keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Uutiskirje: Kriisimaiden tukeminen jatkuu vuosikymmeniä

Jos uutiskirje näkyy väärin, avaa uutiskirje selaimessa. Jos kuvat eivät lataudu, lisää osoite uutiskirje.taloussanomat@sanoma.fi osoitekirjaasi.

Taloussanomat.fi Taloussanomien uutiskirje
Keskiviikkona 7.5.2014 11:16

Kriisimaiden tukeminen jatkuu vuosikymmeniä

Tea Tauriainen

Europäättäjät ovat onnitelleet itseään kriisitoimien onnistumisesta ja siitä, että kriisimaita jo "irtautuu tukiohjelmista". Nämä ovat outoja onnitteluja, sillä yhdenkään kriisimaan tukirahoitus ei ole päättynyt eikä yksikään kriisimaa irtaudu rahoitustuesta omilleen vuosikausiin.

Finnairin tappio lähes kaksinkertaistui alkuvuonna

Lehtikuva

Lentoyhtiö Finnairin tappiot syvenivät tammi–maaliskuussa. Yhtiön tulos ennen veroja painui miltei 34 miljoonaa euroa miinukselle. Vuotta aiemmin tappiota ennen veroja kertyi 18,6 miljoonaa euroa.

"Säästöjen jatkaminen on väistämätöntä ja elintärkeää"

Lehtikuva

Toimitusjohtaja on pettynyt lentoemäntien ja stuerttien kanssa käytyjen neuvotteluiden kariutumiseen.

Kymppitonni häähumuun – kannattiko maksaa?

Lehtikuva

Yksi tehokkaimpia keinoja hääbudjetin pienentämiseen on vieraslistan karsiminen. Asiantuntija neuvoo tinkimään bändistä, mutta ei missään nimessä valokuvaajasta. Miten omat hääsi menivät? Vastaa Taloussanomien kyselyyn ja kerro, mistä kannatti maksaa, mistä ei.

Näin tehdään huippumyyjiä: Teetä ja jättipihviä

Reuters

Myyjillä ei ole varaa Jaguar-omistajien elämäntyyliin, mutta ymmärtää sitä pitäisi silti.

EK: Yritysten näkymissä pientä elpymistä

Suomalaisyritysten lähikuukausien suhdanneodotukset ovat hieman aiempaa valoisammat, mutta tuntuvampaa käännettä ylöspäin ei ole vielä näköpiirissä.

Nokian Renkaiden tulos heikkeni – ruplariski uhkaa

Lehtikuva

Rengasvalmistaja Nokian Renkaiden tulos ja liikevaihto pienenivät alkuvuonna odotettua enemmän epäsuotuisten valuuttakurssimuutosten rasittaessa tulosta.

Sampo paransi tulostaan – If heikkeni

Lehtikuva

Vakuutuskonserni Sampo paransi tulostaan alkuvuonna. Tulos oli likimain markkinaodotusten mukainen.

Strömfors Electricin tehtaalla Ruotsinpyhtäällä ulosmarssi

Heini Karjanmaa

Elektroniikkakomponentteja valmistavan Strömfors Electricin tehtaan työntekijöitä on marssinut tänään ulos.

Alibaba suunnittelee USA:n historian suurinta listautumisantia

Brent Lewin/Bloomberg

Kiinan suurin verkkokauppayhtiö Alibaba aikoo järjestää Yhdysvalloissa listautumisannin, josta saattaa tulla suurin maan tähänastisessa pörssihistoriassa. Yhtiö jätti asiaa koskevan ilmoituksen viranomaisille eilen.

Rupla kurittaa venäläisiä: "Kaikesta tulee kalliimpaa"

REUTERS/Maxim Shemetov

Tavalliset venäläiset tuntevat jo heikentyneen ruplan nahoissaan. Se tietää huonoa myös koko maan taloudelle.

Sisäpiiri petti – Twitter romahti rajusti

Reuters

Yhdysvaltain johtavat pörssi-indeksit painuivat eilen tuntuvaan laskuun mikroblogipalvelu Twitterin johdolla.

Maistuuko ruoka paremmalta, jos siitä maksaa enemmän? Tutkijat sanovat kyllä

Reuters

Ulkona syöty ruoka on sitä maukkaampi, mitä kalliimpi on hinta. Samalla myös asiakastyytyväisyys kasvaa. Näin on todistettu nyt uudessa tutkimuksessa.

5 ominaisuutta, jotka tekevät johtajasta loistavan

Reuters

Tiedätkö, mitä eroa on johtajalla ja loistavalla johtajalla? Karismalla ei lopulta ole suurta väliä, vaan jokainen voi hioa taitojaan ja kehittää itseään.

Angry Birds -kehittäjien uusi pelifirma sai miljoonarahoituksen

Boomlagoon

Helsinkiläinen Boomlagoon-peliyhtiö on kerännyt 2,6 miljoonan euron rahoituksen ulkomaisilta pääomasijoittajilta. Rovion entisten työntekijöiden perustaman yhtiön peleissä keskiössä ovat persoonalliset pelihahmot.

Eikö naisia raha kiinnosta?

REUTERS/Tim Shaffer

Naisia kiinnostaa miehiä enemmän työn sisältö ja sosiaaliset suhteet. Miehet taas toivovat hyvää palkkaa ja mahdollisuutta edetä uralla, tuore selvitys kertoo.

11:01 Näin tehdään huippumyyjiä: Teetä ja jättipihviä Taloussanomat
10:58 EK: Yritysten näkymissä pientä elpymistä Taloussanomat
10:12 Nokian Renkaiden tulos heikkeni – ruplariski uhkaa Taloussanomat
10:05 Sampo paransi tulostaan – If heikkeni Taloussanomat
10:03 "Säästöjen jatkaminen on väistämätöntä ja elintärkeää" Taloussanomat
09:57 Strömfors Electricin tehtaalla Ruotsinpyhtäällä ulosmarssi Taloussanomat
09:44 Finnairin tappio lähes kaksinkertaistui alkuvuonna Taloussanomat
09:30 Alibaba suunnittelee USA:n historian suurinta listautumisantia Taloussanomat
09:23 Rupla kurittaa venäläisiä: "Kaikesta tulee kalliimpaa" Taloussanomat
08:45 Sisäpiiri petti – Twitter romahti rajusti Taloussanomat
08:37 HKScanin tulos "pettymys" Taloussanomat
08:16 Danske kiistää Ruotsin ja Norjan toimintojen myyntihuhut Taloussanomat
07:47 SS: Malminetsintä Suomessa romahti Taloussanomat
06:07 Kymppitonni häähumuun – kannattiko maksaa? Taloussanomat
06:01 Kriisimaiden tukeminen jatkuu vuosikymmeniä Taloussanomat
22:10 Maistuuko ruoka paremmalta, jos siitä maksaa enemmän? Tutkijat sanovat kyllä Taloussanomat
21:25 Kauppaketjun pomo eroaa puoli vuotta fiaskon jälkeen – muhkea tilipussi mukaan Taloussanomat
21:02 5 ominaisuutta, jotka tekevät johtajasta loistavan Taloussanomat
20:23 Elop saa Suomesta eläkettä 5 900 euroa kuukaudessa Taloussanomat
20:15 Applen iWatch on liikaa sveitsiläiselle kellontekijälle: "Taistelemme vastaan" Taloussanomat




Uutiskirjetilausten muuttaminen ja peruuttaminen | Siirry sivustolle

© Taloussanomat Oy | Yhteydenotot: palaute.taloussanomat@sanoma.fi



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti