maanantai 10. helmikuuta 2014

Uutiskirje: Työajat näyttävät lyhyiltä – silti Suomessa ei laiskotella

Jos uutiskirje näkyy väärin, avaa uutiskirje selaimessa. Jos kuvat eivät lataudu, lisää osoite uutiskirje.taloussanomat@sanoma.fi osoitekirjaasi.

Taloussanomat.fi Taloussanomien uutiskirje
Maanantaina 10.2.2014 10:32

Työajat näyttävät lyhyiltä – silti Suomessa ei laiskotella

Naisten työssäkäynnin yleisyys tasoittaa suomalaisten työaikoja. Tämän vuoksi ne voivat kansainvälisissä vertailuissa näyttää lyhyiltä. Suomalaisten uutteruus on asiantuntijan mielestä keskimäärin eurooppalaista keskitasoa.

Teollisuustuotanto väheni kaksi vuotta peräkkäin – viimeksi 90-luvun lamassa

Reuters

Suomen teollisuustuotannon supistuminen voimistui selvästi joulukuussa. Tilastokeskuksen tänään julkistamien tietojen mukaan teollisuuden työpäiväkorjattu tuotanto supistui joulukuussa 5,2 prosenttia vuotta aiemmasta. Marraskuussa tuotanto oli 0,3 prosentin laskussa.

"Heikkojen pankkien on annettava kuolla"

Reuters

Euroopan ylimmän pankkivalvojan ensimmäinen johtaja Daniele Nouy aloittaa kautensa räväkällä haastattelulla.

VATT: Suomen talous painottuu yhä enemmän palveluihin

Matti Björkman / Lehtikuva

Viennin osuus laskee semalla, kun kotimainen investointi- ja kulutuskysyntä kasvaa, Valtion taloudellinen tutkimuskeskus arvioi.

Uusien autojen kauppa piristyi – Toyota, Volkkari ja Škoda myivät

Tommi Lempinen / IS

Uusien autojen ensirekisteröinnit kasvoivat tammikuussa reippaasti. Erityisen kovassa kasvussa oli henkilöautojen kauppa, sillä niiden ensirekisteröinnit kipusivat lähes neljänneksen.

Brittipankki tutkii 27 000 asiakkaan tietojen vuotoa

Reuters

Brittipankki Barclays on aloittanut tutkimukset sen jälkeen, kun The Mail on Sunday -lehti kertoi, että 27 000 asiakkaan henkilökohtaisia tietoja oli varastettu ja myyty. Tiedot liittyvät lehden mukaan muun muassa tuloihin, terveyteen ja passien tietoihin.

Elvytystä ja kiristystä mutta ei kunnolla kumpaakaan

Tea Tauriainen

Talouspolitiikka mutkittelee elvytyksen ja vyönkiristysten välissä mutta ei tee kumpaakaan oikein kunnolla. Tulonsiirtojen automaattielvytys kasvattaa alijäämää ja velkaa mutta ei taloutta. Menoleikkurit ja veronkorotukset ärsyttävät taloutta mutta eivät saa sitä tasapainoon. Näin Suomi yhdistää kahden talousopin haitat ilman kummankaan hyötyjä.

Keskustan Tiilikainen: "Suomessa tarvitaan laajaa ravistelua"

Lehtikuva

Keskusta tarjoaa mahdollisuutta hallituksen ja opposition väliseen yhteistyöhön. Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajan mukaan Suomi ei muutoin selviä taantumasta.

Yle: Finnair ei ole palkannut suomalaisia vuosiin

handout

Ulkomaalaista matkustamohenkilökuntaa palkataan säästösyistä. Finnairin näkemyksen mukaan suomalaisia työehtoja ei tarvitse soveltaa ulkomailta vuokrattuun työvoimaan, Yle kirjoittaa.

Onnistuuko Saksan valloitus tankeroenglannilla?

Reuters

Vaikka moni saksalaisyritys toimii englanniksi, silti saksan osaaminen on edellytys maassa pärjäämiselle. Toisin kuin Suomessa luullaan, pelkällä kehnolla englannilla saa maailmalla vain jees-miehen leiman.

Netflix, HBO, Viaplay – vai joku muu? Testissä nettitelevisiopalvelut

Scott Eells/Bloomberg

Digitoday julkaisee yhdessä ruotsalaisen Ljud & Bildin kanssa kuuden nettitelevisiopalvelun vertailun.

Luuletko olevasi persoonallinen Facebookissa?

Reuters

Mitä Facebookille käy, jos teinit lähtevät? Miksi Facebook tarjosi kolmea miljardia dollaria Snapchatista? Taloussanomat kysyi some-ilmiöistä mediatutkimuksen professori Mark Deuzelta. Professori alkoi puhua Truman Show -elokuvasta. Ja omasta päivitystaktiikastaan.

Kansalaiset km-verosta: Kallis, kyttäävä ja kurjistava

Lehtikuva

Kilometriveroehdotus ei saa kiitosta kansalaisilta. Liikenne- ja viestintäministeriöön tulleen palautteen perusteella se on kallis, kyttäävä ja kurjistava. Ministeriön mukaan paketti kuohuttaa, koska siihen liittyy kolme v-sanaa: viranomainen, valvonta ja verotus.

Nokia saa rahaa HTC:ltä – osake selvässä nousussa

Krisztian Bocsi/Bloomberg

Teknologiayhtiö Nokia on päässyt taiwanilaisen HTC:n kanssa sopuun kaikissa patenttikiistoissaan. Yhtiöt sopivat myös patentti- ja teknologiayhteistyöstä.

Vanhojen autojen kauppa lennossa tammikuussa

Pete Aarre-Ahtio

Vanhojen autojen myynti nousi reippaasti viime kuussa. Myyntivauhti myös ylitti viiden vuoden keskiarvon.

Bisneslehti kertoo, mikä suomalaisia vaivaa eniten

Lehtikuva

Mitä Guardian ja Taloussanomat edellä, sitä Business Insider perässä. Suomalaisten ongelma ei olekaan väkivaltaisuus tai häpeä, vaan joku ihan muu.

Danske Bankia epäillään "vakavasta" manipulaatiosta

Reuters/Fabian Bimmer

Tanskan syyttäjänvirasto tutkii Danske Bankia erityisen vakavasta hintamanipulaatiosta. Syytteistä tiedotti pankki itse. Syyttäjänvirasto vahvisti asian.

Bonnier: MTV-huhut eivät todellakaan pidä paikkaansa

Lehtikuva/Timo Jaakonaho

Ruotsalaisesta Bonnier-konsernista kiistetään Talouselämä-lehden tiedot, joiden mukaan yhtiö olisi myymässä MTV-kanavaa teleoperaattori Elisalle.

Helsingin Penttilä: Kolmella alalla on liian vähän kilpailua

Lehtikuva

Suomen elinkeinoelämässä on liian vähän kilpailua kolmella toimialalla, sanoo Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Hannu Penttilä.

Sanoma uskoo kasvuun vuonna 2016 – sijoittajat pettyivät

Martti Kainulainen / Lehtikuva

Mediayhtiö Sanoman loka-joulukuun tulosjulkistus puski yhtiön osakkeen kaksinumeroiseen laskuun Helsingin pörssissä. Heikkoa tulosta enemmän markkinoilla petyttiin yhtiön tulevaisuuden näkymiin.

Mersulla on ikävä ongelma – liian moni haluaa sen

Mercedes-Benzia valmistavan Daimlerin johtajalla on lääke liian kovaan kysyntään. Nostetaan hintoja.

Eläkeläiset ostavat kokemuksia – paitsi osa naisista

Lehtikuva

Eläkeläiset käyttävät ylimääräisen rahansa mieluiten matkailuun ja harrastuksiin. Joka toinen nainen kokee kuitenkin, että hänen eläkkeensä ei ole riittävä.

Ulkoilmamiehen unelma, Viyella-kangas

Hathaway archives

Sadan vuoden takainen keksintö, villa-puuvillayhdistelmä Viyella saattaa olla ulkoilmamiehelle miellyttävin löydös talvipaidan kankaaksi.

Tee lyhyempää työpäivää ja elä pidempään

Reuters

The Economist -lehden blogissa pohditaan työpäivän pituuden ja elinvuosien välistä yhteyttä. Pitkät työpäivät näyttävät lyhentävän elinikää.

10 vinkkiä, joilla näyt Facebookissa paremmin

Reuters

Facebook-päivityksesi ei aina saa ansaitsemaansa vastakaikua. Parempaan näkyvyyteen on kikkansa. Tässä niistä kymmenen parasta.

Jumbojetillinen ystävänpäiväruusuja

Perjantaina on ystävänpäivä. Aiotko ostaa kukkia? Jos hankit, vilkaise, mistä kaunokaiset ovat tulossa. Leikkokukat kun ovat yksi globaalin työnjaon ja logistiikan työnäytteistä.

09:54 Teollisuustuotanto väheni kaksi vuotta peräkkäin – viimeksi 90-luvun lamassa Taloussanomat
09:40 Uusien autojen kauppa piristyi – Toyota, Volkkari ja Škoda myivät Taloussanomat
09:19 "Heikkojen pankkien on annettava kuolla" Taloussanomat
08:23 Brittipankki tutkii 27 000 asiakkaan tietojen vuotoa Taloussanomat
07:50 VATT: Suomen talous painottuu yhä enemmän palveluihin Taloussanomat
06:46 Katso miltä näyttää Commodore 64:n vuoden peli Taloussanomat
06:01 Työajat näyttävät lyhyiltä – silti Suomessa ei laiskotella Taloussanomat
17:39 Tee lyhyempää työpäivää ja elä pidempään Taloussanomat
16:41 Al Caponen talo myynnissä – hintapyyntö yli 6 miljoonaa euroa Taloussanomat
15:35 Sveitsissä äänestetään maahanmuuton ehtojen tiukentamisesta Taloussanomat
11:09 Kiina jatkaa sähköautojen tukiaisia osana ilmanlaatukampanjaa Taloussanomat
10:28 HS: Huumeiden nettikauppa lisää salakuljetusta Taloussanomat
09:45 Huhu: Yahoo ja Yelp yhteistyöhön Taloussanomat
07:15 Turkkilainen homo pysyy kaapissa Taloussanomat
07:01 Ulkoilmamiehen unelma, Viyella-kangas Taloussanomat
06:01 Elvytystä ja kiristystä mutta ei kunnolla kumpaakaan Taloussanomat
13:58 10 vinkkiä, joilla näyt Facebookissa paremmin Taloussanomat
12:56 Keskustan Tiilikainen: "Suomessa tarvitaan laajaa ravistelua" Taloussanomat
11:27 Vapaavuori HS:lle: "Veronkorotukset myrkkyä elinkeinoelämälle" Taloussanomat
10:51 Pikaruokaketjut ovat valloittaneet kohta koko Aasian Taloussanomat

Markkinat

Kurssit päivitetty 10.2.2014 klo 10:32 viidentoista minuutin viipeellä.

INDEKSIT

Nimi +/- %
OMX Helsinki PI +0,58
OMX Helsinki CAP PI +0,55
OMXH25 PI +0,36
OMX Helsinki Mid Cap PI +0,23
OMX Helsinki Small Cap PI -0,01

KOROT

Nimi Korko 1 vko
Euribor 12 kk
Euribor 6 kk
Euribor 3 kk
Euribor 1 kk

NOUSIJAT JA LASKIJAT

Nimi Viim. +/- %
Soprano Oyj 1,25 13,64
Nokia 5,515 5,25
Scanfil Oyj 1,4 4,48
Revenio Group Corporation 12,24 3,64
Tulikivi A 0,31 3,33
Oriola-KD Corporation A 2,58 -2,64
Elecster A 5,9 -3,91
Yleiselektroniikka E 3,7 -5,13
Ixonos Plc 0,12 -7,69
Endomines AB 0,33 -10,81

VAIHDETUIMMAT

Nimi Vaihto € +/- %
Nokia 38,48 M 5,25
Pohjola Bank A (T) 3,67 M 0,06
Stora Enso R 3,29 M -0,9
Nokian Renkaat 2,02 M -0,87
UPM-Kymmene 1,83 M -0,65
Fortum 1,77 M -0,58
Sampo A 0,84 M 0,06
Neste Oil 0,83 M 0,67
Outotec Oyj 0,83 M 0,29
YIT Oyj 0,59 M 0,24




Uutiskirjetilausten muuttaminen ja peruuttaminen | Siirry sivustolle

© Taloussanomat Oy | Yhteydenotot: palaute.taloussanomat@sanoma.fi



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti