasta

Markku Ulander / Lehtikuva

"Mitä järkeä on maksaa 19 miljoonaa euroa liksaa epäonnistujalle, jolla ei ollut omaa riskiä pelissä?" kysyy Jari Sarasvuo Twitterissä. Hän täsmensi Helsingin Sanomille, että johdon yliampuva palkitseminen on moraalisesti väärin.

Suomalaisjohto ei ole ihmelääke menestykseen

Henrik Kettunen/Bloomberg News

Asiantuntijat ihmettelevät Nokian entisen verkkojohtaja J. T. Bergqvistin ajatusta, jonka mukaan Nokian olisi pelastanut suomalainen kärkijohto.

New Yorkin hittiburgeri tulee Suomeen

Viking Line

Varustamoyhtiö Viking Line alkaa myydä laivallaan New Yorkissa ruokahitiksi nousseita ramenburgereita.

Äidit kotona "vain" kaksi vuotta – onko tästä mitään iloa?

Heini Hämäläinen

Naisvaltaiset yritykset kärsivät vanhemmuuden kustannuksista miesvaltaisia enemmän. Kotihoidontukeen suunnitellaan nyt muutosta, mutta naisvaltaisten yritysten asemaa se ei välttämättä suuresti paranna.

"Yhteinen Nokia-kärsimys on nyt ohi"

Henrik Kettunen/Bloomberg News

Nokian matkapuhelintoimintojen syvä kriisi masensi yleistä ilmapiiriä Suomessa, sanoo historian professori Markku Kuisma. Microsoft-kauppa tuo mahdollisuuden päästä irti huonosta kehästä. Kuisma uskoo, että suurin Nokiaan liittyvä surutyö oli tehty jo ennakkoon.

Kun pientä pikavippiä ei saa, rahaton yrittää pantata

Heini Hämäläinen

Pikavippilain muutos on siirtänyt rahapulasta kärsiviä panttilainaamoihin. Monella entisellä vippaajalla ei kuitenkaan ole mitä pantata. Epätoivoisimmat ostavat velaksi ja panttaavat tavaroita aikomattakaan lunastaa niitä.

Pc-pomo jakaa bonuksistaan miljoonia alaisilleen

Reuters

Maailman suurimman tietokonevalmistajan Lenovon toimitusjohtaja Yang Yuanqing jakaa bonuksistaan alaisilleen yhteensä 2,5 miljoonaa euroa.

Eikö sinkkujen raha kiinnosta?

Heini Hämäläinen

Joka neljäs aikuinen Suomessa asuu yksin. Silti mainoskuvasto täyttyy käsi kädessä kulkevista pareista ja hymyilevistä ruokapöydässä istuvista perheistä. Miksi?

Autoalan Rissa pessimistinä: Veroale totta vasta 2020–2025

Lehtikuva

Autoilijoiden ei ole syytä liikaa innostua liikenne- ja viestintäministeriön työn alla olevista autoverouudistuksista, Autoalan keskusliiton toimitusjohtaja Pekka Rissa katsoo.

Yle: Työtön saakin ansaita vain 300 euroa

Jaakko Avikainen/Lehtikuva

Hallituksen rakenneuudistuspaketin piti taata työttömälle oikeuden tienata 400 euroa tukia menettämättä. Työttömyysturvan suojaosuudeksi mainitaan työllisyysopimuksessa kuitenkin vain 300 euroa.

Vakosametilla kohti kylmempiä kelejä

Gianluca Colla/Bloomberg News

Moni mieltää vakosametin jonkinlaiseksi jäänteeksi 1970–1980-luvuilta. Vakosamettihousujahan käyttivät silloin ne tylsimmät opettajat ja virkamiehet. Ennakkoluulot ovat kuitenkin turhia: vakosametti on yhä mainiota ja värikkään pirteää syysvaatemateriaalia.

Tee se itse saksalaiseen tapaan

Reuters

Ahkera kodinrakentaminen ja hartiapankkilaisuus kuuluvat saksalaisiin hyveisiin. Remonttikansan suosimat baumarktit, rautakauppaketjut ovat kyenneet laajentumaan myös ulkomaille. Ja nyt kotimaisen kilpailun kovuus on johtanut alalla ensimmäiseen jättikonkurssiin.

Juokse menestyjä, juokse!

Heini Hämäläinen

Maraton-harrastaja on varmasti töissäkin tehokas, sinnikäs ja kurinalainen, eikö? Juuri tämänkaltaiset liikkumisesta johdetut päätelmät synnyttävät paineita nostaa puntteja ja vetää lenkkarit jalkaan, sanoo tutkija.

Kalastaja kehui löytäneensä kultaa – poliisi odotti rannalla

Guenter Schiffmann/Bloomberg News

Brittikalastaja kehui Facebookissa nostaneensa merestä kasan kultaharkkoja. Laajalle levinnyt pila aiheutti kultahurmiota ja saavutti myös poliisin. Poliisi paikansi kalastajan ja suhahti rantaan odottamaan.

Kotitaloudet nostivat uutta asuntolainaa aiempaa vähemmän

Kotitaloudet nostivat heinäkuussa uusia asuntolainoja 1,3 miljardin euron edestä, kun niitä vuotta aiemmin oli 1,6 miljardia euroa, Suomen Pankin kuukausitilastosta ilmenee.

12:37 "Suomi on rahastomaiden alempaa keskiluokkaa" Taloussanomat
12:08 IMF: Asunnot Suomessa 12 prosenttia liian kalliita Taloussanomat
11:14 Blackberryt eivät käy kaupaksi: Cubio kuilun partaalla Taloussanomat
10:52 Oikeuskanslerilta ei riittänyt ymmärrystä Himas-hankkeelle Taloussanomat
09:55 Lumia-omistajia huolettaa – näin Nokia vastaa Taloussanomat
09:53 Autopalvelua luultiin ilmaiseksi – maksoi liki 70 euroa Taloussanomat
09:51 Pientä ja nättiä? Luomutilat ovatkin suurtiloja Taloussanomat
09:40 Puolet nuorista pitää yrityksiä "vähän tylsinä" Taloussanomat
09:25 Paljastukset rapauttavat Kiinan tuotantolukujen uskottavuutta Taloussanomat
08:50 IMF huolissaan suomalaisista: Asuntolainaa saa liian helposti Taloussanomat
08:21 Moody's nosti Nokian luokitusnäkymää Taloussanomat
08:06 Uusi Snowden-paljastus: USA pääsee käsiksi verkkopankkeihin Taloussanomat
07:53 Yle: Rakennusliitto hylkää tupon Taloussanomat
07:35 Suomi vetää ulkomaisia yrityksiä: "Insinöörillä on täällä hyvä hinta-laatu-suhde" Taloussanomat
06:11 Ajattelitko narrata puhelinmyyjää maksunumerolla? Älä ajattele Taloussanomat
06:01 Jos aiot edetä urallasi, älä tee näitä virheitä Taloussanomat
21:57 Työhaastattelusta tuli nöyryyttävä: hakijat pantiin tanssimaan Taloussanomat
21:25 Nämä ovat maailman pöyhkeimmät pilvenpiirtäjät Taloussanomat
20:42 Lego valloittaa Aasiaa Taloussanomat
20:34 HS: Sarasvuo tuohtui Elopin saamasta palkasta Taloussanomat




Uutiskirjetilausten muuttaminen ja peruuttaminen | Siirry sivustolle

© Taloussanomat Oy | Yhteydenotot: palaute.taloussanomat@sanoma.fi



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti