keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Uutiskirje: Saiko Bryssel tarjouksen, josta ei voi kieltäytyä?

Taloussanomien uutiskirje Keskiviikkona 13.2.2013 11:20
Jos uutiskirje näkyy väärin, avaa uutiskirje selaimessa. Jos kuvat eivät lataudu, lisää osoite uutiskirje.taloussanomat@sanoma.fi osoitekirjaasi.

Taloussanomat.fi Taloussanomien uutiskirje
Keskiviikkona 13.2.2013 11:20

Saiko Bryssel tarjouksen, josta ei voi kieltäytyä?

Heini Karjanmaa

Kyproksen "pelastaminen" voi olla europäättäjille yhtä kuin tarjous, josta ei voi kieltäytyä. Mafiaelokuvassa uhkaava tarjous kuuluisi: te pelastatte Kyproksen tai sitten itkette ja pelastatte. Oikea valinta ei ole sen helpompi: europäättäjät joko pelastavat rahanpesijöitä tai sitten he syövät sanojaan – ja ottavat riskin pääomapaniikista.

Obama haluaa korottaa minimipalkkaa

EPA

Obama haluaisi korottaa Yhdysvaltain minimipalkkaa lähes neljänneksellä yhdeksään dollariin tunnilta. Hän painotti Kansakunnan tila -puheessaan keskiluokan tärkeyttä maan talouskasvulle.

Seppälä nakersi Stockmannin tulosta – ulkomaan myynti ylitti kotimaisen

Lehtikuva

Stockmannin liikevaihto ulkomailla oli viime vuonna ensimmäistä kertaa kotimaan liikevaihtoa suurempi. Stockmannin tulos heikkeni viime vuoden lopussa.

Kovakuntoinen Sampo nostaa osinkoa

Lehtikuva

Vakuutuskonserni Sampo parani tulostaan selvästi viime vuoden viimeisellä neljänneksellä. Myös koko vuosi oli yhtiölle hyvä. Sampo palkitseekin omistajansa edellisvuotta paremmalla osingolla.

Ethän tee enää tällaista työhakemusta

Heini Karjanmaa

Työtä hakemassa, vuosien jälkeen. Näyttääköhän tämä nyt siltä kuin pitää? Ja millainen on asiallisella tavalla persoonallinen hakemus?

Kuva Nokian tabletista vilahti Pakistanissa?

Ruutukaappaus

Matkapuhelinvalmistajan omassa tilaisuudessa Pakistanissa vilahti kuva, joka näyttää Nokian tabletilta.

Kypros EU:n rahaministerien päähuolena Brysselissä

YVES HERMAN

EU-maiden valtiovarainministereiden Ecofin-neuvostolla riitti huolia euron vahvistumisesta ja Kyproksen tukipaketista tiistaina Brysselissä. Saksa vaatii kriisimaiden julkisen velkaantumisen saamista kuriin.

Tässä rekrytoijien vinkit työnhakuun

Lehtikuva

Räätälöinti, myönteisyys ja aktiivisuus ratkaisevat. Tämä selvisi, kun kysyimme työnhakuvinkkejä työnhaun kouluttajalta ja eri alojen yrityksistä. Mutta se mikä toimii yhdellä alalla, ei ole välttämättä eduksi toisella.

Dreamlinerin ongelmat eivät haittaa alihankkijaa

EPA/Andy Rain

Yhdysvaltalainen Spirit AeroSystems uskoo vuotensa lähtevän hyvin käyntiin, vaikka Boeingin Dreamlinerin runko-osat eivät juuri nyt käy kaupaksi.

OECD kyllästyi veroja kiertäviin suuryrityksiin

Heini Karjanmaa

Teollisuusmaiden järjestö OECD vaatii, että kansainvälistä yrityslainsäädäntöä on muutettava ja pian, jotta suuryritysten verokikkailu saadaan kuriin.

Saksan Schäuble: Kyprosta kovisteltava rahanpesusta

Heini Karjanmaa

EU-maiden valtiovarainministerit vaativat Kyproksen hallitusta tekemään enemmän rahanpesun torjumiseksi. Vasta tämän jälkeen maa voi toivoa saavansa kansainvälistä talousapua, Saksan valtiovarainministeri Wolfgang Schäuble sanoi.

Perinnöstä haihtui kymppitonneja: "Pidä rauhassa Nokiat :)"

Taloussanomat

Perintö tuli tilille, sijoittamisesta ei ole juuri kokemusta, mutta rahojen makuuttaminen käyttötilillä ei innosta. Moni kääntyy sijoitusneuvojan puoleen ymmärtämättä, että heidän suosituksensa ovat vain valistuneita arvauksia tulevasta.

Ruotsissa turvaudutaan dna-testeihin hevosenlihakohussa

Ruotsissa viranomaiset ryhtyvät tekemään dna-testejä valmisruokien lihasta. Testeillä yritetään selvittää onko ruokakauppojen hyllyillä vielä lisää tuotteita, jotka sisältävät merkintöjen vastaisesti hevosenlihaa. "Teemme noin 50–100 testiä", kertoi Ruotsin elintarvikeviraston johtaja Peter Brådenmark.

Hallitus: Nettomaksu EU:lle nousee tämän verran

Arijukka Turtiainen

Suomen nettomaksu kasvaa Euroopan unionin seuraavalla seitsenvuotiskaudella 3,64 miljardiin euroon kuluvan kauden 2,84 miljardista eurosta.

Aktian Tyrväinen: Kiristystoimet kuin käskisi toipilasta lenkille

Lehtikuva/Kimmo Mäntylä

Jos hallitus päätyisi kiristämään taloudenpitoa tänä keväänä, vaikutus olisi sama kuin jos lääkäri komentaisi toipilasta kipsi jalassa lenkille. Lisää nilkutustahan siitä seuraisi. Tässä Aktia-pankin pääekonomisti Timo Tyrväisen terveiset päättäjille.

Helsinki poistaa työhakemuksista nimen, iän, sukupuolen…

Lehtikuva

Helsingin kaupunki kokeilee työhakemusten käsittelyä niin, että hakijasta tiedetään haastatteluun saakka vain työkokemus ja osaaminen.

Näin lobbaajat kirjoittavat EU-lakeja mieleisikseen

LobbyPlag

Uusi Lobbyplag-verkkosivusto paljastaa, miten paljon yritysten ja järjestöjen lobbaajat saavat näkemyksiään läpi Brysselin EU-lainsäädännössä. Jotkut europarlamentaarikot toistavat suoraan lobbaajien esityksiä ominaan – ja jäävät nyt kiinni siitä.

Porsche-vedätys paisuu – lisää pomoja epäiltynä

EPA/TANNEN MAURY

Hallintoneuvoston epäillään avittaneen osakekurssien manipuloinnissa.

Talvivaara sai luvan laskea jätevedet

Kimmo Rauatmaa

Talvivaara on saanut Kainuun ely-keskukselta luvan johtaa varoaltaissa olevat jätevedet puhdistettuina lähivesistöihin.

11:11 It-osastot helisevät – Microsoftilta jättikorjaus Taloussanomat
10:58 Karu vuosi autokauppiaille: liikevaihto -6 % Taloussanomat
10:39 "Nokian täytyy saada nostetta Ashan ympärille" Taloussanomat
10:38 Hakkapeliitta-renkaiden talvikelimerkinnät markkinaoikeuteen Taloussanomat
10:09 Kovakuntoinen Sampo nostaa osinkoa Taloussanomat
09:56 TM: Diesel-Volvo nousi talviautovoittajaksi Taloussanomat
09:49 SRV:n tulos heikkeni – asuntokauppa käy vilkkaasti Taloussanomat
09:24 Nettioperaattori 24Online hakeutui konkurssiin Taloussanomat
09:12 Seppälä nakersi Stockmannin tulosta – ulkomaan myynti ylitti kotimaisen Taloussanomat
08:49 TS: Kosmetiikkayhtiöt voivat kiertää eläinkoekieltoa Taloussanomat
08:26 Kuva Nokian tabletista vilahti Pakistanissa? Taloussanomat
07:55 Yle: Pikkuostoksia maksetaan yhä enemmän kortilla Taloussanomat
07:41 Obama haluaa korottaa minimipalkkaa Taloussanomat
07:06 Näin lobbaajat kirjoittavat EU-lakeja mieleisikseen Taloussanomat
06:07 Tässä rekrytoijien vinkit työnhakuun Taloussanomat
06:06 Ethän tee enää tällaista työhakemusta Taloussanomat
06:01 Saiko Bryssel tarjouksen, josta ei voi kieltäytyä? Taloussanomat
21:25 Kypros EU:n rahaministerien päähuolena Brysselissä Taloussanomat
21:07 Dreamlinerin ongelmat eivät haittaa alihankkijaa Taloussanomat
20:47 Shell hinaa porauslauttansa korjattaviksi – ja nettivitsit kukkivat Taloussanomat

Markkinat

Kurssit päivitetty 13.2.2013 klo 11:20 viidentoista minuutin viipeellä.

INDEKSIT

Nimi +/- %
OMX Helsinki PI +0,47
OMX Helsinki CAP PI +0,41
OMXH25 PI +0,5
OMX Helsinki Mid Cap PI +0,2
OMX Helsinki Small Cap PI -0,37

KOROT

Nimi Korko 1 vko
Euribor 12 kk 0,604 -0,014
Euribor 6 kk 0,369 -0,011
Euribor 3 kk 0,226 -0,007
Euribor 1 kk 0,121 -0,002

NOUSIJAT JA LASKIJAT

Nimi Viim. +/- %
Talentum (LP) 1,18 3,51
Ramirent 8,0 3,23
Pohjois-Karjalan Kirjapaino Oyj (LP) 10,98 3,1
Ixonos Plc 0,37 2,78
Sampo A 28,03 2,37
Biotie Therapies (LP) 0,41 -2,38
Stockmann B 14,04 -2,64
Biohit B 6,3 -2,93
SRV Group 3,39 -4,51
Comptel 0,4 -6,98

VAIHDETUIMMAT

Nimi Vaihto € +/- %
Sampo A 14,47 M 2,3
Nokia 6,06 M -0,52
Ramirent 4,7 M 2,97
Fortum 3,8 M 0,81
Metso 2,68 M 0,94
Nokian Renkaat 2,56 M 0,8
Orion Corporation B 2,44 M 0,26
KONE Corporation 2,42 M 0,08
Wärtsilä Corporation 2,25 M -0,44
Cargotec Oyj 2,22 M 2,04




Uutiskirjetilausten muuttaminen ja peruuttaminen | Siirry sivustolle

© Taloussanomat Oy | Yhteydenotot: palaute.taloussanomat@sanoma.fi



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti