torstai 24. tammikuuta 2013

Uutiskirje: Raimo Sailas: Suomi ajelehtii EU:ssa ajopuuna

Jos uutiskirje näkyy väärin, avaa uutiskirje selaimessa. Jos kuvat eivät lataudu, lisää osoite uutiskirje.taloussanomat@sanoma.fi osoitekirjaasi.

Taloussanomat.fi Taloussanomien uutiskirje
Torstaina 24.1.2013 10:04

Raimo Sailas: Suomi ajelehtii EU:ssa ajopuuna

Pete Aarre-Ahtio / Iltasanomat

Suomen asemasta eurokriisin setvimisessä tulee mieleen ajopuu. Eteenpäin ajelehditaan, eikä vaihtoehtoja ole. Näin näkee helmikuun 11. päivä eläkkeelle jäävä valtiosihteeri Raimo Sailas. Hän ennustaa, että hallitus joutuu vielä syömään aiempia sanojaan.

Itsensä googlailu ei kuulu Sailaksen harrastuksiin

Pete Aarre-Ahtio

Leikkauslistoja laatinut Raimo Sailas ei pelkää kovaakaan palautetta. Suurin osa siitä on kuitenkin ollut myönteistä, hän sanoo. Jopa 1990-luvun alussa, jolloin Sailaksen leikkaajamaine syntyi.

Nokialla "ikiaikainen" tapa – tänään voi tulla stoppi

Martti Kainulainen  / Lehtikuva

Odotukset matkapuhelinyhtiö Nokian loppuvuoden tuloksesta ovat maltilliset yhtiön tammikuun puolivälissä antaman positiivisen tulosvaroituksen jälkeen. Suurin mielenkiinto kohdistuu yhtiön osinkoesitykseen ja kassatilanteeseen.

VTT kehitti liukkauden tunnistimen autoihin

Lehtikuva

Tutkimuslaitos VTT on kehittänyt autoihin automaattisen liukkauden tunnistusjärjestelmän, jonka avulla voidaan välttää liukkailla keleillä aiheutuvia henkilövahinkoja ja peltivaurioita.

Ruotsin suurin talokauppa: H&M-perijä osti unelman

Bloomberg News

Ruotsin viime vuoden suurin asuntokauppa oli arvoltaan seitsemisen miljoonaa euroa. Sen teki vaateketju Hennes & Mauritzin omistaja.

Islannin presidentti: Emme mekään tarvitse EU:ta

Chris Ratcliffe/Bloomberg

Viime vuosikymmenen lopulla syöksykierteeseen ajautuneen Islannin presidentti torjuu EU-jäsenyyden maan uuden nousun myötä.

Japanin tuska jatkuu – vienti ei vedä

YURIKO NAKAO

Japanin vienti oli joulukuussa selvässä laskussa vuotta aikaisempaan verrattuna. Laskua kertyi myös markkinaodotuksia enemmän.

Applen osake rojahti tulosjulkistuksen jälkeen

LEE JAE-WON

Tietokone- ja kännykkäjätti Applen kasvatti liikevaihtoaan 18 prosenttia 54 miljardiin dollariin. Tulos oli silti pettymys sijoittajille, ja osake putosi jälkikaupankäynnissä 11 prosenttia.

IMF:n Lagarde: Talouden elpyminen ratkaistaan nyt

DENIS BALIBOUSE

Tämä vuosi tulee olemaan ratkaiseva, kun maailmantalous alkaa hitaan elpymisensä, arvioi Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n pääjohtaja Christine Lagarde.

Tässä ovat Suomen tappiollisimmat lentoasemat

Antti Aimo-Koivisto/Lehtikuva

Maakuntalentokenttien liiketoiminnassa ei ole juhlimista. Lue, mitkä ovat Suomen tappiollisimpia lentokenttiä.

USA:n edustajainhuone: velkakatto saa ylittyä

AFP

Yhdysvaltain kongressin edustajanhuone hyväksyi eilen äänestyksen jälkeen ehdotuksen, jonka mukaan velkakattoa nostetaan väliaikaisesti. Päätöksen mukaan maa voi ottaa lisää lainaa tarvitsemansa määrän toukokuun puoliväliin asti.

Paperijätti UPM sopi Saksassa ay-riitansa

Seppo Samuli / Lehtikuva

Paperiyhtiö UPM:n ja Saksan ammattiyhdistysliikkeen kiista alan työehdoista on päättynyt kompromissisopuun. UPM oli yrittänyt päästä eroon saksalaisesta työehtosopimusjärjestelmästä.

09:43 Paperijätti UPM sopi Saksassa ay-riitansa Taloussanomat
09:24 USA:n edustajainhuone: velkakatto saa ylittyä Taloussanomat
09:17 Maailman suosituimman mobiiliohjelman valtikka vaihtui Taloussanomat
08:53 Tässä ovat Suomen tappiollisimmat lentoasemat Taloussanomat
08:10 IMF:n Lagarde: Talouden elpyminen ratkaistaan nyt Taloussanomat
07:56 Applen osake rojahti tulosjulkistuksen jälkeen Taloussanomat
07:46 Japanin tuska jatkuu – vienti ei vedä Taloussanomat
07:26 Ydinuhka – Pohjois-Korea uhkaa USA:ta Taloussanomat
07:19 Kestävätkö Suomen tiet painavia rekkoja? Taloussanomat
06:06 Nokialla "ikiaikainen" tapa – tänään voi tulla stoppi Taloussanomat
06:02 Itsensä googlailu ei kuulu Sailaksen harrastuksiin Taloussanomat
06:01 Raimo Sailas: Suomi ajelehtii EU:ssa ajopuuna Taloussanomat
22:03 VTT kehitti liukkauden tunnistimen autoihin Taloussanomat
21:17 Ruotsin suurin talokauppa: H&M-perijä osti unelman Taloussanomat
21:01 Varoitus monsterirekoista: Tiet ja sillat murenevat käsiin Taloussanomat
20:44 Islannin presidentti: Emme mekään tarvitse EU:ta Taloussanomat
20:24 Flybe aikoo irtisanoa 300 työntekijää Taloussanomat
20:13 SK: Ensimmäinen Angry Birds -ravintola avataan kesällä Taloussanomat
19:50 Sijoittajat investointi-seminaariin Panamaan – mukana Folke West Taloussanomat
19:08 Wahlroos otti hallituspaikan vapaiden markkinoiden ajatuspajasta Taloussanomat




Uutiskirjetilausten muuttaminen ja peruuttaminen | Siirry sivustolle

© Taloussanomat Oy | Yhteydenotot: palaute.taloussanomat@sanoma.fi



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti