tiistai 27. elokuuta 2013

Uutiskirje: Sama työ, sama palkka – ja työpöytä Thaimaassa

Jos uutiskirje näkyy väärin, avaa uutiskirje selaimessa. Jos kuvat eivät lataudu, lisää osoite uutiskirje.taloussanomat@sanoma.fi osoitekirjaasi.

Taloussanomat.fi Taloussanomien uutiskirje
Tiistaina 27.8.2013 10:32

Sama työ, sama palkka – ja työpöytä Thaimaassa

Heini Hämäläinen

Aurinko paistaa, luonto kukoistaa ja eläminen ja verotus ovat edullisia. Näin suomalaisia houkutellaan ulkoistamaan työnsä Thaimaahan. Räntäsateen lisäksi lämpöön lähtijä saa kuitenkin hyvästellä myös muutaman erittäin tärkeän edun. Lue, mihin kaikkeen etelään karkaaja saa varautua.

Verovirasto tutkii bitcoinin ja Habbo Hotelin verottamista

George Frey/Bloomberg

Internetissä yleistyvät niin sanotut virtuaalivaluutat ovat joutumassa Suomen verottajan tarkkailun alle. Verohallinto on laatimassa ensimmäistä ohjeistusta virtuaalivaluutoilla hankittujen tulojen verottamisesta.

Koulutuskiistaan sopu: "Palkansaajalle voi tulla veromätkyt"

Kuvankäsittely: Taloussanomat / Kuva: Lehtikuva

Suurimmat työmarkkinajärjestöt ja valtiovalta päättivät eilen neuvottelunsa työntekijöiden koulutusoikeudesta. Korkeakoulutettujen keskusjärjestö Akava haukkuu neuvottelutuloksen pystyyn, sillä pahimmillaan koulutuksesta voi seurata työntekijälle veromätkyt.

Yritysten näkemys taloudesta synkentyi entisestään

Lehtikuva

Elinkeinoelämän luottamus on heikentynyt. Kaikkien toimialojen luottamusindikaattorit olivat laskussa elokuussa, ilmenee Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) tänään julkaisemasta kyselystä.

Wahlroos vertasi Suomea Kreikkaan

Lehtikuva

Finassivaikuttaja Björn Wahlroos sanoo, että Suomen palkkakehitys on viimeiset kymmenen vuotta ollut yhtä epärealistista kuin Kreikan, kertoo Svenska Dagbladet.

Kuluttajien luottamus elokuussa edelleen vaisua

Lehtikuva

Kuluttajien luottamus talouteen pysyi yhtä hyvänä kuin heinäkuussa. Luottamus oli vahvempaa kuin vuosi sitten. Kuluttajat panevat mieluummin rahaa säästöön kuin ostavat tavaraa.

Pörssiyhtiö vähentää kaksi johtajaa – säästöä 0,6 miljoonaa

Tulisijavalmistaja Tulikivi supistaa johtoryhmänsä neljään henkilöön ja vähentää palkkalistoiltaan kaksi johtajaa. Säästöä syntyy yli puoli miljoonaa euroa.

Kreikka: Hätälainoihin voidaan tarvita helpotuksia

Reuters

Kreikan valtiovarainministeri Yannis Stournaras sanoo maansa saattavan pyrkiä neuvottelemaan helpotuksia saamiensa hätälainojen takaisinmaksuun.

Nokia-tabletista vuoti lisää huhutietoja: tällainen se on

Digiwo

Matkapuhelinvalmistaja Nokian huhutusta tabletista on julkaistu uusia vahvistamattomia tietoja.

Helsingin vuokrat nousevat räjähdysmäisesti: +30 %

Lehtikuva/Martti Kainulainen

Asuntojen vuokrat ovat Suomessa kohonneet nopeasti, todetaan Suomen Pankin verkkosivuilla tänään julkaistussa "Suomen talouden tilannekuva elokuussa" -julkaisussa.

Finnairin asiakasjohtaja eroaa – seuraajaa ei palkata

Lehtikuva

Finnairin asiakaspalveluiden johtaja Anssi Komulainen jättää tehtävänsä.

Ekonomisti: Velkarajasta ei saa tinkiä

Lehtikuva

OP-Pohjolan pääekonomistin Reijo Heiskasen mukaan Suomen julkisen sektorin velan osuus bruttokansantuotteesta on lähenemässä 60 prosentin rajaa jo ensi vuonna.

Vieläkö suomalainen selviää autoveloistaan?

Lehtikuva

Suomen taloustilanne on erittäin heikko. Miten se näkyy suomalaisten kyvyssä selvitä autolainoistaan?

Elopko Microsoftin johtoon? "Hänellä on yhä töitä"

Reuters

Ohjelmistojätti Microsoftin toimitusjohtajan vaihtuminen ei tuo isoa muutosta Nokialle ainakaan lähiaikoina, näkee Strategy Analyticsin analyytikko Neil Mawston.

Laajakaistan hinta uhkaa nousta – Viestintävirasto huolissaan

Lehtikuva/Taloussanomat

Viestintävirasto kertoo olevansa huolissaan teleoperaattorien verkkovuokrien korotuksista. Tämä tyrehdyttää kilpailua alalla ja voi nostaa laajakaistojen hintoja.

Korkman kehotti päättäjiä unohtamaan seuraavat vaalit

Lehtikuva

Aalto-yliopiston professori Sixten Korkman painotti Heureka-foorumin alustuksessaan pitkäjänteisten päätöksien tärkeyttä. Seuraavissa vaaleissa suosiota kiikaroiville puolueille pitkäjänteisyys ei aina ole helppoa.

Välimäki panee Michelin-ravintolansa ovet säppiin toistaiseksi

Marja Väänänen/Lehtikuva

Ravintoloitsija Hans Välimäki aikoo etsiä "uutta inspiraatiota".

Suomen Pankki: Näkymät eivät ole parantuneet

Lehtikuva

Suomen Pankin ekonomistit arvioivat tänään julkistetussa raportissaan "Suomen talouden tilannekuva elokuussa", että Suomen talouden lähiajan näkymät eivät ole parantuneet kesäkuussa julkistetun ennusteen jälkeen.

Sanoma jättää myös Bulgarian

Mediakonserni Sanoma myy omistusosuutensa Sanoma Bliasak Bulgarian yhteisyrityksestä. Kauppahintaa ei tiedotteessa kerrottu.

Liikanen: Kyynisyys on kuin syöpä

Lehtikuva

Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen kävi läpi talouden tilannekuvaa Heureka-foorumin seminaariväelle. Liikasen mukaan kyynisyyttä ei rakenteellisten haasteiden edessä olevassa Suomessa nyt kaivata.

Kivihiilen kulutus paisui alkuvuonna

EPA/HENNING KAISER

Kylmät säät ja sähkön tuonnin väheneminen kasvattivat kivihiililauhdetta käyttävää sähkön erillistuotantoa alkuvuonna. Kivihiilen suosiota lisäsivät myös edullinen hinta ja EU:n halventuneet päästökauppaoikeudet.

Materia ei kiinnosta suomalaisia entiseen malliin

Lehtikuva

Suomalaisten tunnoissa omista tarpeista ja talouden tulevaisuudesta näkyy vahvasti uusi epävarmuuden aika, jonka loppumista ei ole näköpiirissä. Onnellisuutta ja vakautta kaivataan, mutta tavaralla sitä tavoitellaan aiempaa vähemmän.

Katainen: Kaikki ovat syyllisiä taloustilanteeseen

Lehtikuva

Pääministeri Jyrki Katainen avasi Heureka-foorumin toiveikkaana. Suomessa on edessä vaikeita päätöksiä, kykyä niiden tekemiseen on oltava.

Meklari: TeliaSoneran myynnillä valtio saisi 3,5 kuukautta lisäaikaa

REUTERS/Bob Strong

TeliaSoneran tai Sammon osakkeiden myynnillä valtio saisi hillittyä nettovelan kasvua kolme ja puoli kuukautta, osakemeklari Jukka Oksaharju arvioi. Siinä ajassa olisi kuitenkin vietävä läpi rajut rakennemuutokset ja säästöt.

10:20 Laajakaistan hinta uhkaa nousta – Viestintävirasto huolissaan Taloussanomat
10:11 Tutkimus: Yrittäjä nauttii työstään enemmän Taloussanomat
10:02 Koulutuskiistaan sopu: "Palkansaajalle voi tulla veromätkyt" Taloussanomat
09:46 Yritysten näkemys taloudesta synkentyi entisestään Taloussanomat
09:21 Kuluttajien luottamus elokuussa edelleen vaisua Taloussanomat
08:22 Wahlroos vertasi Suomea Kreikkaan Taloussanomat
08:03 KSML: Johtajat palkkojen jäädyttämisen kannalla, työväki ei Taloussanomat
07:50 Hittejä ja huteja: Microsoftin vaikeat vuodet Taloussanomat
07:27 Vartiainen Ylelle: Huoli Suomen luottoluokituksesta on perusteltu Taloussanomat
06:30 Verovirasto tutkii bitcoinin ja Habbo Hotelin verottamista Taloussanomat
06:11 Suomalaispoikaa vahingoittanut iPhone-laturi paljasti salansa Taloussanomat
06:01 Sama työ, sama palkka – ja työpöytä Thaimaassa Taloussanomat
21:12 "Rengaskierrätyksessä vapaamatkustajia" Taloussanomat
20:33 Pörssiyhtiö vähentää kaksi johtajaa – säästöä 0,6 miljoonaa Taloussanomat
20:14 Ranska estää Mersujen rekisteröinnin – kiista paloturvallisuudesta Taloussanomat
19:37 Kreikka: Hätälainoihin voidaan tarvita helpotuksia Taloussanomat
17:55 Nokia-tabletista vuoti lisää huhutietoja: tällainen se on Taloussanomat
16:41 Google osti patentteja älylaseihin Taiwanista Taloussanomat
15:49 Helsingin vuokrat nousevat räjähdysmäisesti: +30 % Taloussanomat
15:28 Hiljainen Helsingin pörssi loivassa laskussa Taloussanomat

Markkinat

Kurssit päivitetty 27.8.2013 klo 10:32 viidentoista minuutin viipeellä.

INDEKSIT

Nimi +/- %
OMX Helsinki PI -0,53
OMX Helsinki CAP PI -0,27
OMXH25 PI -0,64
OMX Helsinki Mid Cap PI -0,25
OMX Helsinki Small Cap PI +0,09

KOROT

Nimi Korko 1 vko
Euribor 12 kk 0,553 +0,008
Euribor 6 kk 0,345 +0,003
Euribor 3 kk 0,225 -0,001
Euribor 1 kk 0,127 +0,000

NOUSIJAT JA LASKIJAT

Nimi Viim. +/- %
Turvatiimi Corporation (LP) 0,28 3,7
SRV Group 4,25 1,92
Endomines AB 0,65 1,56
Componenta (LP) 1,61 1,26
Caverion Oyj 4,83 0,84
Rautaruukki K 5,375 -1,1
Nordea Bank FDR 9,14 -1,19
Oral Hammaslääkärit Plc 4,81 -1,64
Ahlstrom Corporation 10,5 -1,87
Ixonos Plc 0,32 -3,03

VAIHDETUIMMAT

Nimi Vaihto € +/- %
Nokia 1,74 M -0,39
Nordea Bank FDR 1,31 M -1,19
KONE Corporation 0,64 M -0,4
Sampo A 0,52 M -0,12
Nokian Renkaat 0,36 M 0,03
Fortum 0,36 M 0,07
UPM-Kymmene 0,31 M -0,16
Outotec Oyj 0,28 M -0,1
Stora Enso R 0,28 M -0,25
YIT Oyj 0,22 M 0,18




Uutiskirjetilausten muuttaminen ja peruuttaminen | Siirry sivustolle

© Taloussanomat Oy | Yhteydenotot: palaute.taloussanomat@sanoma.fi



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti