tiistai 6. marraskuuta 2012

Uutiskirje: Viranomaiset säpsähtivät: Lentoturvallisuus uhattuna

Jos uutiskirje näkyy väärin, avaa uutiskirje selaimessa. Jos kuvat eivät lataudu, lisää osoite uutiskirje.taloussanomat@sanoma.fi osoitekirjaasi.

Taloussanomat.fi Taloussanomien uutiskirje
Tiistaina 6.11.2012 13:44

Viranomaiset säpsähtivät: Lentoturvallisuus uhattuna

Lehtikuva

Kilpailu lentoliikenteessä näyttää käyvän päivä päivältä kireämmäksi. Asiaan on kiinnittänyt huomionsa myös liikenteen turvallisuusvirasto Trafi, joka on huolissaan turvallisuudesta.

Näin Obaman ja Romneyn talouslääkkeet eroavat

MICHAEL REYNOLDS

Yhdysvaltain presidentinvaaleissa ratkaistaan tänään osaltaan myös maan talouspolitiikan linja. Jatkokautta presidenttinä hakevan Barack Obaman ja republikaanien vastaehdokkaan Mitt Romneyn talousohjelmissa on selvät erot.

Rehn: Kreikan velkoja pitää leikata

EPA/THIERRY ROGE

Euroopan talouskomissaari Olli Rehn sanoo, että Kreikan velkataakan leikkaamisesta pitää saada aikaan sopu 12. marraskuuta mennessä. Kreikka toteuttaa parhaillaan rankkaa säästöohjelmaa, mutta se ei yksinään riitä palauttamaan maata kestävälle velkauralle.

Yle: Suomesta paljastui suuri veronkiertovyyhti

EPA/EDDY RISCH

Saksan tiedustelupalvelu on paljastanut toistaiseksi suurimman suomalaisten yksityishenkilöiden veronkiertovyyhdin, Ylen uutiset kertoo.

Ponsse lomauttaa 500 kolmeksi kuukaudeksi

Ponsse Oyj

Metsäkonevalmistaja Ponsse lomauttaa yt-neuvottelujensa tuloksena enintään 500 henkilöä Suomessa.

Britannian toiminnot kasvattivat Raisiota

Lehtikuva

Elintarvikeyhtiö Raision tulos ennen veroja heikkeni heinä-syyskuussa. Yhtiö veti kuitenkin liikevaihtonsa selvään nousuun ja piti ohjeistuksensa ennallaan arvioiden liiketuloksensa paranevan vuositasolla.

Osa HKScanin tuloksesta roihusi Tanskassa

Petri Korhonen

Elintarvikekonserni HKScanin tulos ennen veroja ja liikevaihto kasvoivat viime vuodesta heinä-syyskuussa. Tappiolla alkuvuonna ollut Ruotsin liiketoiminta nousi voitolliseksi. Tulosparannus olisi voinut olla parempi ilman kesäkuun Tanskan tehtaan tulipaloa.

Ifin vakuutukset tulevat Nordeaan

Taloussanomat

Pohjoismainen pankkikonserni Nordea alkaa myydä asiakkailleen Sampo-konserniin kuuluvan Ifin vahinkovakuutuksia Suomessa, Ruotsissa ja Baltian maissa ensi vuonna.

EU hakee korvauksia hissikartellista – Kone mukana

Lehtikuva

EU:n kilpailuviranomaiset saattavat nostaa vahingonkorvauskanteita hissivalmistajia vastaan vuonna 2007 annettuun hintakartellituomioon liittyen. Sakkoja sai tällöin myös Kone.

Van Rompuy Kreikasta: Tarvitsemme lisää aikaa

EPA

Kreikan säästöistä ja seuraavasta tukilainaerästä saadaan sopu riittävän hyvissä ajoin, EU:n presidentti Herman Van Rompuy sanoi tiistaina. Yksityistämisneuvotteluihin tarvitaan kuitenkin vielä lisää aikaa.

Nyt puhuu Iso-Masa: Turussa tilaa vielä yhdelle

Lehtikuva

Telakka-alan konkari, Iso-Masanakin tunnettu vuorineuvos Martin Saarikangas pitää saksalaisvarustamo TUI Cruisesin STX:ltä Turusta tilaamaa toista risteilijää merkittävänä työvoittona, mutta korostaa, että lisätilauksiakin telakalle vielä mahtuisi.

Johtaja avasi tiedoston – Coca-Colan salaisuudet paljastuivat

Reuters

Hakkerointi vaikuttaa yhä useamman yrityskaupan nurinmenoon, kertoo uutistoimisto Bloomberg, joka on selvittänyt pitkään vaiettua asiaa.

13:25 Van Rompuy Kreikasta: Tarvitsemme lisää aikaa Taloussanomat
13:11 Värjättyä sianlihaa myytiin myös Suomessa Taloussanomat
12:59 EU hakee korvauksia hissikartellista – Kone mukana Taloussanomat
12:32 Apple suunnittelee Intel-prosessorien hylkäämistä Taloussanomat
12:26 Ponsse lomauttaa 500 kolmeksi kuukaudeksi Taloussanomat
11:38 Tutkimus: Teollisuus vetäytyy Suomesta, nyt menee jo päätöksenteko Taloussanomat
10:58 Netflix kävi valtausta vastaan "myrkkypillerillä" Taloussanomat
10:43 Euromaat ja EKP vetävät köyttä Kreikka-ratkaisusta Taloussanomat
10:22 EKP-pomo: Espanjassa ei rikottu vakuussääntöä Taloussanomat
09:43 Britannian toiminnot kasvattivat Raisiota Taloussanomat
09:33 Jätti-irtisanoja UBS korvaa johtajan koneella Taloussanomat
09:17 Yle: Suomesta paljastui suuri veronkiertovyyhti Taloussanomat
09:11 Ifin vakuutukset tulevat Nordeaan Taloussanomat
08:45 Osa HKScanin tuloksesta roihusi Tanskassa Taloussanomat
08:27 Tryg myi Suomen toimintonsa Taloussanomat
07:34 Rehn: Kreikan velkoja pitää leikata Taloussanomat
07:06 Vaalishakin viimeiset siirrot Taloussanomat
06:09 Näin Obaman ja Romneyn talouslääkkeet eroavat Taloussanomat
06:03 Viranomaiset säpsähtivät: Lentoturvallisuus uhattuna Taloussanomat
21:30 Brittipainajaisten kärkijulkkis on oma valtiovarainministeri Taloussanomat

Markkinat

Kurssit päivitetty 6.11.2012 klo 13:44 viidentoista minuutin viipeellä.

INDEKSIT

Nimi +/- %
OMX Helsinki PI +0,22
OMX Helsinki CAP PI +0,14
OMXH25 PI +0,36
OMX Helsinki Mid Cap PI +0,08
OMX Helsinki Small Cap PI +0

KOROT

Nimi Korko 1 vko
Euribor 12 kk 0,602 -0,022
Euribor 6 kk 0,377 -0,017
Euribor 3 kk 0,196 +0,000
Euribor 1 kk 0,109 -0,001

NOUSIJAT JA LASKIJAT

Nimi Viim. +/- %
Wulff Group Plc 1,95 5,98
HKScan Oyj A (LP) 3,76 5,03
Elecster A 4,67 3,78
Cramo Oyj 7,92 3,26
Solteq (LP) 1,24 2,48
Comptel 0,41 -2,38
Biotie Therapies (LP) 0,4 -2,44
Atria Oyj (LP) 6,61 -2,94
Talvivaara Mining Company Plc 1,552 -4,08
Ruukki Group 0,45 -4,26

VAIHDETUIMMAT

Nimi Vaihto € +/- %
KONE Corporation 11,23 M -0,7
Metso 9,39 M -0,22
Nokia 7,78 M 0,09
Fortum 7,3 M -0,95
Wärtsilä Corporation 5,89 M 0,61
Outotec Oyj 4,72 M -1,03
Sampo A 4,56 M 1,03
Nokian Renkaat 4,25 M 0,62
UPM-Kymmene 2,97 M 1,17
Neste Oil 2,64 M -1,04




Uutiskirjetilausten muuttaminen ja peruuttaminen | Siirry sivustolle

© Taloussanomat Oy | Yhteydenotot: palaute.taloussanomat@sanoma.fi



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti