tiistai 19. helmikuuta 2013

Uutiskirje: Pikavippifirmoja katoaa: "Nallekarkit uusjakoon"

Jos uutiskirje näkyy väärin, avaa uutiskirje selaimessa. Jos kuvat eivät lataudu, lisää osoite uutiskirje.taloussanomat@sanoma.fi osoitekirjaasi.

Taloussanomat.fi Taloussanomien uutiskirje
Tiistaina 19.2.2013 10:04

Pikavippifirmoja katoaa: "Nallekarkit uusjakoon"

Heini Karjanmaa

Moni pikavippifirma on luopunut leikistä tänä vuonna. Osan mukaan syy löytyy tulevasta pikavippilaista. Toisten mielestä alan näkymät ovat yhä hyvät: voihan tulosta tehdä muullakin kuin huikeilla koroilla.

Tästä kännykästä paistaa päivä läpi

EPA

Taiwanilainen Polytron Technologies arvioi kehittämänsä läpinäkyvän älypuhelimen saapuvan kuluttajien käsiin mahdollisesti jo tänä vuonna.

Poliisi ja lakkolaiset ottivat yhteen lentoasemalla

EPA

Espanjalaisen lentoyhtiön Iberian lakkoilevien työntekijöiden mielenosoitus kärjistyi väkivaltaiseksi, kun poliisi ja lakkolaiset ottivat yhteen lentoaseman edustalla.

"Nokian kassatilanne pelättyä parempi"

Lehtikuva

Ranskalaispankki Societe Generalen mukaan Nokian kassatilanteesta ei ole syytä kantaa suurempaa huolta. Pankin lukujen valossa Nokian kassavarat kasvoivat hieman loppuvuonna.

Intian talouden hidastuminen syvenee

RUPAK DE CHOWDHURI

Intian talouden kasvun hiljenemiseen ei ole odotettavissa käännettä lähiaikoina. Credit Suisse arvioi, että suhdannenäkymät ovat entistään heikkenemässä maan maaliskuussa päättyvän tilivuoden lopulla.

Huonoa palvelua? - suomalainen osaa valittaa!

Heini Karjanmaa

Joka kymmenes suomalainen valitti viime vuonna, jos palvelu ei pelannut odotetusti. Eniten ottivat päähän laajakaistaoperaattorin tekoset. Näin kertoo Tutkimusyhtiö EPSI Ratingin tekemä tutkimus.

Olli Rehnin "paimenkirje" paljastui – "Mitä pitäisi ajatella?"

Euroopan unionin komissio suhtautuu vähättelevästi tieteelliseen tutkimukseen, kirjoittaa Aalto-yliopiston kansantaloustieteen professori.

Kysely: Isän luottokelpoisuus on kuin Kreikan

Jälkikasvu lainaa paljon mieluummin rahaa äidille kuin isälle, ruotsalaiskysely paljastaa. Isille lainataan kuitenkin hieman helpommin kuin työkavereille tai naapureille.

Pankki: Berlusconin voitto voisi olla parasta mitä voi tapahtua

EPA

Italialaisen investointipankin Mediobancan analyysin mukaan Silvio Berlusconin voitto viikon päästä järjestettävissä Italian parlamenttivaaleissa saattaisi olla Italian talouden kannalta hyvä asia. Voitto tarjoaisi "täydellisen syyn" pelastuspaketille, jota Italia kipeästi kaipaa, pankki arvioi.

Puolet äideistä liittyy Facebookin vakoillakseen lapsiaan?

Bloomberg News

Yhdysvaltalaiset vanhemmat ovat Facebookissa kyttäämässä lapsiaan, väittää amerikkalaistutkimus.

Roskapankki putsasi espanjalaispankkien nurkkia

REUTERS/Paul Hanna

Pankkien ongelmaluottojen osuus kääntyi laskuun Espanjassa joulukuussa. Syynä oli perustettu roskapankki, johon huonoja luottoja siirrettiin.

Myisitkö asuntosi eläkevakuutuksesta?

Heini Karjanmaa

Jos valtio muuttaisi kertamaksullisen eläkesijoittamisen verotusta, keskituloisen kuusikymppisen kannattaisi myydä asunto ja sijoittaa rahat elinikäiseen eläkevakuutukseen. Näin ehdottaa Etlan tuore tutkimus.

10:00 Vapaavuori: TUI-risteilijöiden rahoitusneuvotteluissa edistytty Taloussanomat
09:56 Elektrobitin Wireless aloittaa yt-neuvottelut Taloussanomat
09:32 Inflaatio hidastui tammikuussa Taloussanomat
09:19 Burger King hakkeroitiin lounasaikaan McDonald'siksi Taloussanomat
09:15 Huonoa palvelua? - suomalainen osaa valittaa! Taloussanomat
09:04 Olli Rehnin "paimenkirje" paljastui – "Mitä pitäisi ajatella?" Taloussanomat
09:03 Intian talouden hidastuminen syvenee Taloussanomat
08:27 Microsoftin Bill Gates: Windows Mobile oli virhe Taloussanomat
07:55 HS: Talousrikolliset pimittävät miljardeja veroeuroja Taloussanomat
07:52 Japanin keskuspankin uusi johto heikentää jeniä Taloussanomat
07:19 SS: Peltipoliisien kuvat tutkitaan jatkossa Helsingissä Taloussanomat
07:05 TS: STX:n Turun telakan henkilöstö valmis säästötalkoisiin Taloussanomat
06:01 Pikavippifirmoja katoaa: "Nallekarkit uusjakoon" Taloussanomat
21:10 Tästä kännykästä paistaa päivä läpi Taloussanomat
20:48 Poliisi ja lakkolaiset ottivat yhteen lentoasemalla Taloussanomat
20:14 "Nokian kassatilanne pelättyä parempi" Taloussanomat
19:47 Tuliko ähky älypuhelinten sovelluksista? Taloussanomat
19:21 Yle: Lidlin valmisruuista löytyi hevosenlihaa Taloussanomat
18:34 Kysely: Isän luottokelpoisuus on kuin Kreikan Taloussanomat
18:17 Pankki: Berlusconin voitto voisi olla parasta mitä voi tapahtua Taloussanomat




Uutiskirjetilausten muuttaminen ja peruuttaminen | Siirry sivustolle

© Taloussanomat Oy | Yhteydenotot: palaute.taloussanomat@sanoma.fi



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti