tiistai 11. helmikuuta 2014

Yrittäjänä samat tulot kuin nyt? – Laskuri kertoo, paljonko on myytävä

Jos uutiskirje näkyy väärin, avaa uutiskirje selaimessa. Jos kuvat eivät lataudu, lisää osoite uutiskirje.taloussanomat@sanoma.fi osoitekirjaasi.
Taloussanomat.fi Taloussanomien yrittäjäkirje
Tiistaina 11.2.2014 12:08

Yrittäjänä samat tulot kuin nyt? – Laskuri kertoo, paljonko on myytävä

Janne Harju

Moni asiantuntija on miettinyt, kannattaisiko palkkatyön sijaan lähteä mieluummin yrittäjäksi. Yrittämisessä on vapautensa, mutta rahaa ei välttämättä tulisi entiseen malliin. Katso Taloussanomien laskurista, paljonko olisi tehtävä liikevaihtoa, että saisit nykyisen palkkasi verran tuloja.

Linda Liukkaan lasten koodauskirja on kerännyt jo yli 300 000 dollarin potin

IS

Ohjelmointimaailmaan johdattava suomalainen lastenkirja on kerännyt hetkessä huikean rahoituspotin. Linda Liukkaan tavoite oli 10 000 dollaria. Nyt suunnitelmissa on myös opas vanhemmille, Liukas kertoo.

Auttaisiko pelote: rakentajien nimet hometalon seinään?

Lehtikuva

Rakentamisen laatupulmiin kyllästynyt Kiinteistöliitto haluaisi kokeilla julkista pelotetta. Talojen rakentamisesta ja huollosta vastanneiden nimet näytille isoon seinäkylttiin, niin ohikulkijakin näkee ketä saa tämän talon kunnosta kiittää.

Yhä useampi asiantuntija myy osaamistaan yrittäjänä

Janne Harju

Asiantuntijapalveluita tarjoavien yritysten määrä jatkaa kasvuaan. Yrittäjyyteen kannustaa se, että liikkeelle pääsee vähäisin investoinnein. Palvelualat kiinnostavat muutenkin yrittäjäksi haluavia.

Itävalta-malli Suomeen? Kalorisyöpöille ammateille oma eläkeikä

Reuters

Itävalta ja Suomi on joskus niputettu samanhenkisiksi. Molemmat ovat EU-mallimaita: vauraita ja rauhallisia. Onko Itävallasta mitään opittavaa Suomelle, jossa pohditaan eläkejärjestelmän uudistamista? Ja miten toimii Itävallan raskaan työn eläke?

Pk-yritysten näkymät kohenivat – "usko vielä heiveröistä"

Lehtikuva ja IS/Seppo Solmela

Pienten ja keskisuurten yritysten taloudellinen toimintaympäristö on alkanut vahvistua, mikä näkyy odotusten hienoisena nousuna, Suomen Yrittäjät sanoo tiedotteessaan.

Teollisuustuotanto väheni kaksi vuotta peräkkäin – viimeksi 90-luvun lamassa

Reuters

Suomen teollisuustuotannon supistuminen voimistui selvästi joulukuussa. Tilastokeskuksen tänään julkistamien tietojen mukaan teollisuuden työpäiväkorjattu tuotanto supistui joulukuussa 5,2 prosenttia vuotta aiemmasta. Marraskuussa tuotanto oli 0,3 prosentin laskussa.

Työajat näyttävät lyhyiltä – silti Suomessa ei laiskotella

Naisten työssäkäynnin yleisyys tasoittaa suomalaisten työaikoja. Tämän vuoksi ne voivat kansainvälisissä vertailuissa näyttää lyhyiltä. Suomalaisten uutteruus on asiantuntijan mielestä keskimäärin eurooppalaista keskitasoa.

Nämä 7 kysymystä paljastavat, oletko menestyjä

Reuters

Tiesitkö, mikä piirre tekee ihmisestä menestyjän? Tämä ominaisuus voi yllättää – ja sitä voi onneksi myös kehittää – älykkyysosamäärästään huolimatta. Testaa jutun kysymyspatterilla, onko sinulla menestyjän supervoima.

Nokia tuhoutui häpeään – onko nyt Suomen vuoro?

Tea Tauriainen

Nokia tuhoutui entisen johtajansa Anne-Liisa Palmun mielestä häpeän vuoksi. Johto pelkäsi kasvojensa menettämistä niin paljon, että kieltäytyi näkemästä yhtiön tilannetta. Häpeän pelko on Palmusta koko kulttuurimme vakava ongelma. Hän pelkää, että Nokian tie on Suomen tie.

Suomidesign, missä menet?

Lehtikuva

Yt-neuvotteluja, kopiointikohuja. Siinäkö kaikki, mitä suomalaiselle designille kuuluu? Jäikö vuoden 2012 designpääkaupunkivuodesta jäljelle muuta kuin krapula?

Keskimääräinen eläkeikä vain hieman yli 60 vuotta

Lehtikuva

Joustavat eläkkeet ja paine työurien pidentämiseen näyttävät purevan huonosti. Eläkkeelle siirtymisikä pysyi viime vuonna samana kuin edellisvuonna.

Osa-aikaisten määrä kasvanut 60 prosenttia

Lehtikuva

Suomessa työskentelee osa-aikaisena jo noin 311 000 työntekijää, eli lähes 15 prosenttia kaikista palkansaajista, Palvelualojen ammattiliitto (Pam) laskee.

EK: Heikko suhdanne jatkuu – pahin ehkä ohi

Martti Kainulainen/Lehtikuva

Suomalaisyritysten suhdannenäkymät ovat pysyneet heikkoina, kertoo Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) suhdannebarometrissaan. EK:n johtajan Jussi Mustosen mukaan pahin vaihe näyttäisi kuitenkin olevan ohi.

VATT: Suomen talous painottuu yhä enemmän palveluihin

Matti Björkman / Lehtikuva

Viennin osuus laskee semalla, kun kotimainen investointi- ja kulutuskysyntä kasvaa, Valtion taloudellinen tutkimuskeskus arvioi.

Onnistuuko Saksan valloitus tankeroenglannilla?

Reuters

Vaikka moni saksalaisyritys toimii englanniksi, silti saksan osaaminen on edellytys maassa pärjäämiselle. Toisin kuin Suomessa luullaan, pelkällä kehnolla englannilla saa maailmalla vain jees-miehen leiman.

Miksi töissä rehkiminen ei kannata? Tässä 5 syytä

Reuters

Ylipitkien työpäivien vääntäminen voi koitua jopa kuolemaksi. Time-lehti listasi, miksi liika työnteko ei kannata.

11:57 Danske Bankin työntekijöitä epäillään markkinoiden manipuloinnista Taloussanomat
11:06 Finnair voi odottaa vaikeaa kevättä Taloussanomat
10:58 SP perustelee lainaostoja hintavakaudella: "Britannian fiva varoitti euron hajoamisesta" Taloussanomat
10:29 Ahlstrom siirtää töitä Vilnaan – vaikuttaa 60 työpaikkaan Taloussanomat
10:19 Nestlé vähentää L'Oréal-omistustaan Taloussanomat
09:47 Palkkasumman kasvu hidastui Taloussanomat
09:23 Huijausskandaali johti autoilijajärjestön johtajan eroon Taloussanomat
08:43 Duunarityö ei välttämättä nosta painoa – Japani näyttää mallia Taloussanomat
08:17 GM julkisti uuden toimitusjohtajan palkan paineiden takia Taloussanomat
07:39 Flappy Birdin sisältävät iPhonet käyvät kaupaksi Taloussanomat
06:48 Nämä 3D-kuvat on tehty ilmaisohjelmalla – uskoisitko? Taloussanomat
06:07 Auttaisiko pelote: rakentajien nimet hometalon seinään? Taloussanomat
06:02 Yrittäjänä samat tulot kuin nyt? – Laskuri kertoo, paljonko on myytävä Taloussanomat
06:01 Yhä useampi asiantuntija myy osaamistaan yrittäjänä Taloussanomat
21:42 WSJ: Nokian ensimmäinen Android-puhelin julki lähiviikkoina Taloussanomat
21:08 L'Oreal yllätti – Nestléstä uutta vetoa? Taloussanomat
20:19 Linda Liukkaan lasten koodauskirja on kerännyt jo yli 300 000 dollarin potin Taloussanomat
19:49 Kärsivällisyys on loppumassa: Rehn hoputtaa jo Ranskaa Taloussanomat
18:29 Ruotsin talousviisas varoittaa Suomea "Frankensteinin hirviöstä" Taloussanomat
18:10 Tuomari: Porsche-syytökset voivat osua omaan nilkkaan Taloussanomat


Uutiskirjetilausten muuttaminen ja peruuttaminen | Siirry sivustolle

© Taloussanomat Oy | Yhteydenotot: palaute.taloussanomat@sanoma.fi



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti