perjantai 23. marraskuuta 2012

Uutiskirje: Tingi palkastasi tai muuten mennään konkurssiin

Jos uutiskirje näkyy väärin, avaa uutiskirje selaimessa. Jos kuvat eivät lataudu, lisää osoite uutiskirje.taloussanomat@sanoma.fi osoitekirjaasi.

Taloussanomat.fi Taloussanomien uutiskirje
Perjantaina 23.11.2012 10:04

Tingi palkastasi tai muuten mennään konkurssiin

Heini Karjanmaa

Tingitkö palkastasi ja työehdoistasi vai pannaanko ovet säppiin? Jokseenkin näin kysyttiin pohjoismaisen lentoyhtiön työntekijöiltä. Asiantuntijat pitävät tapausta ainutlaatuisena Pohjoismaissa. Rantautuuko konkurssilla uhkaaminen myös Suomeen, ja millaisissa yhtiöissä sitä voitaisiin kokeilla ensimmäiseksi?

Suomen Pankin johtajan vinkit asunnonostajalle

Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

Lainakattouudistus mietityttää varsinkin monia ensiasunnon ostajia. Mistä puuttuva rahoitus asunnon ostoon? Suomen Pankin johtokunnan jäsen Seppo Honkapohja uskoo, että apua saadaan esimerkiksi vanhemmilta. Eniten hän kuitenkin painottaa etukäteissäästämistä.

Australiakin haluaa Googlelta lisää veroja

David Paul Morris/Bloomberg News

Australia liittyi torstaina kuuluvasti niiden maiden joukkoon, joiden mielestä hakukoneyhtiö Google ei ole maksanut veroja aivan kuten pitäisi.

Näin paljon maksaa Lumia 920 Kiinassa

Ruutukaappaus

Nokia Lumia 920T -älypuhelin tulee Kiinan mantereelle myyntiin joulukuun alussa.

Saksaa painostetaan Kreikka-kompromissiin

REUTERS/Fabrizio Bensch

Euroopan keskuspankin saksalaisjäsen Jörg Asmussen on painostanut omaa maataan kompromissiin Kreikan tukemisessa. Uutistoimisto Reutersin lähteiden mukaan Saksan valtiovarainministeri on epäröinyt tiukkaa linjaansa.

EU:n budjettipäätös uhkaa lykkääntyä ensi vuoteen

ERIC VIDAL

Jäsenmaiden syvät erimielisyydet Euroopan unionin vuosien 2014–2020 rahoituskehyksestä saattaa lykätä Brysselin huippukokouksen budjettipäätöksen ensi vuoden puolelle.

IPhone-pelien kärkeen nousi uusi suomalaisnimi

Bloomberg/Simon Dawson

Yhdysvalloissa Applen laitteisiin myytävien pelien kärjessä keikkui viime viikolla uusi suomalaisyhtiö: Fingersoft. Ilta-Sanomat haastatteli yhtiön perustajaa ja kysyi, mistä pelissä on kyse.

Unohda stailaus, nyt asuntoja kaupataan remppasuunnitelmilla

Petri Korhonen

Asuntokauppaan on viritetty uudenlaista myyntikonseptia, jossa ostajaehdokkaille tarjotaan valmiita remonttisuunnitelmia – ei siis enää vain stailausta, kuten sisustustyynyjä ja sitruunakulhoja.

Exel päätti yt-neuvottelut Joensuussa lomautuksiin – ei irtisanomisia

Komposiittituotteiden valmistaja Exel päätti yt-neuvottelunsa lomautuksiin. Irtisanomisilta vältyttiin kokonaan.

EKP:n kiistan tulos – Mersch nimitettiin johtokuntaan

Daniel Acker/Bloomberg

Luxemburgin keskuspankin pääjohtaja Yves Mersch on pitkän kiistan jälkeen nimitetty Euroopan keskuspankin (EKP) johtokunnan jäseneksi. Asia päätettiin EU:n huippukokouksessa Brysselissä.

Nordean Wessman: Kilpailukyvystä ei tarvitse joutua paniikkiin

Jarno Mela

Nordean pääekonomisti Roger Wessman on arvioinut viime aikoina julkisuuteen noussut huolta Suomen kansainvälisestä kilpailukyvystä. Hänen mukaansa ylilyönteihin ei ole syytä.

Työoikeuden asiantuntija Ylelle: Palkka-ale voi tulla Suomeen

Heini Karjanmaa

Työoikeuden professori Seppo Koskinen ottaa kantaa kuumana käyvään keskusteluun työmarkkinatilanteesta ja erityisesti palkoista.

09:42 EKP:n kiistan tulos – Mersch nimitettiin johtokuntaan Taloussanomat
09:09 Nordean Wessman: Kilpailukyvystä ei tarvitse joutua paniikkiin Taloussanomat
09:02 Exel päätti yt-neuvottelut Joensuussa lomautuksiin – ei irtisanomisia Taloussanomat
08:47 Unohda stailaus, nyt asuntoja kaupataan remppasuunnitelmilla Taloussanomat
08:18 IS: Israel vetää joukkojaan Gazan rajan tuntumasta Taloussanomat
08:08 Vehviläinen Talouselämälle: SAS:n tuet ongelmallisia Taloussanomat
08:07 Työoikeuden asiantuntija Ylelle: Palkka-ale voi tulla Suomeen Taloussanomat
07:44 EU:n budjettipäätös uhkaa lykkääntyä ensi vuoteen Taloussanomat
07:15 TS: STX:n Turun telakan jättiristeilijän rahoitus hylättiin Taloussanomat
07:14 Kääntämistä sydämellä? Taloussanomat
06:08 Suomen Pankin johtajan vinkit asunnonostajalle Taloussanomat
06:01 Tingi palkastasi tai muuten mennään konkurssiin Taloussanomat
21:11 Australiakin haluaa Googlelta lisää veroja Taloussanomat
21:05 Näin paljon maksaa Lumia 920 Kiinassa Taloussanomat
20:48 Skotlannissa kehitellään viskipolttoainetta Taloussanomat
20:26 Saksaa painostetaan Kreikka-kompromissiin Taloussanomat
19:47 IPhone-pelien kärkeen nousi uusi suomalaisnimi Taloussanomat
19:26 Puttonen: Hyväksy totuus – Suomi häviää Kreikka-tukia Taloussanomat
19:02 "Me emme spekuloi nälällä" Taloussanomat
18:43 Miltä tuntuisi jos, tulot putoavat 15 prosenttia? Niin kävi Kreikassa Taloussanomat




Uutiskirjetilausten muuttaminen ja peruuttaminen | Siirry sivustolle

© Taloussanomat Oy | Yhteydenotot: palaute.taloussanomat@sanoma.fi



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti