maanantai 21. lokakuuta 2013

Uutiskirje: Työura vauhdissa, tienestit eivät – 1600 euroa kuussa

Jos uutiskirje näkyy väärin, avaa uutiskirje selaimessa. Jos kuvat eivät lataudu, lisää osoite uutiskirje.taloussanomat@sanoma.fi osoitekirjaasi.

Taloussanomat.fi Taloussanomien uutiskirje
Maanantaina 21.10.2013 10:48

Työura vauhdissa, tienestit eivät – 1600 euroa kuussa

Heini Hämäläinen

Kaupan alalla työntekijöiden viikkotunnit jäävät usein 30 tuntiin tai sen alle. Matalapalkkaisella alalla tämä voi tarkoittaa räpiköintiä köyhyysloukun kynnyksellä. Työnantajien mukaan lisätunteja on mahdotonta järjestää kaikille.

Metso aikoo vähentää lähes 300 työntekijää Suomessa

Lehtikuva

Konepajakonserni Metso ja siitä irtautuva Valmet aloittavat yhteistoimintaneuvottelut 475 työntekijän vähentämiseksi maailmanlaajuisesti. Suomessa vähennystarve on 295 henkeä.

Ex-keskuspankkiiri moittii teekutsuliikettä: Epädemokraattista

Reuters

Yhdysvaltain keskuspankin edellinen pääjohtaja Alan Greenspan pitää velkakattoneuvottelujen ongelmien toistumista mahdollisena.

Velkavaroitus Kiinasta: Yhdysvallat ei selviä

Heini Hämäläinen

Yhdysvallat väisti täpärästi liittovaltion luottohäiriöt, mutta velkasopu ei ratkaissut rahoitusongelmia kuin muutamaksi kuukaudeksi – ja lisäksi tavalla, joka kasvattaa eikä kevennä valtion velkataakkaa. Kiinan suurin luottoluokittaja sättii Yhdysvaltoja velkavedätyksestä ja epäilee, että tämä ei selviä veloistaan ilman keskuspankin setelipainoa.

Japanin viennin kasvu yllätti pienuudellaan

EPA

Japanin viennin kasvu jäi syyskuussa vaisummaksi kuin ekonomistit ennakoivat. Tuonnissakaan kasvu ei yltänyt asiantuntijaodotuksiin. Vienti veti heikommin kuin viime vuonna kaikilla tärkeillä markkinoilla, erityisesti Aasiassa.

Kreikka ei suostu enää uusiin säästövaatimuksiin

Reuters

Kreikka ei halua uutta tukipakettia, jos se sisältää uusia säästövaatimuksia, maan valtiovarainministeri Yannis Stournaras sanoo.

Roskalainasovun hinta on JPMorganille ennätyskallis

EPA/JUSTIN LANE

Pankkijätti JPMorganin kerrotaan päässeen Yhdysvaltojen oikeusministeriön kanssa sopuun 13 miljardin dollarin rangaistusmaksusta.

Tohtori Tuho: Näin sijoittaisin tuhat dollaria juuri nyt

REUTERS/Steve Marcus

Taloustietäjä Nouriel Roubini eli Tohtori Tuho kertoo, mihin laittaisi rahansa tällä hetkellä.

Älä sano näin jos haluat työtoverisi arvostavan sinua

Lehtikuva

Anteeksipyytely ja arvuuttelu eivät auta uralla eteenpäin.

Draghi: Pankkien sijoittajavastuussa oltava joustoja

REUTERS/Yves Herman

Euroopan keskuspankin pääjohtaja Mario Draghin mukaan uusista sijoittajavastuusäännöistä on poikettava, jos rahoitusmarkkinoiden vakaus sitä vaatii.

Talvirenkaat kannattaa ostaa yllättävästä paikasta

Heini Hämäläinen

Verkkokauppa, sieltähän hyvät talvirenkaat usein ostetaan. Mutta kannattaako renkaita lähteä metsästämään ulkomaisista verkkokaupoista?

Berlusconi asetettiin kahden vuoden virkakieltoon

REUTERS/Max Rossi

Milanolainen tuomioistuin on asettanut senaattorina toimivan Silvio Berlusconin kahden vuoden virkakieltoon.

Miksei rikas ole isovanhempiaan onnellisempi?

Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

Tutkimuksen mukaan pienikin taloudellinen takaisku vie ilon, vaikka yhteiskunta on huomattavasti entisaikoja rikkaampi.

Kaksi miestä jakoivat perjantaina 6 miljardin potin

SHOHEI MIYANO

Googlen perustajiin kuuluvat Larry Page ja Sergei Brin tekivät perjantaina mehevän tilin.

Irtovuorilla päin kylmenevää talvea

Ville Raivio

Moni liikeneuvottelusta toiseen rientävä pukumies voi näinä päivinä ulkosalla huomata, että päällystakki on käynyt liian ohueksi huurteiseen säähän. Vanha keksintö auttaa: irtovuori.

Sijoittajamestari: Indeksikisa huipentui nousuennätyksiin

Lars Holm / Taloussanomat

Taloussanomien Sijoittajamestari-kilpailun kolmannella viikolla joukkueemme jännitti indeksisalkun kehitystä. Viikon päätteeksi markkinoiden näkymät kirkastuivat ja indeksit ampaisivat iloiseen nousuun.

Helsingin pörssin yleisindeksi ylitti pitkästä aikaa 7 000 pistettä

Helsingin pörssin yleisindeksi pääsi ensimmäistä kertaa lähes kahteen ja puoleen vuoteen yli 7 000 pisteen.

5 tapaa selvitä epäreilusta kohtelusta

Heini Hämäläinen

Jokainen joutuu joskus kärsimään vääryydestä – tai puolustelemaan hölmöilyään toisille. Älä karju ja riehu jos olet pulassa, vaan kokeille näitä vinkkejä.

Turvatyynyt paukkuu – Toyota vetää takaisin lähes miljoona autoa

Reuters

Toyotan autoja vaivaa nyt vettä vuotava ilmastointilaite, joka voi tehdä turvatyynystä suden.

Microsoftin johtoon povattu ei myönnä eikä kiistä

REUTERS/Thomas Peter

Fordin toimitusjohtajalta on tivattu useaan otteeseen, onko Microsoft tai Boeing kysellyt häntä johtajakseen. Vastaukset ovat lisänneet vettä myllyyn.

Lehtijuttu toi Woikoskelle monta rahoittajaa

Lehtikuva

Rahoituksen tarve ja tarjonta eivät kohtaa Suomessa. Tätä mieltä on Woikosken toimitusjohtaja. Rahoitusvaikeuksia valitelleen yhtiön ongelmat ratkaisi julkisuus.

21 000 työhakemusta yhteen vaatekauppaan Espanjassa

Reuters

Vaateketju avasi uuden kaupan Espanjan Aurinkorannikolle ja sai 21 000 hakemusta 126 paikkaan.

Kia kokeilee turbovoimaa

Manu Tuppurainen / IS

Korealaisen Kian ensimmäinen bensaturbomalli Pro Cee´d GT on ripeä, mutta ikävän kovajousinen kulkine.

10:35 Metso aikoo vähentää lähes 300 työntekijää Suomessa Taloussanomat
09:56 Ex-keskuspankkiiri moittii teekutsuliikettä: Epädemokraattista Taloussanomat
09:33 Väärä nettipoliisi säikäytti Suomessa – kiristää rahaa Taloussanomat
08:31 Japanin viennin kasvu yllätti pienuudellaan Taloussanomat
08:23 Tohtori Tuho: Näin sijoittaisin tuhat dollaria juuri nyt Taloussanomat
07:33 HS: Pk-seudun uudet perheasunnot eivät käy kaupaksi Taloussanomat
07:08 Uuden Lumian tulo vahvistuu – kiinalaiskauppa esittelee jo Taloussanomat
06:01 Työura vauhdissa, tienestit eivät – 1600 euroa kuussa Taloussanomat
17:41 Yle: Asiantuntija kertoo Nokian vähätelleen Applea Taloussanomat
17:08 Kreikka ei suostu enää uusiin säästövaatimuksiin Taloussanomat
16:31 Älä sano näin jos haluat työtoverisi arvostavan sinua Taloussanomat
15:48 Draghi: Pankkien sijoittajavastuussa oltava joustoja Taloussanomat
11:04 Heinäluoma SS:lle: "Varoittaisin synkistelemästä liikaa" Taloussanomat
10:23 Roskalainasovun hinta on JPMorganille ennätyskallis Taloussanomat
09:44 HS: Matkapuhelinverkot usein luvattua hitaampia Taloussanomat
07:07 Irtovuorilla päin kylmenevää talvea Taloussanomat
06:01 Velkavaroitus Kiinasta: Yhdysvallat ei selviä Taloussanomat
12:59 Berlusconi asetettiin kahden vuoden virkakieltoon Taloussanomat
12:28 Kaksi miestä jakoivat perjantaina 6 miljardin potin Taloussanomat
11:50 Ihalainen Ylelle: Suomen pitäisi lähteä arktisille alueille Taloussanomat

Markkinat

Kurssit päivitetty 21.10.2013 klo 10:48 viidentoista minuutin viipeellä.

INDEKSIT

Nimi +/- %
OMX Helsinki PI +0,12
OMX Helsinki CAP PI +0,27
OMXH25 PI +0,19
OMX Helsinki Mid Cap PI +0,44
OMX Helsinki Small Cap PI -0,05

KOROT

Nimi Korko 1 vko
Euribor 12 kk 0,537 -0,003
Euribor 6 kk 0,339 -0,001
Euribor 3 kk 0,224 -0,003
Euribor 1 kk 0,128 +0,000

NOUSIJAT JA LASKIJAT

Nimi Viim. +/- %
Afarak Group Plc 0,36 5,88
Neo Industrial Oyj 0,78 5,41
Biotie Therapies (LP) 0,34 3,03
Tulikivi A 0,35 2,94
Elektrobit Corporation 1,4 2,94
Soprano 0,72 -1,37
Biohit B 6,66 -1,62
Suominen 0,5 -1,96
Vaahto Group Plc Oyj (LP) 0,9 -3,23
SSH Com Security 2,8 -6,98

VAIHDETUIMMAT

Nimi Vaihto € +/- %
Nokia 8,99 M -0,76
KONE Corporation 2,67 M 1,51
Wärtsilä Corporation 2,06 M 2,54
Stora Enso R 1,91 M 0,36
Sampo A 1,9 M -0,59
Neste Oil 1,62 M 0,52
Fortum 1,43 M -0,12
Nordea Bank FDR 1,05 M 0
Outotec Oyj 0,97 M -0,73
UPM-Kymmene 0,86 M 0,27




Uutiskirjetilausten muuttaminen ja peruuttaminen | Siirry sivustolle

© Taloussanomat Oy | Yhteydenotot: palaute.taloussanomat@sanoma.fi



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti