torstai 31. tammikuuta 2013

Uutiskirje: Nuoriso ilman tulevaisuutta – mitä tästä seuraa?

Jos uutiskirje näkyy väärin, avaa uutiskirje selaimessa. Jos kuvat eivät lataudu, lisää osoite uutiskirje.taloussanomat@sanoma.fi osoitekirjaasi.

Taloussanomat.fi Taloussanomien uutiskirje
Torstaina 31.1.2013 11:00

Nuoriso ilman tulevaisuutta – mitä tästä seuraa?

EPA/FACUNDO ARRIZABALAGA

Eurokriisi kasvattaa Euroopan maihin kadotetun sukupolven: nuoret jotka eivät ole oppineet olemaan töissä, ja jotka ovat aina alakynnessä varakkaisiin ja menestyjiin. Mikä on tämän kehityksen hinta?

Vikingin Grace-alus sai juuri potkurihäiriön

Lehtikuva/Heikki Saukkomaa

Varustamoyhtiö Viking Linen Grace-aluksella on tapahtunut tekninen häiriö potkurilaitteistossa.

TeliaSonera aikoo vähentää 1 800 työntekijää

Bloomberg/Linus Hook

Teleoperaattori TeliaSoneran viimeisen vuosineljänneksen tulos ei yltänyt aivan edellisvuoden vastaavan ajan tasolle. Tulos jäi myös hienoisesti markkinaodotuksia heikommaksi. Yhtiön kannattavuus on kuitenkin edelleen varsin hyvällä tasolla.

Fortum pohtii: Sähkönsiirto on kaupan

Matias Mäki

Energiayhtiö Fortum ilmoittaa aloittavansa sähkönsiirtoliiketoiminnan tulevaisuuden vaihtoehtojen selvittämisen. Yhtenä vaihtoehtona on toimintojen myynti.

Firefox aikoo estää Javan, Adobe Readerin ja Silverlightin

Mozilla

Firefox-selaimen kehittäjä Mozilla aikoo estää kaikkien pluginien automaattisen lataamisen ja siirtää sen kokonaan käyttäjän vastuulle. Ainoa poikkeus on Flashin tuorein versio.

Kemijärven Arktos hakeutui konkurssiin – "suuri pettymys"

Lehtikuva/Kaisa Siren

Liimapalkkiyhtiö Arktos Group on hakeutunut konkurssiin. Yhtiö kertoo verkkosivuillaan, että se päätti eilen keskiviikkona jättää konkurssihakemuksen.

300 000 miljardia dollaria – "Suurin taloushuijaus koskaan"

Heini Karjanmaa

Viime vuonna paljastunut Libor-skandaali on kaikkien aikojen suurin taloushuijaus, arvioi teollisuusjärjestö OECD.

Kauppojen lisääminen painoi Marimekon tappiolle

EPA/MAURITZ ANTIN

Marimekon tulos kääntyi tappiolliseksi loka-joulukuussa, mutta liikevaihto kasvoi. Yhtiön mukaan myymäläverkoston laajentaminen heiluttaa liiketulosta aiempaa enemmän. Se ennakoi tilanteen jatkuvan.

Konecranesin tulos petti odotukset

Annika Lohi

Nostolaitevalmistaja Konecranes kertoi viime vuoden loka-joulukuun sujuneen selkeästi huonommin kuin oli odotettu.

Fortumin tulos yllättäen nousussa – osinko ennallaan

Lehtikuva/Heikki Saukkomaa

Energiayhtiö Fortumin tulos oli loppuvuonna yllättäen ylämäessä. Osinkoa yhtiö aikoo tarjota viime vuoden malliin eli tasan euron osakkeelta.

Pankit iloitsevat Liikasen ehdotusten vastatuulesta

Lehtikuva/Kuvankäsittely Taloussanomat

Pankkien etujärjestö Finanssialan keskusliitto (FK) iloitsee Liikasen raportin ehdotusten kohtaamasta vastustuksesta.

Marimekolla nopea kasvuvauhti: jopa 24 uutta myymälää

Outi Järvinen/ Taloussanomat / TaSa/ TesOuti JÅ rvinen/ Taloussanomat

Marimekko aikoo tänä vuonna avata 15–24 uutta kauppapaikkaa Euroopassa, Pohjois-Amerikassa ja Aasiassa. Yhtiö pyrkii saamaan yhä suuremman osan liikevaihdostaan omien myymälöiden myynnistä.

Nokian kartat tulevat Toyotan autoihin

EPA

Autonvalmistaja Toyota ottaa matkapuhelinvalmistaja Nokian paikkatietopalvelut käyttöön autoissaan.

UPM piti tulostasonsa – rahavirta yhä vahvaa

Suzanne Plunkett/Bloomberg

Metsäyhtiö UPM:n liiketoiminta oli varsin vakaata viime vuoden viimeisellä neljänneksellä. Liikevaihto ja kertaeristä puhdistettu liikevoitto laskivat vain hieman edellisvuoden vertailujaksosta.

Talvivaara lomauttaa 184 työntekijää

REUTERS/Simon Newman

Viime syksynä jätevesivuodosta kärsinyt kaivosyhtiö Talvivaara on saanut päätökseen kaikkia henkilöstöryhmiä koskeneet yt-neuvottelut.

Facebookin tulos heikkeni – mobiilimainonta alkaa vetää?

EPA/JULIAN STRATENSCHULTE

Yhteisöpalvelu Facebookin viime vuoden viimeisen neljänneksen tulosraportti oli kaksijakoinen: toisaalta yhtiön nettotulos heikkeni selvästi, mutta tärkeänä pidetty mobiilimainonta piristyi merkittävästi. Lisäksi tuloksen heikkenemistä oli osattu odottaa.

10:50 Talvivaara lomauttaa 184 työntekijää Taloussanomat
10:49 UPM piti tulostasonsa – rahavirta yhä vahvaa Taloussanomat
10:42 Nokian kartat tulevat Toyotan autoihin Taloussanomat
10:34 Vikingin Grace-alus sai juuri potkurihäiriön Taloussanomat
10:29 Marimekolla nopea kasvuvauhti: jopa 24 uutta myymälää Taloussanomat
10:01 Pankit iloitsevat Liikasen ehdotusten vastatuulesta Taloussanomat
09:51 Fortumin tulos yllättäen nousussa – osinko ennallaan Taloussanomat
09:41 Konecranesin tulos petti odotukset Taloussanomat
09:36 Kauppojen lisääminen painoi Marimekon tappiolle Taloussanomat
09:08 Fortum pohtii: Sähkönsiirto on kaupan Taloussanomat
08:58 TeliaSonera aikoo vähentää 1 800 työntekijää Taloussanomat
08:57 300 000 miljardia dollaria – "Suurin taloushuijaus koskaan" Taloussanomat
08:40 Kemijärven Arktos hakeutui konkurssiin – "suuri pettymys" Taloussanomat
08:14 Facebookin tulos heikkeni – mobiilimainonta alkaa vetää? Taloussanomat
07:59 Firefox aikoo estää Javan, Adobe Readerin ja Silverlightin Taloussanomat
06:01 Nuoriso ilman tulevaisuutta – mitä tästä seuraa? Taloussanomat
21:33 USA:n keskuspankki jatkaa velkakirjojen ostamista Taloussanomat
21:05 Kun kunta ulkoistaa – mihin menevät eläkemaksut? Taloussanomat
20:51 Suursijoittaja Applesta: "Osake ollut pettymys" Taloussanomat
20:31 Aktian Tyrväinen jyrähti kiristyksille "Ei!" Taloussanomat

Markkinat

Kurssit päivitetty 31.1.2013 klo 11:00 viidentoista minuutin viipeellä.

INDEKSIT

Nimi +/- %
OMX Helsinki PI -0,31
OMX Helsinki CAP PI -0,17
OMXH25 PI -0,67
OMX Helsinki Mid Cap PI -0,12
OMX Helsinki Small Cap PI -0,03

KOROT

Nimi Korko 1 vko
Euribor 12 kk 0,619 +0,033
Euribor 6 kk 0,376 +0,023
Euribor 3 kk 0,23 +0,021
Euribor 1 kk 0,12 +0,008

NOUSIJAT JA LASKIJAT

Nimi Viim. +/- %
Fortum 14,05 4,46
Orion Corporation A 20,82 2,56
Stonesoft 2,54 2,42
Ixonos Oyj MO 0,174 2,41
Saga Furs Oyj C 22,99 2,41
Glaston Corporation 0,27 -3,57
Talvivaara Mining Company Plc 1,073 -3,59
Sotkamo Silver AB 1,76 -3,83
Konecranes Plc 25,04 -4,35
Neo Industrial Oyj 1,57 -7,65

VAIHDETUIMMAT

Nimi Vaihto € +/- %
Fortum 50,48 M 4,46
Nokia 29,45 M -1,53
UPM-Kymmene 6,13 M -3,05
Konecranes Plc 4,11 M -4,35
Sampo A 3,42 M -0,34
TeliaSonera 3,28 M -1,67
Metso 2,78 M -1,05
Neste Oil 1,95 M -1,51
Stora Enso R 1,78 M -1,49
KONE Corporation 1,68 M 0,25




Uutiskirjetilausten muuttaminen ja peruuttaminen | Siirry sivustolle

© Taloussanomat Oy | Yhteydenotot: palaute.taloussanomat@sanoma.fi



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti