maanantai 4. helmikuuta 2013

Uutiskirje: Venäjää kannattaa opetella – totta vai tarua?

Jos uutiskirje näkyy väärin, avaa uutiskirje selaimessa. Jos kuvat eivät lataudu, lisää osoite uutiskirje.taloussanomat@sanoma.fi osoitekirjaasi.

Taloussanomat.fi Taloussanomien uutiskirje
Tiistaina 5.2.2013 09:40

Venäjää kannattaa opetella – totta vai tarua?

Heini Karjanmaa

Onko venäjän opiskelusta apua urapolulla? Venäjän vientiammattilaisten mukaan kielitaito olisi tarpeen, mutta yksin sen avulla ei ohita muita työnhakijoita.

Ihanat Somen mamut!

Rasismin, sananvapauden ja suvaitsevaisuuden teemat pulpahtivat Suomessa jälleen pinnalle Jyväskylän kirjaston puukotusvälikohtauksen jäljiltä. Myös pääministeri Jyrki Katainen otti kantaa tapaukseen.

Britannia kyllästyi neljän pankkijätin valtaan

EPA

Britannia on kyllästynyt neljän vanhan pankkijätin valtaan ja niiden hankalaan maksujärjestelmään, jossa maksun siirtyminen voi kestää päiviä. Hallitus aikoo huolehtia, että alalle saadaan kilpailua, pääministeri George Osborne sanoi maanantaina.

Luoti postissa – kreikkalaisministeri sai tappouhkauksen

ORESTIS PANAGIOTOU

Kreikkalainen ääriryhmä lähetti valtiovarainministeri Yannis Stournarasille postitse tappouhkauksen ja luodin, Kreikan poliisi kertoi maanantaina. Tappouhkaus ei ole ainoa laatuaan, ja Kreikassa pelätään väkivallan nousua.

Rajoyn asema horjuu – Espanjan korot nousivat

EPA

Pääministeri Mariano Rajoyn aseman horjuminen Espanjassa on nostanut maan valtionlainojen markkinakorkoja selvästi tänään.

Venäjällä kyllästyttiin lennoilla riehuviin humalaisiin

Lehtikuva

Venäläismatkustajat ovat melskanneet humalassa lennoilla siihen malliin, että maan johdossa alkaa mitta täyttyä. Duuma suunnittelee lakia, joka estäisi alkoholin viemisen matkustamoon.

"Kyproksen veroparatiisiaika on ohi"

Chris Ratcliffe/Bloomberg News

Amerikkalainen pääomapaon asiantuntija Raymond Baker sanoo, että pienten saarivaltioiden kukoistus veroparatiiseina on hiipumassa. Bakerin mielestä Kyproksen tilanteen saisi kuntoon poliittisella päätöksenteolla. Hän puhui Helsingissä tänään.

Miksi läski on ikuista?

REUTERS/Lucas Jackson

Passiivinen elämäntapa lisää lihomisen riskiä. Julkinen keskustelu laihduttamisesta velloo Suomessa laihduttamisen oikoteiden etsimisenä. Lisääkö ilmapiiri vain syömishäiriöitä?

USA haastaa luottoluokitusyhtiön oikeuteen subprime-kriisistä

EPA/JUSTIN LANE

Yhdysvallat on haastanut luottoluokitusyhtiö Standard & Poor'sin oikeuteen luottoriskien aliarvioimisesta. Yhdysvallat syyttää luottoluokittajaa siitä, että se antoi asuntoluottojohdannaisille liian korkeita luokituksia oman edun tavoittelun takia.

"USA:n keskuspankin pitäisi vähentää arvopaperiostojaan"

Scott Eells/Bloomberg

Yhdysvaltain keskuspankin Fedin Dallasin aluepankin johtaja Richard Fisher kehottaa keskuspankkia vähentämään kuukausittaisia arvopaperiostojaan talouden tahdin kiihtyessä.

YIT aikoo jakautua Caverioniksi ja YIT:ksi

Viena Kytöjoki

Rakentamiseen ja kiinteistöteknisiin palveluihin keskittynyt YIT aikoo jakautua kahteen eri osaan.

DI: Suomalaisjohtaja sivuun TeliaSonerasta

Handout

Dagens Industri -lehden mukaan TeliaSoneran matkapuhelin- ja Euraasia-toiminnoista vastaava johtaja Tero Kivisaari ei voi enää jatkaa tehtävässään korruptiojupakan takia.

09:36 Neste Oilin tulos kääntyi voitolliseksi ja nostaa osinkoaan Taloussanomat
09:24 Nokia menetti internetvaltikkansa Applelle Taloussanomat
09:23 DI: Suomalaisjohtaja sivuun TeliaSonerasta Taloussanomat
09:18 Java: päivityspaketti tuli, mutta tukittiinko kaikki aukot? Taloussanomat
08:54 YIT aikoo jakautua Caverioniksi ja YIT:ksi Taloussanomat
08:42 YIT:n tulos yllättäen laskussa Taloussanomat
08:25 Pariisin naiset saivat vihdoin oikeuden käyttää housuja Taloussanomat
08:21 Miksi läski on ikuista? Taloussanomat
08:13 USA haastaa luottoluokitusyhtiön oikeuteen subprime-kriisistä Taloussanomat
07:36 "USA:n keskuspankin pitäisi vähentää arvopaperiostojaan" Taloussanomat
07:22 Liikanen HS:lle: Talletukset ja korkean riskin pankkitoiminta erotettava Taloussanomat
07:05 Meksikon tuhoisa räjähdys varmistui onnettomuudeksi Taloussanomat
06:07 Ihanat Somen mamut! Taloussanomat
06:01 Venäjää kannattaa opetella – totta vai tarua? Taloussanomat
21:30 Britannia kyllästyi neljän pankkijätin valtaan Taloussanomat
20:52 Luoti postissa – kreikkalaisministeri sai tappouhkauksen Taloussanomat
20:31 Kirjailija: Google-bussi on epätasa-arvon symboli Taloussanomat
19:38 Rajoyn asema horjuu – Espanjan korot nousivat Taloussanomat
19:17 Venäjällä kyllästyttiin lennoilla riehuviin humalaisiin Taloussanomat
18:34 Yle: Turhat mutkat reitiltä pois – polttoainetta palaa jopa 100l/100km Taloussanomat




Uutiskirjetilausten muuttaminen ja peruuttaminen | Siirry sivustolle

© Taloussanomat Oy | Yhteydenotot: palaute.taloussanomat@sanoma.fi



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti