keskiviikko 28. elokuuta 2013

Uutiskirje: Liian kallis asuminen Suomen piilevä talousjarru

Jos uutiskirje näkyy väärin, avaa uutiskirje selaimessa. Jos kuvat eivät lataudu, lisää osoite uutiskirje.taloussanomat@sanoma.fi osoitekirjaasi.

Taloussanomat.fi Taloussanomien uutiskirje
Keskiviikkona 28.8.2013 12:32

Liian kallis asuminen Suomen piilevä talousjarru

Heini Hämäläinen

Talouspäättäjät vaativat talouden rakenteisiin uudistuksia mutta vähät välittävät yhdestä Suomen raskaimmista talousjarrusta: asumisen kalleudesta. Suurimmat kaupungit ovat jo niin kalliita, että työn perässä muualta muuttaminen on mahdotonta – tai sitoo nuorten aikuisten voimat ja varat jopa vuosikymmenten velkaliekaan.

Fiskars aloittaa yt-neuvottelut – lähes 50 työpaikkaa uhattuna

Jussi Nukari / Lehtikuva

Kuluttajatuotteita valmistava Fiskars aloittaa enintään 48 työpaikan vähennykseen johtavat yhteistoimintaneuvottelut Helsingin keramiikkatehtaallaan.

Verokannustin hämmentää: "Jalat katkaistaan ennen kuin pääsee vauhtiin"

Lehtikuva

Hallituksen usko omaan lakiinsa lopahti nopeasti, kun uuden t&k-vähennyksen soveltamisaikaa lyhennettiin kolmesta vuodesta kahteen. Kyytiin voi olla vaikeaa hypätä näin lyhyessä ajassa, yrittäjät arvelevat.

Suomesta viedään yhä enemmän kultaa

EPA

Kullan viennin kasvu selittää lähes yksinomaan Suomen kaivannais- ja louhintatuotannon viennin arvon nelinkertaistumisen vuodesta 2009, kertoo Tulli.

Palkat nousivat eniten valtiolla

Reuters

Palkansaajien nimellisansiot nousivat toisella vuosineljänneksellä. Eniten palkat nousivat valtiolla, vähiten kunnissa.

Budjettiriihestä odotetaan päätöksiä rakenneuudistuksista

Lehtikuva

Tänään Säätytalossa käynnistyvästä hallituksen kaksipäiväisestä budjettiriihestä ei ole odotettavissa uusia säästöpäätöksiä. Sen sijaan esillä ovat erilaiset rakennemuutokset, joita hallitukselta on toistuvissa kommenteissa vaadittu.

Merkel syyttää edeltäjäänsä Kreikan eurojäsenyydestä

EPA

Saksan liittokansleri Angela Merkel syyttää edeltäjäänsä Gerhard Schröderiä siitä, että Kreikka alun perin päästettiin euroon.

Jättipankilta vaaditaan miljardikorvauksia

REUTERS/Andrew Burton

Yhdysvaltain viranomaiset vaativat pankkikonserni JPMorgan Chaselta yli kuuden miljardin dollarin maksua, kirjoittaa talouslehti Financial Times.

Niinistö ihmettelee eläkeyhtiöiden johtajien bonuksia

Martti Kainulainen/Lehtikuva

Presidentti Sauli Niinistö arvostelee eläkevaroja hallinnoivien yhtiöiden johtajien bonusjärjestelmiä.

Syyria painaa maailman pörssejä

REUTERS/Edgar Su

Osakkeiden kurssit ovat tänään olleet laajassa laskussa ympäri maailmaa Syyrian tilanteen jatkuvasti kärjistyessä.

Käyttäjä kuoli – DNA ei suostunut sulkemaan liittymää

Lehtikuva

Teleoperaattori DNA:n asiakas ei saanut omistamaansa liittymää suljettua, vaikka liittymän käyttäjä oli kuollut. DNA suostui lopulta irtisanomaan sopimuksen. Yhtiö myöntää ratkaisun viipyneen liian kauan.

Rautaruukki haluaa vähentää Kalajoella - koko tehdas voidaan sulkea

Lehtikuva/Kimmo Mäntylä

Teräsyhtiö Rautaruukki aloittaa yhteistoimintaneuvottelut irtisanomisista Kalajoen yksikössään.

Samsung vahvistaa älykellon – julki ensi viikolla

Tomohiro Ohsumi/Bloomberg

Samsung vahvistaa mediatiedot ja kertoo, että se on todella julkistamassa älykelloa ensi viikolla. Samalla Samsung teilaa spekulaatiot siitä, että korealaisjätti haluaisi ostaa myynnissä olevan Blackberryn.

UPM:n irtisanomisista huutoa: "Aletaan olla kipurajoilla"

Lehtikuva

Ammattiliitoissa ei riitä ymmärrystä taloushallintoaan remontoivan UPM:n irtisanomisille. Toimihenkilöiden mukaan yhtiön henkilöstö on jo valmiiksi liiallisen työkuorman rasittama.

Bussi, juna ja ratikka voittivat yksityisautoilun

Lehtikuva

Joukkoliikenteen suosio kasvaa Helsingin seudulla nopeammin kuin henkilöautoilu, kertoo tuore tutkimus.

"Väite eläkerahastojen varojen loppumisesta kauhuskenaario"

Lehtikuva

Säästöpankkiryhmän mukaan työeläkerahastojen varallisuus uhkaa kutistua olemattomiin vuoteen 2030 mennessä. Työeläkevakuuttajien etujärjestö TELAn johtajan Reijo Vanteen mukaan kyseessä on kolmas maailmansota -tyyppinen kauhuskenaario.

UPM aikoo vähentää jopa 180 työntekijää

Lehtikuva/Timo Jaakonaho

Metsäyhtiö UPM suunnittelee väen vähentämistä taloushallinnostaan. Tämä tarkoittaisi enimmillään 180 työtehtävän vähennystä.

Copterlinen piti lentää jo – helikopteri Pohjanmerellä

Lehtikuva

Copterline-lentoyhtiö FastClass odottelee kalustonsa vapautumista Pohjanmeren öljykentiltä. Lentojen piti alkaa elokuun puolivälissä.

Burger King yhdistää kaksi herkkua: ranskalaishampurilainen

EPA

Pikaruokaloiden kova kisa saa yhtiöt kehittelemään erikoisia tuotteita asiakkaiden houkuttelemiseksi. Perinteisesti hampurilainen nautitaan ranskalaisten kanssa, mutta nyt Burger King on yhdistänyt nämä kaksi herkkua yhteen tuotteeseen.

Laita korkokengät jalkaan, kun lähdet ostoksille

Reuters

Voi tuntua epäuskottavalta, mutta korkokengät jalassa shoppailu tekee sinusta järkevämmän asiakkaan. Näin väittää uusi tutkimus.

Vaateketju: Tuotemerkkimme arvo tasan nolla

REUTERS/Daniel Munoz

Vaikeuksissa kahlaava Billabong ei pidä tuotemerkkiään enää minkään arvoisena.

Bemarikuskit raivoavat varaosista: "Tämä on šokki"

Lauri Puintila

Pitkäksi venähtäneet varaosien odotusajat kiukuttavat saksalaisautojen omistajia.

Kriisin seuraus Espanjassa: ruualla leikkimisestä maksu

EPA

Yksi Espanjan hulluista kaupunkijuhlista maksaa tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Tomaattien heittelystä joutuu pulittamaan 10–750 euroa.

12:29 "Ministerit eivät edes tiedä, mistä päättivät osinkojen verotuksessa" Taloussanomat
11:45 Teknologiateollisuus voi karsia jopa 9 työntekijää Taloussanomat
11:13 Suomesta viedään yhä enemmän kultaa Taloussanomat
11:03 Bemarikuskit raivoavat varaosista: "Tämä on šokki" Taloussanomat
10:59 Fiskars aloittaa yt-neuvottelut – lähes 50 työpaikkaa uhattuna Taloussanomat
10:31 Kriisin seuraus Espanjassa: ruualla leikkimisestä maksu Taloussanomat
09:54 Palkat nousivat eniten valtiolla Taloussanomat
09:51 Pelikomeetta Supercell harkitsee Android-pelejä Taloussanomat
09:36 Välimäki Suomen Pankin rahapolitiikka- ja tutkimusosaston johtoon Taloussanomat
09:24 Maailman kännykkätiheys ylitti 90 prosenttia Taloussanomat
09:11 Jättipankilta vaaditaan miljardikorvauksia Taloussanomat
08:41 Voiko bitcoineilla rikastua? Taloussanomat
08:07 Budjettiriihestä odotetaan päätöksiä rakenneuudistuksista Taloussanomat
07:44 Liikanen HS:lle: Kovin paine on siirtynyt pois Euroopasta Taloussanomat
07:37 Merkel syyttää edeltäjäänsä Kreikan eurojäsenyydestä Taloussanomat
07:11 Syyrialaiset kaatoivat New York Timesin Taloussanomat
06:15 Teleoperaattorit laajentavat kodinturvaan: Nyt mukaan liittyi Sonera Taloussanomat
06:11 Verokannustin hämmentää: "Jalat katkaistaan ennen kuin pääsee vauhtiin" Taloussanomat
06:01 Liian kallis asuminen Suomen piilevä talousjarru Taloussanomat
22:03 Yrittäjäsanomat: VR pihtaa maksuja jopa 45 päivää Taloussanomat

Markkinat

Kurssit päivitetty 28.8.2013 klo 12:32 viidentoista minuutin viipeellä.

INDEKSIT

Nimi +/- %
OMX Helsinki PI -0,66
OMX Helsinki CAP PI -0,55
OMXH25 PI -0,65
OMX Helsinki Mid Cap PI -0,65
OMX Helsinki Small Cap PI -0,31

KOROT

Nimi Korko 1 vko
Euribor 12 kk 0,55 +0,006
Euribor 6 kk 0,345 +0,003
Euribor 3 kk 0,225 +0,000
Euribor 1 kk 0,127 +0,000

NOUSIJAT JA LASKIJAT

Nimi Viim. +/- %
Tiimari Plc 0,12 9,09
Incap 0,17 6,25
SRV Group 4,59 5,28
Vaahto Group Plc Oyj (LP) 1,15 3,6
Ixonos Plc 0,33 3,13
Pöyry Oyj 3,73 -3,12
Finnlines 6,0 -3,23
Innofactor Plc (LP) 0,95 -5
Nurminen Logistics Plc 1,8 -6,74
Ålandsbanken A 10,66 -7,22

VAIHDETUIMMAT

Nimi Vaihto € +/- %
Nokia 20,07 M -2,07
Nordea Bank FDR 7,89 M 0,11
KONE Corporation 6,03 M -0,24
TeliaSonera 4,65 M -0,18
Stora Enso R 4,31 M 0
Metso 4,24 M -0,03
UPM-Kymmene 3,17 M -0,05
Sampo A 3,07 M -0,74
Fortum 2,46 M 0
Nokian Renkaat 2,45 M -1,04




Uutiskirjetilausten muuttaminen ja peruuttaminen | Siirry sivustolle

© Taloussanomat Oy | Yhteydenotot: palaute.taloussanomat@sanoma.fi



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti