maanantai 12. toukokuuta 2014

Uutiskirje: Yrittäjä, varo tätä huijausta

Jos uutiskirje näkyy väärin, avaa uutiskirje selaimessa. Jos kuvat eivät lataudu, lisää osoite uutiskirje.taloussanomat@sanoma.fi osoitekirjaasi.

Taloussanomat.fi Taloussanomien uutiskirje
Maanantaina 12.5.2014 10:36

Yrittäjä, varo tätä huijausta

Tea Tauriainen

Kun pienyrittäjä saa puhelun keskellä kiireistä päivää tai myöhään illalla, soittajana saattaa hyvinkin olla huijari. Suomen Yrittäjien mukaan puhelinhuijaukset ovat valtavan kallis riesa yrittäjille. Hakupalvelua myyvän henkilön mukaan koko ala on turhaan leimattu.

Avaruusnatseille kerätään rahaa osakeannilla

handout

Tavoitteena on päästä kehittämään elokuvan lisäksi Iron Sky -aiheista tv-sarjaa ja peliä. Tekijät toivovat annin kiinnostavan fanien lisäksi myös perinteisiä sijoittajia.

Herantis Pharma pyrkii First Northiin – järjestää osakeannin

Reuters

Lääkekehitysyhtiö Herantis Pharma järjestää osakeannin ja hakee listaamista Helsingin pörssin First North Finland -markkinapaikalle.

Viron talous sukelsi alkuvuonna

Reuters

Viron talous kääntyi ensimmäisellä neljänneksellä laskuun. Taloutta painoi etenkin viennin supistuminen Venäjälle ja Ruotsiin.

Ongelmia kahvoissa ja ilmatyynyissä – Ford kutsuu huoltoon 700 000 autoa

Reuters

Autojen korjauskutsut seuraavat toisiaan. Tällä kertaa vikoja on löytynyt Fordin ilmatyynyistä ja ovenkahvoista sekä Chryslerin ikkunakytkimistä.

Nokian ay-pomo yritti itsemurhaa hyttysmyrkyllä Intiassa

Sari Gustafsson/Lehtikuva

Intialaislehti The Economic Timesin mukaan tapaus liittyy oletettavasti Nokian Chennain-tehtaan tulevaisuuteen. Nokian antaman lausunnon mukaan työntekijän tila on vakaa.

Oma tili vauvalle on kuin laittaisi rahaa pankkiin

Lehtikuva

Mihin pankkiin kannattaa avata vauvan ensimmäinen pankkitili? Taloussanomat selvitti, ja eroja löytyi asiakaslahjoista.

Näin eurosta erotaan – ilman talouden kaaosta

Tea Tauriainen

Kaksi tuoretta euroselvitystä muistuttaa, että euro on keskeneräinen projekti, jonka onnistuminen vaatii vielä rahaliiton merkittävää tiivistämistä. Ne muistuttavat, että projekti voi myös päätyä yhden tai useamman maan eroon eurosta. Yksi raportti varoittaa eron vievän kaaokseen, toinen ei. Se kuvaa, miten ero sujuu ilman kaaosta.

Toimitusjohtaja pesi kuramattoja ja äkkäsi tämän

Tea Tauriainen

Elokuvaohjaaja oli puhelinmyyjä, toimitusjohtaja taas myymäläetsivä – tosin onneton sellainen. Mutta mitä he kesäpesteissään oivalsivat ja miten he neuvoisivat uusia kesätyöntekijöitä?

Suomalaisoperaattorin verkossa pesii haittaohjelma – mitään ei tapahdu

REUTERS/Denis Balibouse

Sitkeä ZeroAccess-bottiverkko on pesiytynyt erään suomalaisoperaattorin verkkoon. Kyberturvallisuuskeskus haluaa murskata myytin puhtaista suomalaispalvelimista.

Eroon Steve Jobsin tavoista – Apple haalii uutta sisältöä

 David Paul Morris/Bloomberg

Beats Electronicsin ostaminen poikkeaisi monin tavoin yhtiön entisen toimitusjohtajan politiikasta. Mikä on Applen seuraava kohde, kun alkuun on päästy?

Portugalin talous kohenee – luottoluokittajilta hitunen kannustusta

EPA

Kansainvälisistä luottoluokittajista sekä Moody's että Standard & Poor's päivittivät näkemyksiään Portugalin taloudesta. Vaikka toipuminen on hidasta, on se ennakoitua nopeampaa.

Kiinan Xi: Maan sopeuduttava hitaamman kasvun aikaan

Reuters

Kiina tasapainoilee aiempaa hitaamman talouskasvun, talousjärjestelmän vakauden, ihmisten hyvinvoinnin lisäämisen ja talousuudistusten välillä. Kasvuvauhti pysyttelee edelleen yli 7 prosentissa.

"Kriisin kärjistyminen saattaa tuoda epävakauden takaisin"

REUTERS/Stringer

Ukrainan kriisi voi epävakauttaa globaalia taloutta. Jos tilanne kärjistyy entisestään, Venäjän ja Euroopan välinen kauppa voi kärsiä.

Tiedätkö jo nämä talousvinkit?

EPA/Salome Kegler

Business Insider koosti mittavan listan talousvinkeistä, jotka kaikkien olisi hyvä tietää. Osaatko jo esimerkiksi pilkkoa taloustavoitteesi pieniin suupaloihin?

Hotelleissa oli alkuvuonna täyttä – hinnat nousevat

Kimmo Taskinen/HS

Hotelliketju Hilton on nostanut koko vuoden tulosnäkymiään. Yhtiö näkee tulevaisuuden valoisana, koska se pystyi tammi–maaliskuussa nostamaan hotellihuoneiden hintoja.

Heartbleed pesii yhä Suomessa: Katso, kuulutko riskiryhmään

Ruutukaappaus

Suuret verkkopalvelut ovat kunnossa, mutta muun muassa kodeissa riittää vielä töitä Heartbleed-haavoittuvuuden korjaamiseksi.

Stressi voi levitä kuin flunssa – "valtavat mahdollisuudet tarttua"

Reuters

Pukkaako stressiä? Puolison paineet tarttuvat toiseen helpommin, mutta myös tuntemattomat ihmiset voivat kuormittaa stressillään – jopa digimaailmassa.

09:57 Herantis Pharma pyrkii First Northiin – järjestää osakeannin Taloussanomat
09:33 Käyttäjistä viis – Mozilla testaa mainoksia Firefoxissa Taloussanomat
09:14 Nokian ay-pomo yritti itsemurhaa hyttysmyrkyllä Intiassa Taloussanomat
08:55 Viron talous sukelsi alkuvuonna Taloussanomat
08:31 Ongelmia kahvoissa ja ilmatyynyissä – Ford kutsuu huoltoon 700 000 autoa Taloussanomat
07:35 TS: Virolaiset taksifirmat kiinnostuneita Suomesta Taloussanomat
07:16 Kaleva: Tuhat työntekijää menossa lakkoon – syynä ministerin vierailu Raahessa Taloussanomat
06:03 Avaruusnatseille kerätään rahaa osakeannilla Taloussanomat
06:01 Yrittäjä, varo tätä huijausta Taloussanomat
17:55 Tiedätkö jo nämä talousvinkit? Taloussanomat
17:08 "Kriisin kärjistyminen saattaa tuoda epävakauden takaisin" Taloussanomat
15:44 Yle: Vapaavuori Etelä-Koreaan edistämään telakkakauppaa Taloussanomat
15:12 Professori: Asennemuutoksella palkkatasa-arvo kuntoon Taloussanomat
10:31 Kiinan Xi: Maan sopeuduttava hitaamman kasvun aikaan Taloussanomat
10:20 Näin eurosta erotaan – ilman talouden kaaosta Taloussanomat
09:32 HS: Suomalaisvessat kelpaavat venäläisille Taloussanomat
07:01 Näin puetaan mies Taloussanomat
05:04 Oma tili vauvalle on kuin laittaisi rahaa pankkiin Taloussanomat
13:29 Merkel ja Hollande: Uudet sanktiot Venäjälle mahdollisia Taloussanomat
12:39 Portugalin talous kohenee – luottoluokittajilta hitunen kannustusta Taloussanomat




Uutiskirjetilausten muuttaminen ja peruuttaminen | Siirry sivustolle

© Taloussanomat Oy | Yhteydenotot: palaute.taloussanomat@sanoma.fi



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti