tiistai 8. tammikuuta 2013

Viisi valhetta, joihin kolmekymppisellä ei ole varaa uskoa

Jos uutiskirje näkyy väärin, avaa uutiskirje selaimessa. Jos kuvat eivät lataudu, lisää osoite uutiskirje.taloussanomat@sanoma.fi osoitekirjaasi.
Taloussanomat.fi Taloussanomien yrittäjäkirje
Tiistaina 8.1.2013 11:52

Viisi valhetta, joihin kolmekymppisellä ei ole varaa uskoa

Taloussanomat

Kolmenkymmenen ikävuoden kieppeillä on viimeinen hetki ryhdistäytyä muun muassa raha-asioissa, syömisessä ja pukeutumisessa, Business Insider väittää.

Asuntovelallinen, olet pankin takaaja

Heini Karjanmaa

Pankit saavat piilorahoitustukea valtiolta, koska valtion odotetaan tulevan apuun hädän hetkellä. Valtio on siis lopulta pankin takaaja. Harva kuitenkaan tietää, että myös pankin velalliset takaavat pankin toimintaa. Ja se tapahtuu vähemmän implisiittisesti. Sopimuskohta saattaa olla myös sinun lainaehdoissasi.

Näissä ammateissa palkat ovat jo laskeneet

Palkka-alesta on puhuttu viime päivinä maan korkeinta johtoa myöten. Päättäjät ovat vuoron perään ilmoittautuneet palkkaansa laskevien talkoolaisten joukkoon. Palkanlaskupuheet eivät kuitenkaan kaikkia hetkauta, sillä monissa ammateissa palkat ovat tulleet jo alas.

Kun työkaverin painosta tuli puheenaihe

Heini Karjanmaa

Kansakuntana suomalaiset käyttäytyvät miltei bulimikkomaisesti. Juhla-aikaan mässäillään, mutta pyhien jälkeen alkaa kilotuskittelu. Lue, miten työpaikoilla jauhetaan aiheesta ja millaista vallankäyttöä työkavereiden painon ja suupalojen tarkkailukin voi olla.

Selvitys: Nokia on jättimaan "jännittävin" puhelinvalmistaja

EPA/DIVYAKANT SOLANKI

Nokian brändi on matkapuhelinvalmistajista "jännittävin" intialaisten silmissä, ilmenee intialaisen The Economic Times -lehden selvityksestä.

Jumissa ruuhkassa? Tässä on sen hinta

Lehtikuva

Suomalainen käyttää keskimäärin työmatkaansa 46 minuuttia päivässä, käy ilmi vakuutusyhtiö If:n teettämästä tutkimuksesta. Työmatka on useimmille palkatonta aikaa. Kun aika on rahaa, siitä koituu työntekijälle ansionmenetyksiä. Taloussanomat laski, millä alueella ansiomenetys on suurin.

Tämä olisi pahinta, mitä voisi tapahtua

Heini Karjanmaa

Mikä on pahinta, mitä taloudessa saattaa tapahtua ensi vuonna? Entä millaista on, jos kaikki menee mahdollisimman hyvin? Kysyimme eri alojen edustajilta, mikä olisi pahinta ja parasta mitä voisi tapahtua.

Lemminkäinen osti neljä yhtiötä

Lehtikuva

Rakennusyhtiö Lemminkäinen vahvistaa markkina-asemaansa maa- ja pohjarakentamisessa neljällä yritysostolla.

Uusi kriisi Kreikassa: "Jos tästä tulee iso, piru on irti"

EPA

Kreikan viralliselta turismitoimistolta on hävinnyt jopa 12 miljoonaa euroa luvattomissa liiketoimissa, arvioivat tilintarkastajat. Asiasta kertoo Wall Street Journal.

Näistä yrityksistä valitetaan eniten

11:30 Samsungin Windows Phone 8 -puhelimet myyntiin pian USA:ssa Taloussanomat
11:11 Metso myi Metso Husumin Pichanolle Taloussanomat
10:37 IPhone voi kohta varoittaa haisevasta hengityksestä Taloussanomat
10:20 Samsung vihjasi ennätystuloksesta viimeneljänneksellä Taloussanomat
09:49 Mersu testasi: EU:n vaatima ilmastointiaine voi olla palovaarallinen Taloussanomat
09:25 Ilmarinen: Pörssiyhtiön toimitusjohtajalle ei liian monta hallituspaikkaa Taloussanomat
09:22 SvD: TeliaSoneran Tero Kivisaarta syytetään lahjonnasta Taloussanomat
09:16 Kirahvi ja vartaloöljy – pannaan "firman piikkiin" Taloussanomat
09:09 USA:ssa miljardisopu asuntolainasotkuista Taloussanomat
08:19 Applen sovelluskaupasta ladataan ennätystahtia Taloussanomat
07:47 Ihalainen Ylelle: Suomi ei nouse palkkoja alentamalla Taloussanomat
07:20 LS: Raumalaiselle Steerpropille suurtilaus potkureista Venäjältä Taloussanomat
07:08 Kova tuuli levittää Australian maastopaloja Taloussanomat
06:01 Näinkö käy: pian maksat pankille talletuksistasi? Taloussanomat
21:44 Mikä ihmeen uusi normaali? Meno kuin 1990-luvulla Taloussanomat
21:05 Viisi valhetta, joihin kolmekymppisellä ei ole varaa uskoa Taloussanomat
20:30 Elop Microsoftin hylkäämisestä: "Kaikki on mahdollista" Taloussanomat
20:12 Lihavuudelle löytyi uusi selittäjä Taloussanomat
19:26 "Kreikan julkiset rahat valuvat pienelle eliitille" Taloussanomat
19:18 Googlen Schmidt otti tyttärensä mukaan Pohjois-Koreaan Taloussanomat


Uutiskirjetilausten muuttaminen ja peruuttaminen | Siirry sivustolle

© Taloussanomat Oy | Yhteydenotot: palaute.taloussanomat@sanoma.fi



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti