perjantai 26. huhtikuuta 2013

Akkukeksintö lupaa maltaita – vaarana tulipalo


UUTISKIRJE 26.04.2013

Tietotekniikan uutiset reaaliajassa - www.itviikko.fi



Galaxyt jauhoivat Samsungin mahtivoittoon

Paisuva älypuhelinmyynti siivitti korealaisen Samsungin tulosta alkuvuonna. Televisioiden myynnin notkahduskaan ei hidastanut yhtiön vauhtia. ( Jatkuu... )

Kilpailuvirasto pakotti Elisan tarjoamaan laajakastapalveluja Itä-Suomessa

Kilpailu- ja kuluttajavirasto määräsi Elisan jatkamaan laajakaistapalveluja ostamisensa operaattorien toimialueella kaupan toteutumisen ehtona. ( Jatkuu... )

Nokian numeroleikit – 41 on Lumian maaginen luku

Nokia järjestää uuden Lumia-puhelimen julkistuksen Lontoossa toukokuun 14. päivänä. Kutsussa on kolme pientä vihjettä siitä, mitä tuleman pitää. ( Jatkuu... )

Aikataulunne on roskaa: Tiemaksujärjestelmän saa pystyyn viidessä vuodessa

Tiemaksujärjestelmien kansainvälinen osaaja arvioi, että ratkaisun voisi toteuttaa Suomessa jo vuodesta 2018 alkaen. Ollilan työryhmässä aikatauluun ei uskota. ( Jatkuu... )

Haastattelu: Intelin bisnekset Suomessa ex-nokialaisten voimin ja korpivaellus mobiilitekniikassa

Intelin Pohjois-Euroopan toimitusjohtaja Patrick Bliemer vierailee Suomessa. It-viikko kyseli muun muassa Intelin kehitystoiminnasta Suomessa sekä mobiilisuorittimista. ( Jatkuu... )

Suomessa pilvipalveluita hyödyntävät erityisesti aloittelevat yritykset

Suomalaisyritykset ovat huolissaan pilvipalveluiden tietoturvasta. Palvelumalleista hyödynnetään eniten taloushallinnon ja myynnin ohjelmistoja, selviää laajasta yrityksille tehdystä kyselystä. ( Jatkuu... )

iPhone verkkoselailun kuningas Euroopassa – Nokia perän pitäjä

Euroopassa puolet verkkosivujen selaamisesta älypuhelimilla tehdään Applen iPhonella, kun Nokian älypuhelinten osuus on vaivaiset kaksi prosenttia. Applen perässä tulevat Samsung ja HTC. ( Jatkuu... )

Tiedolla pää pinnalla – odottaa kasvua ulkoistusten jatkumisesta

Tietotekniikan palveluyhtiö Tiedon tulos oli vaatimattomampi kuin viime vuonna samaan aikaan. Yhtiö kertoo kilpailun kiristyneen ja hinnoittelun olevan aggressiivista. ( Jatkuu... )

SSH:n kannattavuus laskussa – isoja kauppoja tulossa

Yhtiön liikevaihto kasvoi, mutta voitto pieneni. Toimitusjohtajan mukaan satsaukset myyntiin ja tuotekehitykseen söivät tulosta. Lisäksi vireillä on isoja ostoksia. ( Jatkuu... )

Androidilla huima voittokulku tableteissa – neljännes iPadin markkinaosuudesta suli

Windows nousi tyhjästä 7,5 prosenttiin nopeasti kasvavilla tablettimarkkinoilla. Android-laitteiden myynti oli liki kolminkertaista viime vuoteen verrattuna. ( Jatkuu... )

Gigabitin kaista kotiin: Operaattorit kertovat missä mennään

Gigabitin yhteydet ovat kiven alla Suomessa, mutta operaattoreilta kyllä löytyy valmiuksia vauhtiyhteyksiin. ( Jatkuu... )

Nokia julkisti uuden puhelimen Asha-sarjassaan

Nokian odotettu julkistus oli qwerty-näppäimistöllä varustettu Asha 210. ( Jatkuu... )

Galaxy S4 Suomessa myyntiin lauantaina

Samsungin Galaxy-sarjan uusin malli tulee Suomessa myyntiin lauantaina. ( Jatkuu... )

Google antaa käyttäjien muokata karttoja Suomessa

Kartoohin voi merkata esimerkiksi vaellusreittejä tai ajo-ohjeita. ( Jatkuu... )

Spotifyn omistaja perustelee postilaatikkoyritystään riskirahoituksen tarpeella

Veronkierrosta epäilty musiikkijakelija Spotifyn perustaja Martin Lorentzon puolustaa itseään ruotsalaisessa Dagens Industri -lehdessä. ( Jatkuu... )




OHJEET

Saat tämän viestin, koska olet ITviikon sivuilla ilmoittanut haluavasi uutiset sähköpostitse. ITviikko-uutiskirjeen saat veloituksetta postilaatikkoosi joka arkipäivä. ITviikon Web-sivuilta voit lukea uutiset täydellisinä, saat linkkejä lisätietoihin ja paljon muuta.

Jos haluat luopua uutiskirjeen postituksesta, mene selaimellasi osoitteeseen http://www.itviikko.fi/uutiskirje.

Jos haluat antaa palautetta uutisviesteistä, lähetä se osoitteeseen itviikko@sanoma.fi.

Tilaa Digitodayn uutiskirje:
http://www.digitoday.fi/page.php?page_id=20

Tilaa Taloussanomien uutiskirje:
http://www.taloussanomat.fi/uutiskirje/uutiskirje.asp


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti