perjantai 9. toukokuuta 2014

Uutiskirje: Työnantaja yrittää sitouttaa – "pettymys voi olla suuri"

Jos uutiskirje näkyy väärin, avaa uutiskirje selaimessa. Jos kuvat eivät lataudu, lisää osoite uutiskirje.taloussanomat@sanoma.fi osoitekirjaasi.

Taloussanomat.fi Taloussanomien uutiskirje
Perjantaina 9.5.2014 10:44

Työnantaja yrittää sitouttaa – "pettymys voi olla suuri"

Henkilöstörahastojen perustamista yritettiin vauhdittaa lakiuudistuksella, mutta uusien rahastojen tulvaa ei ole syntynyt. Monissa yrityksissä työntekijöitä yritetään nyt sitouttaa osakesäästöohjelmilla, joissa koko riski kohdistuu omaan yhtiöön. SAK:n asiantuntijan mukaan pettymys voi olla suuri.

"Talouskasvu tuo vihdoin tilauksia Suomeenkin"

Paulo Fridman/Bloomberg

Suomen teollisuus sai maaliskuussa enemmän tilauksia kuin vuosi sitten. Ekonomistin mukaan toivottu nousu orastaa taloudessa.

Vuokra-asuminen kallistuu muuta elämää nopeammin

Lehtikuva

Tilastokeskuksen mukaan vuokrien nousu on jatkunut alkuvuonna ripeänä.

Apple ostamassa kuulokeyhtiön 3,2 miljardilla dollarilla

Michael Nagle/Bloomberg

Apple on ostamassa musiikkikuulokkeita valmistavan ja musiikin suoratoistopalvelua pyörittävän miljardin dollarin yrityksen 3,2 miljardilla dollarilla.

USA harkitsi pankkien kansallistamista

REUTERS/Larry Downing

Presidentti Barack Obaman hallinnossa keskusteltiin avoimesti yhdysvaltalaisten pankkien kansallistamisesta finanssikriisin jälkimainingeissa.

Teknobuumi: "Nyt mietitään, ovatko hinnat järkeviä"

REUTERS/Umit Bektas

Teknologiaosakkeet laskivat eilen New Yorkin pörssissä. Niiden keskeinen indeksi on jo viikkojen alamäessä.

Netflix korottaa hintojaan Suomessa

REUTERS/Mike Blake

Internet-televisiopalvelu nostaa hintojaan. Uudet katsojat pääsevät television ääreen vanhalla perushinnalla, mutta saavat eteensä heikomman kuvanlaadun.

Lomautukset koskevat jo lääkäreitäkin

REUTERS/Vincent Kessler

Kunnat ja terveysyhtymät hakevat säästöjä nyt myös lääkäreiden lomautuksista. Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymä lomauttaa toukokuusta alkaen 290 lääkäriä, tosin vain joiksikin päiviksi.

Suomalaistutkimus löysi yllättävän yhteyden elinympäristöstä ja kasvonpiirteistä

Heikki Saukkomaa/Lehtikuva

Turussa tehdyn tutkimuksen mukaan terveellisessä ympäristössä elävät miehet suosivat naisellisempia naisia kuin epäterveellisemmässä ympäristössä elävät miehet. Mutta miksi kauneuden pitäisi olla tärkeää epäterveellisissä elinoloissa?

Yli 20 000 ruotsalaista tekee joka vuosi tämän kalliin virheen

Reuters

Dieselautojen yleistyessä myös kalliit virheet yleistyvät, varoittavat ruotsalaiset.

Nets: Tietovuodot rajoittuneet yhteen maahan

Reuters

Julkkisten korttiostoksiin liittyviä tietoja on korttimaksuyhtiö Netsin mukaan vuotanut vain Tanskassa.

Valtio neuvottelee kumppanin kanssa STX:n Turun telakan ostamisesta

Lehtikuva

Valtio on ilmoittanut, että se neuvottelee Meyer Werfin kanssa Turun telakkatoiminnan ostamisesta. Ministeri Jan Vapaavuori kertoo, että neuvottelut ovat vasta alkuvaiheessa.

Ekonomisti: Talouskasvuun yltäminen entistä haastavampaa

Roni Rekomaa / Lehtikuva

Matalimmatkin Suomen talousennusteet alkavat olla optimistisia, Nordean ekonomisti Pasi Sorjonen sanoo.

Päästöillä on yllättävä vaikutus ruokaan: "Suuri terveysongelma"

Erik De Castro

Hiilidioksidin lisääntyminen ilmakehässä tekee monista tärkeistä ruokakasveista vähemmän ravitsevia. Asia käy ilmi arvostetussa tiedelehti Naturessa julkaistusta tutkimuksesta.

10:21 "Talouskasvu tuo vihdoin tilauksia Suomeenkin" Taloussanomat
10:01 Netflix korottaa hintojaan Suomessa Taloussanomat
09:47 Vuokra-asuminen kallistuu muuta elämää nopeammin Taloussanomat
09:10 Teknobuumi: "Nyt mietitään, ovatko hinnat järkeviä" Taloussanomat
08:36 USA harkitsi pankkien kansallistamista Taloussanomat
08:17 Lomautukset koskevat jo lääkäreitäkin Taloussanomat
07:47 HS: Kuntapomoilta 5+ kunta- ja sote-uudistuksille Taloussanomat
07:15 Apple ostamassa kuulokeyhtiön 3,2 miljardilla dollarilla Taloussanomat
06:01 Työnantaja yrittää sitouttaa – "pettymys voi olla suuri" Taloussanomat
21:43 Toimitusjohtaja: Crocs mielletään Venäjällä talvikengäksi Taloussanomat
21:16 Ilmainen kahvi auttoi – McDonald'sin kuiva kausi päättymässä Taloussanomat
21:01 Suomalaistutkimus löysi yllättävän yhteyden elinympäristöstä ja kasvonpiirteistä Taloussanomat
20:38 Yle: Stora Enson tehtaalta valui öljyä järveen Taloussanomat
20:13 Yli 20 000 ruotsalaista tekee joka vuosi tämän kalliin virheen Taloussanomat
19:46 Nets: Tietovuodot rajoittuneet yhteen maahan Taloussanomat
19:19 Sähkömarkkinoiden hinnannousu saattaa katketa jo tässä kuussa Taloussanomat
18:46 Etkö saa arvostusta töissä? Muista nämä Taloussanomat
18:24 Coca-Colalta radikaali päätös Venäjällä: 2 tehdasta kiinni Taloussanomat
17:39 Talvivaaran patojen vaaraluokitus korkeimmalle tasolle Taloussanomat
17:11 Kampaamoketju HairStore konkurssiin – 170:n työt vaarassa Taloussanomat




Uutiskirjetilausten muuttaminen ja peruuttaminen | Siirry sivustolle

© Taloussanomat Oy | Yhteydenotot: palaute.taloussanomat@sanoma.fi



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti