keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Kauppiaat kertovat, mitä he Lapin-lisistä ajattelevat

Jos uutiskirje näkyy väärin, avaa uutiskirje selaimessa. Jos kuvat eivät lataudu, lisää osoite uutiskirje.taloussanomat@sanoma.fi osoitekirjaasi.

Taloussanomat.fi Markkinointi-uutiskirje
Keskiviikkona 19.2.2014 12:16

Kauppiaat kertovat, mitä he Lapin-lisistä ajattelevat

Vesa Moilanen / Lehtikuva

Puheet Lapin korkeista hinnoista ovat tuulesta temmattuja, sanovat ruokakauppiaat. Kaupoista huomautetaan, ettei hinnoista edes pääasiassa päätetä paikan päällä. Miltä kuulostaa, hiihtolomalainen?

Olympialaisia työpaikalla – tietoturvariski?

Reuters

Leijonien pelin seuraaminen työpaikalla voi vaarantaa firman verkon toiminnan ja tietoturvan, varoittaa konsulttiyhtiö KPMG blogissaan. Tietoturvayhtiö Nixussa uhkaan suhtaudutaan rauhallisemmin. Maalaisjärjen saisi silti muistaa.

"Stockmannilla on edessään tavaratalojen sulkeminen"

Antti Hämäläinen/IS

Seppälä-liikkeiden sulkeminen ei riitä nostamaan Stockmannia plussalle, sanoo Handelsbanken. Pankki arvioi Stockmannin joutuvan sulkemaan myös tappiollisia tavaratalojaan.

Ollila: Visio oli oikea, ongelma oli toteutuksessa

Lehtikuva

Kaksi 1990-luvun lamassa puikkoihin tarttunutta johtajaa Jorma Ollila ja Janne Virkkunen tietävät, millaista on luotsata organisaatio seuraavan murroksen kynnykselle ja mitä olisi voinut tehdä toisin.

Greenpeace löysi haitallisia kemikaaleja luksusvaatteista

Reuters

Ympäristöjärjestö Greenpeace kertoo löytäneensä haitallisia kemikaaleja luksusmerkkien lastenvaatteista.

Miljardöörisijoittaja varoitti jo vuosi sitten Coca-Colaa

Reuters

Virvoitusjuomamarkkinoilla ei luista enää entiseen tapaan – missä on vika? Ison säästökuurin aloittavan Coca-Colan syntinä on "omahyväisyys", Warren Buffett varoitti viime vuonna.

Ikean massatavaraa tuunataan omaperäiseksi

Reuters

Ikean sohvastakin voi nykyään tehdä omaperäisen ja erityisen. Kalusteiden oheistuotteiden myynti on kasvava ala ympäri maailmaa. Ilmiötä voi kutsua Ikea-taloudeksi.

Sotshissa toimii Starbucks-salakahvila

Lehtikuva

Ensin "tyhmä Starbucks" Los Angelesissa, sitten "salainen kahvila" Sotshissa. Miksi amerikkalaisjätti joutuu toimimaan piilossa olympiakylässä?

Facebook arvaa parisuhteen ennen sen julkistamista

Reuters

Facebook-liikenteestä pystyy päättelemään sen, että kahden ihmisen välille on syntymässä parisuhde.

Klik ja saat 69 euron laskun – 1400 on jo valittanut

Ruutukaappaus

Kiinnostaako autosi arvon tarkistaminen? Ennen puuhaan ryhtymistä kannattaa varmistaa, millaisilla ehdoilla palvelua tarjotaan. Suomessakin toimivasta nettisivustosta on valitettu yli tuhat kertaa viranomaisille.

Tuomari: Mainoksen Siri puhuu totta – "järkevän kuluttajan pitäisi ymmärtää"

Reuters

Puhetta ymmärtävä Siri-palvelu ei miellytä kaikkia, vaikka sovellus on kehitetty palvelemaan ja helpottamaan kuluttajan elämää "kuunnellen, ymmärtäen ja jopa tehtäviä suorittaen".

Elintarvikeyhtiöitä voi odottaa pakkauskatastrofi

IS

Uudet pakkausmerkinnät pitäisi olla kaikissa ruoka- ja juomapakkauksissa joulukuun puolivälissä. Yritykset ovat kuitenkin olleet hitaasti jättihankkeessa liikkeellä. Syksyllä saattaakin olla edessä todella vaikea tilanne, kun ruuhkaantuvaa painokapasiteettia ei riitä yhtä aikaa kaikille.

Sanoma myy Lehtipisteen

Lehtikuva

Sanoma myy Lehtipisteen pääomasijoitusyhtiölle. Sanoma jatkaa yhä Lehtipisteen asiakkaana.

Alma Media vajosi tappiolle

Lehtikuva

Viestintäkonserni Alma Median tulos painui tappiolle ja myös liikevaihto laski viime vuoden neljännellä vuosineljänneksellä. Yhtiön hallitus esittää, että osinkoa maksetaan saman verran kuin edellisvuodelta eli 0,10 osaketta kohden.

Autokauppa saa kiittää paljosta eläkeläisiä

Bloomberg News

Madonluvuista kärsinyt autokauppa on saanut uusien tilastojen mukaan tuulta purjeisiinsa. Kalliit merkit ovat kirjanneet suuria myynnin kasvulukemia ja tälle on ainakin yksi syy.

12:13 Ranska pelastaa Peugeotin jättipaketilla: Miljardeja uusiin autoihin Taloussanomat
11:40 Yle: Metso antaa potkut 40:lle Tampereella Taloussanomat
10:51 Netin tv-palvelujen salainen luku on viisi euroa? Taloussanomat
10:25 Tutkijat: Muovisissa limsapulloissa voi piillä iso riski Taloussanomat
09:53 Teslan osake kiri uuteen ennätykseen Apple-huhun siivittämänä Taloussanomat
09:48 Kiina myi jenkkilainoja joulukuussa eniten kahteen vuoteen Taloussanomat
09:40 Kauppiaiden konkurssit lisääntyivät rajusti Taloussanomat
09:32 Outokumpu kasvattaa osuuttaan Fennovoimassa: "Strateginen hanke" Taloussanomat
09:26 Maitotuotteet kallistuivat – inflaatio pysyi 1,6 prosentissa Taloussanomat
08:43 Ukrainan väkivaltaisuuksissa kuollut ainakin 25 – "Peruuttamaton päätös" Taloussanomat
08:32 Miljardöörisijoittaja varoitti jo vuosi sitten Coca-Colaa Taloussanomat
08:24 Kasvutalouksien levottomuus aiheuttaa huolta Taloussanomat
06:45 Asiantuntijan neuvo: Maksa kuulokkeista ainakin tämä Taloussanomat
06:04 Kauppiaat kertovat, mitä he Lapin-lisistä ajattelevat Taloussanomat
06:01 Tästä ei saisi vielä puhua – Kreikka-lainoja anteeksi Taloussanomat
21:45 Tutkimus: Meklareiden stressi voi pitkittää finanssikriisejä Taloussanomat
21:11 Ollila: Visio oli oikea, ongelma oli toteutuksessa Taloussanomat
20:22 Talouden elpymisen merkki: avioerot lisääntyvät Taloussanomat
19:38 Nerot saavuttavat huippunsa hieman alle 40-vuotiaana Taloussanomat
18:53 Matti Alahuhta ehdolla Volvon hallitukseen Taloussanomat




Uutiskirjetilausten muuttaminen ja peruuttaminen | Siirry sivustolle

© Taloussanomat Oy | Yhteydenotot: palaute.taloussanomat@sanoma.fi



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti