keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Ruokapakkausten kalorit eivät pidä paikkaansa

Jos uutiskirje näkyy väärin, avaa uutiskirje selaimessa. Jos kuvat eivät lataudu, lisää osoite uutiskirje.taloussanomat@sanoma.fi osoitekirjaasi.

Taloussanomat.fi Markkinointi-uutiskirje
Keskiviikkona 20.2.2013 12:12

Ruokapakkausten kalorit eivät pidä paikkaansa

Reuters

Kuitupitoisista tuotteista voi saada enemmän kaloreita kuin pakkauksissa merkityn määrän, kertoo brittilehti Guardianin siteeraama tutkimus. Erityisesti tämä harmittaa laihduttajia.

Tuliko ähky älypuhelinten sovelluksista?

EPA

Älypuhelimiin ladataan kymmeniä sovelluksia, mutta niistä valtaosa jää käyttämättä. Yleensä aika vietetään esimerkiksi Facebookissa ja Googlessa.

Keskisuomalaisen tytäryhtiö aloittaa yt-neuvottelut

Viestintäkonserni Keskisuomalainen aloittaa yhteistoimintaneuvottelut painoliiketoimintaan erikoistuneessa tytäryhtiössään Lehtisepissä. Yhtiö ei esitä arvioita henkilöstövähennysten suuruudesta.

Televisiolähetys norjalaisesta takkatulesta – 12 tuntia

Hitaan television idea on lyömässä läpi Norjassa. Tänä iltana on vuorossa 12 tunnin ohjelma takkatulen palamisesta.

"Alman osinko paha pettymys – kurssiliike ruma"

Lehtikuva

Mediakonserni Alma Median tämänpäiväinen tulosjulkistus aiheutti markkinoille pahan pettymyksen yhtiön osingon osalta. Alma Median osake oli kello 14 romahtanut 7,1 prosenttia 4,45 euroon Helsingin pörssissä.

Alma Median tulos heikkeni – osinko tippuu

Lehtikuva

Mediakonserni Alma Median tulos heikkeni loppuvuonna. Myös koko vuoden tulos oli roimassa alamäessä. Osinko laskee edellisvuoden 0,40 eurosta 0,10 euroon.

Aiempaa neutraalimpi Nokia-uutisointi hallitsi verkossa

Reuters

Matkapuhelinyhtiö Nokia sai viime vuonna yli neljä kertaa enemmän julkisuutta kuin toiseksi eniten esillä ollut lentoyhtiö Finnair, kertoo mediaseurantayhtiö M-Brain tiedotteessaan.

Puolet äideistä liittyy Facebookin vakoillakseen lapsiaan?

Bloomberg News

Yhdysvaltalaiset vanhemmat ovat Facebookissa kyttäämässä lapsiaan, väittää amerikkalaistutkimus.

Alma painoi Ilkan selvästi tappiolle

Seinäjokelaisen mediatalon Ilkka-Yhtymän tulos painui selvästi miinukselle viime vuoden viimeisellä neljänneksellä. Syynä on osakkuusyhtiö Alma Media osakkeista tehty 22 miljoonan euron arvonalentumiskirjaus. Ilkka omistaa Almasta 30 prosenttia.

Seppälä nakersi Stockmannin tulosta – ulkomaan myynti ylitti kotimaisen

Lehtikuva

Stockmannin liikevaihto ulkomailla oli viime vuonna ensimmäistä kertaa kotimaan liikevaihtoa suurempi. Stockmannin tulos heikkeni viime vuoden lopussa.

Katumaasturin suosio auttoi Renaultia

EPA

Ranskalainen autonvalmistaja Renault on iskenyt Intiassa kultasuoneen. Autonvalmistajan uusi katumaasturi käy kaupaksi Intian kasvavalle keskiluokalle. Myynti tuo helpotusta Renaultin laskevin myyntilukuihin Euroopassa.

Ethän tee enää tällaista työhakemusta

Heini Karjanmaa

Työtä hakemassa, vuosien jälkeen. Näyttääköhän tämä nyt siltä kuin pitää? Ja millainen on asiallisella tavalla persoonallinen hakemus?

Myisitkö asuntosi eläkevakuutuksesta?

Heini Karjanmaa

Jos valtio muuttaisi kertamaksullisen eläkesijoittamisen verotusta, keskituloisen kuusikymppisen kannattaisi myydä asunto ja sijoittaa rahat elinikäiseen eläkevakuutukseen. Näin ehdottaa Etlan tuore tutkimus.

Niklas Herlin ehdolla Alma Median hallitukseen

Mediayhtiö Alma Median hallituksen nimitys- ja palkitsemisvaliokunta esittää Niklas Herlinin ja Perttu Rinnan valitsemista uusina jäseninä yhtiön hallitukseen.

11:51 Arla Ingman lopettaa ehkä perusmaidon myynnin – syyttää Valiota Taloussanomat
11:51 Facebook pilaa työpäiväsi – 5 pahinta ongelmaa Taloussanomat
11:21 Outokumpu: Ternillä on useita ostajaehdokkaita Taloussanomat
11:17 Jättisummia laitonta rahaa valuu Venäjältä ulkomaille Taloussanomat
10:57 Jokainen nettisivu on enintään 19 klikkauksen päässä Taloussanomat
10:07 Nokian ex-johtaja kuittailee HTC:n kamerapuhelimelle Taloussanomat
10:07 USA:n poliitikot: Fiskeriä ei saa myydä Kiinaan Taloussanomat
10:02 EK ja kauppakamarit vahvistavat rivejään Taloussanomat
09:41 Öljyjätti BP:lle sakkohelpotuksia Meksikonlahden vuodosta Taloussanomat
09:17 Google yrittää sulkea piraattien rahahanat Taloussanomat
09:09 Outokummun Ternin-tehtaalle löytymässä ostaja Taloussanomat
08:31 Kreikassa tänään yleislakko säästötoimia vastaan Taloussanomat
08:01 Espanjan pankkien rahoituspaineet jatkuvat Taloussanomat
07:48 Heikko jeni iskee – Japanin vienti kasvaa Taloussanomat
07:23 HS: Maatilojen kannattavuus kasvoi viime vuonna Taloussanomat
07:15 Kohti koreaa loppua Taloussanomat
07:06 Yle: Nuorisotyöttömyys kasvussa Suomessa Taloussanomat
07:05 Parasta liikunnassa? – Hyvä olo! Taloussanomat
06:01 Näitä tukia eivät halua edes yritykset Taloussanomat
21:46 Hakkerit iskivät Applen kimppuun Taloussanomat




Uutiskirjetilausten muuttaminen ja peruuttaminen | Siirry sivustolle

© Taloussanomat Oy | Yhteydenotot: palaute.taloussanomat@sanoma.fi



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti