tiistai 13. marraskuuta 2012

Uutiskirje: Pelkokartta kertoo, missä odotetaan potkuja

Jos uutiskirje näkyy väärin, avaa uutiskirje selaimessa. Jos kuvat eivät lataudu, lisää osoite uutiskirje.taloussanomat@sanoma.fi osoitekirjaasi.

Taloussanomat.fi Taloussanomien uutiskirje
Tiistaina 13.11.2012 10:36

Pelkokartta kertoo, missä odotetaan potkuja

Heini Karjanmaa

Potkuja, irtisanomisia, vähennyksiä – näitä on pelätty tänä syksynä Suomessa kovemmin kuin vielä kesällä. Yt-puhurin pelko on kuitenkin tarttunut toisiin kovemmin kuin toisiin, ja yhdellä alueella Suomessa ollaan hurjasti optimistisempia työpaikkojen säilymisestä kuin vielä loppukesästä. Tämä selvisi Taloussanomien kyselystä.

Metson yt-neuvottelut päätökseen - 400 lähtee

Lehtikuva

Konepajakonserni Metso on saanut päätökseen paperiteollisuutta palvelevien yksiköiden yt-neuvottelut. Tuloksena katoaa satoja työpaikkoja.

Lumia vuoden teknologiafloppien listalle

Ruutukaappaus

Nokian Lumia on saanut kyseenalaisen kunnian päästä vuoden teknologiafloppien listalle. Kyse on kuitenkin vain yhdestä mallista.

Microsoftin Windows-johtaja jättää pikavauhtia yhtiön

EPA/JUSTIN LANE

Microsoftin Windows-liiketoiminnan johtaja Steven Sinofsky lähtee yhtiöstä, kertoo yhtiö tiedotteessaan. Kyseessä on äkkilähtö.

Päätös Kreikan tuesta lykkääntyi ensi viikkoon

ORESTIS PANAGIOTOU

Euroalueen valtiovarainministerit eivät saaneet eilen Brysselissä aikaan päätöstä Kreikan lisätuesta. Maan on selvittävä ensi viikkoon.

Jäätelöautot katoavat ainakin osasta Suomea

Pekka Sakki/Lehtikuva

Jäätelöautot ovat kohta historiaa, sillä toiminnan kannattavuus on ollut alamäessä.

Suositun virusohjelmiston kehittäjää epäillään murhasta

Ruutukaappaus

Pienen keskiamerikkalaisen tasavallan Belizen poliisi etsii amerikkalaista teknologiagurua John McAfeeta epäiltynä naapurin murhasta.

Talvivaara-pomo Ylelle: Ei laskua veronmaksajille

Jukka Gröndahl / Lehtikuva

Kaivosyhtiö Talvivaaran toimitusjohtaja Harri Natunen lupaa, että vuotovahingot eivät tule veronmaksajan maksettavaksi.

Raisio osti karkkia 20,5 miljoonalla eurolla

Raisio

Elintarvikeyhtiö Raisio on ostanut makeisyhtiön Tshekistä. Raisio maksaa Candy Plus -yhtiöstä 20,5 miljoonaa euroa.

Visa kelpaa taas iZettlessä – jos jaksat rumban

Luottokorttimaksut puhelimella mahdollistava iZettle on solminut sovun Visan kanssa. Samalla iZettle ilmoittaa, että se aloittaa kaupallisen toiminnan Suomessa, Tanskassa ja Norjassa.

Yt-kuume on vakava oire

Syksyn ajan Suomen taloutta repinyt yt-epidemia vaatii talttuakseen tukevia linjauksia yritysten toiminnan edistämiseksi. Liian monen yrityksen toimintaa on jo lähtenyt Suomesta parempiin toimintaympäristöihin.

09:59 Metson yt-neuvottelut päätökseen - 400 lähtee Taloussanomat
09:42 Visa kelpaa taas iZettlessä – jos jaksat rumban Taloussanomat
09:40 Raisio osti karkkia 20,5 miljoonalla eurolla Taloussanomat
09:36 Microsoftin Windows-johtaja jättää pikavauhtia yhtiön Taloussanomat
09:07 Talvivaara-pomo Ylelle: Ei laskua veronmaksajille Taloussanomat
09:03 Suositun virusohjelmiston kehittäjää epäillään murhasta Taloussanomat
08:32 Päätös Kreikan tuesta lykkääntyi ensi viikkoon Taloussanomat
08:30 Jäätelöautot katoavat ainakin osasta Suomea Taloussanomat
08:04 Lumia vuoden teknologiafloppien listalle Taloussanomat
07:15 Yt-kuume on vakava oire Taloussanomat
06:01 Pelkokartta kertoo, missä odotetaan potkuja Taloussanomat
21:22 Kreikan tukeminen vaikea asia euroryhmälle Taloussanomat
21:19 Ravintolayrittäjä – näin houkuttelet vaativia asiakkaita Taloussanomat
21:11 Puurakentamisestako lisää työpaikkoja Suomeen? Taloussanomat
20:31 Espanja lupasi lopettaa velkaantuneiden häädöt Taloussanomat
19:46 Suomen valtionvelka kääntyi nousuun lokakuussa Taloussanomat
19:16 Häädöt herättivät raivon Espanjassa Taloussanomat
19:03 Enää ei pysäköidä ilmaiseksi iltaisin Helsingin keskustassa Taloussanomat
18:12 Turkin pääministeri kauhistuttaa teloituspuheillaan Taloussanomat
17:45 Talvivaaran ympäristötuho on pahentunut Taloussanomat

Markkinat

Kurssit päivitetty 13.11.2012 klo 10:36 viidentoista minuutin viipeellä.

INDEKSIT

Nimi +/- %
OMX Helsinki PI -0,79
OMX Helsinki CAP PI -0,63
OMXH25 PI -0,88
OMX Helsinki Mid Cap PI -0,23
OMX Helsinki Small Cap PI -0,09

KOROT

Nimi Korko 1 vko
Euribor 12 kk 0,587 -0,020
Euribor 6 kk 0,363 -0,018
Euribor 3 kk 0,192 -0,004
Euribor 1 kk 0,108 -0,001

NOUSIJAT JA LASKIJAT

Nimi Viim. +/- %
Aktia Plc A (LP) 5,9 2,61
Neo Industrial Oyj 2,15 2,38
Ruukki Group 0,45 2,27
Vaisala A 15,95 1,72
QPR Software 0,93 1,09
Fortum 13,74 -1,43
Stonesoft 1,23 -1,6
Talvivaara Mining Company Plc 1,13 -1,74
Nokian Renkaat 30,59 -2,11
Lännen Tehtaat (LP) 14,12 -2,28

VAIHDETUIMMAT

Nimi Vaihto € +/- %
Fortum 2,36 M -1,43
Nokia 2,24 M -0,94
Nokian Renkaat 1,29 M -2,11
Metso 0,98 M -0,18
Sampo A 0,81 M -0,25
UPM-Kymmene 0,59 M -1,03
Stora Enso R 0,52 M -0,99
Outotec Oyj 0,41 M -0,61
Talvivaara Mining Company Plc 0,39 M -1,74
TeliaSonera 0,29 M -0,49




Uutiskirjetilausten muuttaminen ja peruuttaminen | Siirry sivustolle

© Taloussanomat Oy | Yhteydenotot: palaute.taloussanomat@sanoma.fi



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti