torstai 10. tammikuuta 2013

Uutiskirje: Säästä asuntolainassa tonneja – näin se käy

Jos uutiskirje näkyy väärin, avaa uutiskirje selaimessa. Jos kuvat eivät lataudu, lisää osoite uutiskirje.taloussanomat@sanoma.fi osoitekirjaasi.

Taloussanomat.fi Taloussanomien uutiskirje
Torstaina 10.1.2013 10:04

Säästä asuntolainassa tonneja – näin se käy

Heini Karjanmaa

Uusien asuntolainojen korot ovat kääntyneet nousuun. Viitekorkojen luisu näyttää päättyneen ja marginaalit jatkavat matkaansa vastakkaiseen suuntaan. Niistä neuvotellessa voi silti panna pankille hanttiin. Lue, miten voit yrittää neuvotella lainasi tuhansia euroja edullisemmaksi.

Missä ja miten ajat? Pian se vaikuttaa vakuutukseen

Lehtikuva

Tietotekniikka valtaa alaa autoissa. Yhtenä seurauksena tästä voi olla autovakuutus, johon vaikuttaa myös kuskin ajokäyttäytyminen.

Tutkija: "Työuria pidemmiksi työttömyyttä kitkemällä"

Kuvankäsittely Taloussanomat

Kansaneläkelaitoksen johtava tutkija Pertti Honkasen mukaan työurakeskustelussa on keskitytty liian vähän työttömyyden kitkemiseen. Suomalaisten työttömyysajan odote on kasvanut eliniänodotteen mukana, mutta työssä vietettyjen vuosien odote on pysynyt ennallaan.

Raskaan liikenteen väki ei jätä kaveria

Antti Aimo-Koivisto/Lehtikuva

Raskaan liikenteen väki aikoo tehdä melkoisen urotyön. Vapaaehtoiset alkavat tarjota kuunteluapua kriisissä tai vaikeassa elämäntilanteessa ammattinsa vuoksi oleville raskaan liikenteen ammattilaisille. Hankkeessa ovat mukana Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry, Rahtarit ry ja Autoliitto.

Bemari pisti Rolls-Roycen ennätyskuntoon

ISSEI KATO / Lehtikuva

Kunnianarvoisan Rolls-Roycen myynti ylsi viime vuonna ennätystasolle. Rolls-Roycen omistaa nykyisin saksalainen BMW (Bayerische Motoren Werke AG).

Auto ei enää ole rikastujien ykkösunelma

 EPA/STR

Äkkirikastujista enää harva pitäisi autoa ensimmäisenä ostokohteenaan, kertoo uusi tutkimus. Unelma-autosta haaveilevat lähinnä länsi- ja sisä-Suomen asukkaat. Pääkaupunkiseudun ihmisistä vain runsas kymmenes törsäisi ylimääräiset rahansa autoon.

Luottoriskit kasvavat Kiinassa

EPA/ADRIAN BRADSHAW

Yleisten markkinaolosuhteiden ja maailmantalouden muutokset saattavat lisätä taloudellisia riskejä Kiinassa.

DI: Norjaa uhkaa asuntoromahdus

Lehtikuva

Norjan asuntomarkkinoiden tilanne on kuumempi kuin aikoihin. Dagens Industrin mukaan asuntojen hinnat ovat Norjassa selvästi yliarvostettuja. Luotonanto ja kotitalouksien velkaantuminen ovat kasvaneet.

Teollisuus sai yhä lisää tilauksia marraskuussakin

Teollisuusyritysten uusien tilausten arvo kasvoi marraskuussa vuotta aiemmasta. Tilausten arvo suureni viime vuoden ensimmäistä kertaa kaksi kuukautta peräkkäin. Tammi-marraskuussa tilausten arvo näivettyi selvästi.

UPM panee Venäjän Pestovon sahan myyntiin

Lehtikuva/Timo Jaakonaho

Metsäyhtiö UPM vähentää tuotantoa Pestovon sahalla Venäjällä. Yhtiö kertoi aloittavansa neuvottelut koko henkilöstön eli noin 180 työntekijän kanssa.

Hiljaista oli autokaupassa joulukuussa

Lehtikuva

Vaihtoautojen myynti sujui odotetun nihkeästi joulukuussa.

Ranska pyrkii laittamaan yhtiöiden veronkierron kuriin

EPA/HORACIO VILLALOBOS

Ranskan hallitus valmistelee selvitystä keinoista ehkäistä monikansallisten yhtiöiden veronkiertoa. Monet Eurooppaan tulevat yhtiöt välttävät veroja asettumalla matalan verotuksen maihin kuten Luxemburgiin ja Irlantiin.

09:51 UPM panee Venäjän Pestovon sahan myyntiin Taloussanomat
09:37 Auto ei enää ole rikastujien ykkösunelma Taloussanomat
09:35 Teollisuus sai yhä lisää tilauksia marraskuussakin Taloussanomat
09:21 Älyhaarukka laskee suupalat toistenkin puolesta Taloussanomat
09:13 Venezuelan oppositiojohtaja hyväksyy Chavezin lykkäyksen Taloussanomat
08:35 Bemari pisti Rolls-Roycen ennätyskuntoon Taloussanomat
07:45 Google-pomo painostaa Pohjois-Koreaa avautumaan Taloussanomat
07:25 Yle: Talvivaaran lähijärvissä sittenkin uraania - STUK myöntää puutteensa Taloussanomat
07:15 Venäjä uhasta mahdollisuudeksi Taloussanomat
07:13 Uutta viiden euron seteliä ei helposti väärennetä Taloussanomat
07:01 Tuhannet seilaavat töihin lahden yli Taloussanomat
06:54 Lentokoneessa riehunut matkustaja teipattiin kiinni tuoliinsa Taloussanomat
06:03 Missä ja miten ajat? Pian se vaikuttaa vakuutukseen Taloussanomat
06:01 Säästä asuntolainassa tonneja – näin se käy Taloussanomat
21:21 Luottoriskit kasvavat Kiinassa Taloussanomat
21:11 DI: Norjaa uhkaa asuntoromahdus Taloussanomat
21:04 BBC tutkimuksesta: Kevytkokiksella linkki masennukseen? Taloussanomat
20:16 Tässä on USA:n uusi rahaministeri Taloussanomat
19:33 Tutkija: "Työuria pidemmiksi työttömyyttä kitkemällä" Taloussanomat
19:26 HS: Valio korottaa maidon hintaa 30 prosenttia helmikuussa Taloussanomat




Uutiskirjetilausten muuttaminen ja peruuttaminen | Siirry sivustolle

© Taloussanomat Oy | Yhteydenotot: palaute.taloussanomat@sanoma.fi



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti