perjantai 9. toukokuuta 2014

Autosi voi kuluttaa bensaa 40 % enemmän kuin luulet

Jos uutiskirje näkyy väärin, avaa uutiskirje selaimessa. Jos kuvat eivät lataudu, lisää osoite uutiskirje.taloussanomat@sanoma.fi osoitekirjaasi.

Taloussanomat.fi Oma talous -uutiskirje
Perjantaina 9.5.2014 11:52

Autosi voi kuluttaa bensaa 40 % enemmän kuin luulet

Lehtikuva

Autojen kulutuksen uusi mittaustapa muuttaisi rajusti päästölukuja ja myös bensankulutusta. Nykyiset mittaustulokset ovat kaukana todellisuudesta.

Vuokra-asuminen kallistuu muuta elämää nopeammin

Lehtikuva

Tilastokeskuksen mukaan vuokrien nousu on jatkunut alkuvuonna ripeänä.

Netflix korottaa hintojaan Suomessa

REUTERS/Mike Blake

Internet-televisiopalvelu nostaa hintojaan. Uudet katsojat pääsevät television ääreen vanhalla perushinnalla, mutta saavat eteensä heikomman kuvanlaadun.

Tällainen on Suomen suurituloisin prosentti

Tea Tauriainen

Lue minkälaisilla nettotuloilla pääsee Suomen suurituloisimpaan prosenttiin. Kerhon jäsenyyteen ei vaadita elopmaisia miljoonatuloja, jopa oma pomosi voi kuulua heihin.

Näin alueet eriytyvät pääkaupunkiseudulla

Lehtikuva

Asuinalueet erilaistuvat Suomessakin. Täydennysrakentamisella on onnistuttu parantamaan heikommin pärjäävien asuinalueiden asemaa.

Kymppitonni häähumuun – kannattiko maksaa?

Lehtikuva

Yksi tehokkaimpia keinoja hääbudjetin pienentämiseen on vieraslistan karsiminen. Asiantuntija neuvoo tinkimään bändistä, mutta ei missään nimessä valokuvaajasta. Miten omat hääsi menivät? Vastaa Taloussanomien kyselyyn ja kerro, mistä kannatti maksaa, mistä ei.

Maistuuko ruoka paremmalta, jos siitä maksaa enemmän? Tutkijat sanovat kyllä

Reuters

Ulkona syöty ruoka on sitä maukkaampi, mitä kalliimpi on hinta. Samalla myös asiakastyytyväisyys kasvaa. Näin on todistettu nyt uudessa tutkimuksessa.

5 ominaisuutta, jotka tekevät johtajasta loistavan

Reuters

Tiedätkö, mitä eroa on johtajalla ja loistavalla johtajalla? Karismalla ei lopulta ole suurta väliä, vaan jokainen voi hioa taitojaan ja kehittää itseään.

Englannin taitoko riittää? Yritysten mielestä ei todellakaan

Lehtikuva

Yhä useampi nuori osaa vain englantia ja ruotsia. Yrityksissä kehitys huolestuttaa, sillä muiden kielten – etenkin venäjän – osaajia tarvittaisiin.

Eikö naisia raha kiinnosta?

REUTERS/Tim Shaffer

Naisia kiinnostaa miehiä enemmän työn sisältö ja sosiaaliset suhteet. Miehet taas toivovat hyvää palkkaa ja mahdollisuutta edetä uralla, tuore selvitys kertoo.

Mikä pikaruokaketjuista tulee seuraavaksi Suomeen?

Reuters

Kööpenhamina ja Tukholma, sitten Suomi. Maailmalle levittäytyneitä kahvi- ja ruokaketjuja mahtuisi lisää Suomen markkinoille, sanoo markkinoinnin asiantuntija. Asiakkaat löytyvät yliopistokaupungeista.

Täysin huoleton asiointi verkkokaupassa loppuu

Reuters

Jatkossa kauppiaat voivat periä tuotteen palautuksesta maksun. Pahimmillaan ostoksista palautetaan noin puolet. Alan etujärjestö ennakoi, että palautusmaksuista ei tule uutta normia.

Tällaisia summia pankit sinulta vievät

Lehtikuva

Pankkien palvelumaksuissa on eroja: osa veloittaa e-laskuilmoituksista, osa verkkopankin käytöstä. Kalleinta on konttorissa asioiminen.

Laskuri paljastaa autosi arvon

Lehtikuva/Reuters/Taloussanomat

Kuinka monta tuhatta autosi arvosta sulaa vuodessa? Mikä on autosi käypä arvo? Tarkista Taloussanomien laskurilla, kuinka nopeasti autosi arvo alenee.

Yli 20 000 ruotsalaista tekee joka vuosi tämän kalliin virheen

Reuters

Dieselautojen yleistyessä myös kalliit virheet yleistyvät, varoittavat ruotsalaiset.

Robottiauton valinta: Kenen henki on vähemmän arvokas?

Reuters

Jos törmäys tulee joka tapauksessa, kumpaan tulevaisuuden robottiauton törmää: katumaasturiin vai kevyeen henkilöautoon? Tällaisia itseään ohjaavien robottiautojen valmistajat joutuvat miettimään, teknologialehti Wired kirjoittaa.

Mainostaja kyttää pian ajotyyliäsi

Reuters

Antaisitko tietoja ajotyylistäsi, jotta saisit jotain halvemmalla? Laitteet ja sovellukset keräävät entistä enemmän mainostajiakin kiinnostavaa tietoa.

11:19 Tavaraliikenteen hiipuminen nostaa työttömyyttä Taloussanomat
11:07 Mustat taksit aikovat taistella "kaaoksella" tulokasta vastaan Taloussanomat
10:21 "Talouskasvu tuo vihdoin tilauksia Suomeenkin" Taloussanomat
10:01 Netflix korottaa hintojaan Suomessa Taloussanomat
09:47 Vuokra-asuminen kallistuu muuta elämää nopeammin Taloussanomat
09:10 Teknobuumi: "Nyt mietitään, ovatko hinnat järkeviä" Taloussanomat
08:36 USA harkitsi pankkien kansallistamista Taloussanomat
08:17 Lomautukset koskevat jo lääkäreitäkin Taloussanomat
07:47 HS: Kuntapomoilta 5+ kunta- ja sote-uudistuksille Taloussanomat
07:15 Apple ostamassa kuulokeyhtiön 3,2 miljardilla dollarilla Taloussanomat
06:01 Työnantaja yrittää sitouttaa – "pettymys voi olla suuri" Taloussanomat
21:43 Toimitusjohtaja: Crocs mielletään Venäjällä talvikengäksi Taloussanomat
21:16 Ilmainen kahvi auttoi – McDonald'sin kuiva kausi päättymässä Taloussanomat
21:01 Suomalaistutkimus löysi yllättävän yhteyden elinympäristöstä ja kasvonpiirteistä Taloussanomat
20:38 Yle: Stora Enson tehtaalta valui öljyä järveen Taloussanomat
20:13 Yli 20 000 ruotsalaista tekee joka vuosi tämän kalliin virheen Taloussanomat
19:46 Nets: Tietovuodot rajoittuneet yhteen maahan Taloussanomat
19:19 Sähkömarkkinoiden hinnannousu saattaa katketa jo tässä kuussa Taloussanomat
18:46 Etkö saa arvostusta töissä? Muista nämä Taloussanomat
18:24 Coca-Colalta radikaali päätös Venäjällä: 2 tehdasta kiinni Taloussanomat




Uutiskirjetilausten muuttaminen ja peruuttaminen | Siirry sivustolle

© Taloussanomat Oy | Yhteydenotot: palaute.taloussanomat@sanoma.fi



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti