torstai 13. helmikuuta 2014

Uutiskirje: Tänä vuonna pomokaan ei saa palkankorotusta

Jos uutiskirje näkyy väärin, avaa uutiskirje selaimessa. Jos kuvat eivät lataudu, lisää osoite uutiskirje.taloussanomat@sanoma.fi osoitekirjaasi.

Taloussanomat.fi Taloussanomien uutiskirje
Torstaina 13.2.2014 10:28

Tänä vuonna pomokaan ei saa palkankorotusta

Lehtikuva/Reuters/Taloussanomat

Pörssiyritysten hallitusjäsenet ovat joukolla lähteneet mukaan tupo-talkoisiin, sillä valtaosa hallituksista ehdottaa palkkioidensa pitämistä ennallaan tänä vuonna. Poikkeuksiakin löytyy: Nordean hallituksen puheenjohtajan Björn Wahlroosin palkkioehdotus ylittää noin 7,5-kertaisesti tupo-korotuksen.

Outokummun tappiot pienenivät – "emme voi olla tyytyväisiä"

Lehtikuva

Teräsyhtiö Outokumpu jatkoi loppuvuonna raskaasti tappiolla, vaikkakin tappiot kevenivät vuotta aiempaan verrattuna.

Stockmannin tulos heikkeni odotettua enemmän

Lehtikuva

Kauppakonserni Stockmannin tulos ja liikevaihto laskivat viime vuoden neljännellä vuosineljänneksellä vuotta aiemmasta. Tulos oli odotettua heikompi. Yhtiö esittää osingon laskemista 0,40 euroon.

Iso kauppa on synnyttämässä kaapelitelevisiojätin

Bloomberg

Yhdysvaltoihin on syntymässä entistäkin suurempi kaapelitelevisiojätti.

Efore aloittaa yt-neuvottelut

Efore aikoo vähentää enintään 30 työntekijää Suomessa, Ruotsissa ja Kiinassa. Suomessa neuvotellaan lisäksi mahdollisista lomautuksista.

Outokumpu aikoo sulkea tehtaan Ruotsissa – 170 työpaikkaa uhattuna

Lehtikuva

Teräsyhtiö Outokumpu suunnittelee lakkauttavansa tarkkuusnauhoja valmistavan Ruotsin Klosterin yksikön.

Lenovo aikoo lopettaa pian Motorola-puhelinten tappiot

Reuters

Kiinalainen Lenovo sanoo lopettavansa Motorola Mobilityn tappiot muutamassa vuosineljänneksessä Kiinan älypuhelinmarkkinoiden tuella.

Alma Media vajosi tappiolle

Lehtikuva

Viestintäkonserni Alma Median tulos painui tappiolle ja myös liikevaihto laski viime vuoden neljännellä vuosineljänneksellä. Yhtiön hallitus esittää, että osinkoa maksetaan saman verran kuin edellisvuodelta eli 0,10 osaketta kohden.

Teipatako luottokortin turvaluku piiloon? Poliisi neuvoo näin, korttiyhtiö kieltää

IS

Ruotsin poliisi neuvoi kikan vorojen varalle: teipatkaa luottokortin turvaluku piiloon tai raaputtakaa se pois. Nyt maksukorttiyritys SEB Kort sanoo, että se ei ole hyvä idea – jos tahtoo itse korttia käyttää, uutisoi Dagens Industri.

SP:n Liikanen kritisoi yrityksiä valittamisesta: "Epämiellyttävä ilmapiiri"

Martti Kainulainen / Lehtikuva

Erkki Liikanen, Björn Wahlroos ja Anne Brunila pohtivat yhdessä keskiviikkona Suomen talouden tulevaisuutta. Olisiko heidän neuvoillaan Suomi urheilusankari vai halpalentoyhtiö? Vai peräti kuoleva suomalainen?

Ilmarinen: OP-Pohjolan ostotarjous Pohjolan osakkeista hyväksytty

Antti Hämäläinen/IS

Ilmarisen hallitus on hyväksynyt OP-Pohjolan viime viikolla tekemän ostotarjouksen Pohjola Pankin osakkeista.

Haltik käynnistää yt:t – 60 työpaikkaa vaarassa

Reuters

Hallinnon tietotekniikkakeskus Haltik aloittaa yhteistoimintaneuvottelut, joiden taustalla ovat sisäministeriön säästötarpeet tietotekniikassa.

Osakekauppaa 2000-luvulla: roboteille halutaan laserit

Heini Karjanmaa

Automaattista osakekauppaa käyvät sijoittajat etsivät lisää nopeutta laserista, kirjoittaa Wall Street Jounal (WSJ).

Nokian Siilasmaa huolissaan Chennain-tehtaan työntekijöistä

Lehtikuva

Intian veroviranomaisten kanssa kiistelevä Nokia varoittaa, että sen Chennain-tehdas voidaan joutua sulkemaan, mikäli 2,5 miljardin euron verokiistaa ei saada ratkaistua. Nokian tilapäinen toimitusjohtaja Risto Siilasmaa on ollut Intiassa selvittämässä verokiistaa.

Forbes: Suomi kuudenneksi paras paikka yrityksille

Tatu Paulaharju/IS

Talouslehti Forbes on rankannut maailman parhaat maat yrityksille. Listan kärkeen ampaisi tänä vuonna Irlanti. Suomi löytyy sijalta kuusi.

Toyota: Yli tuhat autoa huoltoon Suomessa

Reuters

Toyota ilmoittaa, että ohjelmistovikaisia Prius-autoja löytyy myös Suomesta. Omistajat saavat kohta kutsun korjaamolle.

Keskuspankki: Ohjauskorko pysyy alhaalla Britanniassa

Reuters

Englannin keskuspankki (BoE) pitää ohjauskorkonsa vastaisuudessakin ennätysalhaalla. Pankin raportin mukaan korkoa ei nosteta, vaikka työttömyys painuisi seitsemään prosenttiin.

Mantelit houkuttelevat nyt varkaita – miksi hinta on niin kallis?

Reuters

Mantelien hinnat ovat olleet nousussa, mikä on innostanut myös varkaita liikkeelle Kaliforniassa, kertoo BBC.

OECD: Suomi voi sopeuttaa taloutta ajan kanssa

Mikko Stig / Lehtikuva

OECD:n pääsihteerin Angel Gurrían mukaan Suomi voi ottaa lisäaikaa talouden tasapainottamiseen. Jutta Urpilaisen (sd.) mukaan Gurrían puheenvuoro on tärkeä ja järjestön Suomi-raportista saadaan eväitä kehysriiheen.

Google haastaa markkinoita: Kännykällä osakekauppaa kuluitta

Reuters

Hakukoneyhtiö Google on rahoittajana uudessa sähköisessä osakekauppapalvelussa, jonka kautta osakkeita voi ostaa ja myydä ilman välityspalkkioita. Asiasta kirjoittaa Dagens Industri -lehti.

Outokummun Terni-kauppa sai luvan komissiolta

Lehtikuva

Teräsyhtiö Outokumpu ilmoittaa saaneensa tänään Euroopan komission hyväksynnän Ternin terästehtaan, siihen liittyvien palvelukeskusten ja VDM-liiketoiminnan myynnin ThyssenKruppille.

Kansan Uutiset: Finnair pyytää työntekijöitä talkoisiin

Lehtikuva

Finnair pyytää työntekijöitään hiihtolomatalkoisiin Helsingin lentoasemalle, Kansan Uutiset kertoo.

Uusi pikaruokaketju aloittaa Salosta

Uusi kotimainen pikaruokaketju Splizzeria kertoo avaavansa ensimmäiset ruokapaikkansa kevään aikana ja aikovansa laajentaa ketjua usean ravintolan vuosivauhdilla.

Supercellin johtaja: Pääkonttori pysyy Suomessa

Lehtikuva

Peliyhtiö Supercell teki viime vuonna 672 miljoonaa euroa liikevaihtoa. Yhtiön toimitusjohtajan mukaan kasvuvauhti hämmästyttää heitä itseäänkin.

"Todellisuudesta poikkeavan pankkisääntelyn tekeminen ei viisasta"

EPA

Euroopan pankkiyhdistyksen puheenjohtajan, Nordean konsernijohtaja Christian Clausenin mukaan pankkisääntelyn harmonisointi EU:ssa voi aiheuttaa ongelmia.

Oslon bussit kulkevat kohta jätekaasulla

Wärtsilä on toimittanut norjalaiselle Cambille biokaasun nesteytyslaitoksen. Laitos tuottaa biojätteestä polttoainetta 135 linja-autolle. Wärtsilä ei julkista laitoksen hintaa.

Näinkin voi kännykkää käyttää – onko tässä 5 erikoisinta tapaa?

Reuters

Kännyköitä käytetään varsin innovatiivisesti monissa kehittyvissä maissa. Intiassa kännykät korvaavat kopiokoneita – ja siellä häläreistä tehtiin miljoonabisnes.

Applelta lähtenyt suunnittelija avautuu karmeuksista: "Pomo kuin Dilbertistä"

Reuters

Teknologiayhtiö Apple ei ollutkaan unelmien työpaikka. Yhtiöstä irtisanoutunut suunnittelija tilittää, että pomo oli kuin Dilbert-sarjakuvan kammotus ja työkulttuuri aivan liian byrokraattista.

10:18 iAnywhere – Applelta tulossa mullistava laite, uskoo analyytikko Taloussanomat
10:14 Alma Media vajosi tappiolle Taloussanomat
10:09 Outokumpu aikoo sulkea tehtaan Ruotsissa – 170 työpaikkaa uhattuna Taloussanomat
10:00 Suomalaistutkija: Nuoret eivät pakene Facebookista Taloussanomat
09:43 Outokummun tappiot pienenivät – "emme voi olla tyytyväisiä" Taloussanomat
09:23 Efore aloittaa yt-neuvottelut Taloussanomat
09:01 Lenovo aikoo lopettaa pian Motorola-puhelinten tappiot Taloussanomat
08:43 Stockmannin tulos heikkeni odotettua enemmän Taloussanomat
08:03 Iso kauppa on synnyttämässä kaapelitelevisiojätin Taloussanomat
07:32 Yle: Hetemäen ryhmä sopeuttaisi ensi vuonna vain miljardilla Taloussanomat
06:48 MB-testi: Joka kameralla on yksi ongelma – tämä laite ratkaisee sen Taloussanomat
06:14 Logitechin ohjain auttaa iPhone-peleissä, mutta mihin hintaan Taloussanomat
06:01 Tänä vuonna pomokaan ei saa palkankorotusta Taloussanomat
22:14 Niken "Finish Strong" oli liikaa – haaste jätetty Taloussanomat
21:41 Applelta lähtenyt suunnittelija avautuu karmeuksista: "Pomo kuin Dilbertistä" Taloussanomat
21:15 Barbie on pulassa – ja uimapukuposeerauskin taisi mennä pieleen Taloussanomat
20:20 Teipatako luottokortin turvaluku piiloon? Poliisi neuvoo näin, korttiyhtiö kieltää Taloussanomat
19:58 SP:n Liikanen kritisoi yrityksiä valittamisesta: "Epämiellyttävä ilmapiiri" Taloussanomat
19:06 Bill Gatesin sähköyhtiö hakeutui saneeraukseen Taloussanomat
18:28 Ilmarinen: OP-Pohjolan ostotarjous Pohjolan osakkeista hyväksytty Taloussanomat

Markkinat

Kurssit päivitetty 13.2.2014 klo 10:28 viidentoista minuutin viipeellä.

INDEKSIT

Nimi +/- %
OMX Helsinki PI -0,49
OMX Helsinki CAP PI -0,35
OMXH25 PI -0,55
OMX Helsinki Mid Cap PI -0,17
OMX Helsinki Small Cap PI +0,35

KOROT

Nimi Korko 1 vko
Euribor 12 kk
Euribor 6 kk
Euribor 3 kk
Euribor 1 kk

NOUSIJAT JA LASKIJAT

Nimi Viim. +/- %
Talentum 1,25 6,84
Raute A (LP) 7,26 4,01
Soprano Oyj 1,56 4
Raisio Oyj K 4,85 3,19
Viking Line 18,49 2,72
Okmetic 4,78 -1,24
Stockmann A 11,5 -1,71
Cramo Oyj 15,16 -2,13
Comptel 0,53 -3,64
Outokumpu 0,3902 -4,53

VAIHDETUIMMAT

Nimi Vaihto € +/- %
Nokia 2,52 M -0,47
Metsä Board Oyj B 1,6 M 0
Pohjola Bank A (T) 1,43 M -0,06
Wärtsilä Corporation 1,38 M -0,42
Stora Enso R 1,09 M 0
Sampo A 0,68 M -0,38
Neste Oil 0,55 M -0,2
Nokian Renkaat 0,52 M 0,12
Outokumpu 0,48 M -4,53
Fortum 0,46 M 0




Uutiskirjetilausten muuttaminen ja peruuttaminen | Siirry sivustolle

© Taloussanomat Oy | Yhteydenotot: palaute.taloussanomat@sanoma.fi



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti