maanantai 25. helmikuuta 2013

Uutiskirje: Näillä aseilla Nokia taistelee

Jos uutiskirje näkyy väärin, avaa uutiskirje selaimessa. Jos kuvat eivät lataudu, lisää osoite uutiskirje.taloussanomat@sanoma.fi osoitekirjaasi.

Taloussanomat.fi Taloussanomien uutiskirje
Maanantaina 25.2.2013 10:32

Näillä aseilla Nokia taistelee

Reuters

Kännykkäfirma valmistautuu parhaillaan esittelemään uudet puhelimensa ja ehkä jopa tabletin Barcelonassa pidettävillä messuilla. Taloussanomat seuraa tilaisuutta hetki hetkeltä.

Katso kuvat uusista Lumioista

Ruutukaappaus/Evleaks

Nokia on julkaissut neljä uutta puhelinta. Osasta vuodettiin paikkaansa pitäneitä kuvia jo ennen julkaisua.

Siemens saattaa lähteä verkko-Nokiasta nopeasti

Siemens aikoo pyristellä irti Nokia Siemens Networksistä heti kun mahdollista. Yhtiöiden välinen kuusivuotinen sopimus päättyy huhtikuussa.

Venäjä voisi seisauttaa Suomen ruokaviennin hetkessä

Heini Karjanmaa

Venäjän uudet säännökset ovat johtaneet siihen, että Suomen ruokavienti itärajan taakse voisi tyssätä hetkessä. Eviran mukaan sillä ei ole tarpeeksi kapasiteettia vastata uusien sääntöjen edellyttämiin tarkastuksiin. Varsinkaan, kun ei tiedetä, mitä kaikkia määräyksiä pitäisi noudattaa.

Fennovoima ja Toshiba aloittivat voimalaneuvottelut

REUTERS/Toru Hanai

Ydinvoimayhtiö Fennovoima ilmoittaa aloittavansa neuvottelut laitostoimituksista Toshiban kanssa. Suorat neuvottelut Toshiban kanssa alkavat yhtiön tiedotteen mukaan välittömästi.

Kyproksen presidentiksi nousi oikeistolainen

Bloomberg/Chris Ratcliffe

Kyproksen uudeksi presidentiksi on valittu oikeiston Nicos Anastasiades.

Suomessa on hyvät tiet ja puhdas ruoka

Lehtikuva

Venäjällä hyllyt notkuvat suomalaisia elintarvikkeita, sillä ne ovat kuluttajien mieleen. Se on myös Suomen elintarviketeollisuuden pelastus äkkinäisten vientikieltojen uhatessa.

Opeta itse, pulita silti yli puolet autokoululle

Heini Karjanmaa

Ajokorttilain rukkaus nosti kotiopetuksella hankittavan ajokortin hintaa tuntuvasti. Vieläkö jälkikasvua kannattaa itse edes opettaa? Lue, paljonko voit nykysysteemissä säästää.

Suri: Vain kolme selviytyy verkoissa – NSN ainakin

Lehtikuva

Nokia Siemens Networksin toimitusjohtajan Rajeev Surin mukaan verkkoalan markkinatilanne johtaa alan toimijoiden määrän karsiutumiseen kolmeen. NSN:llä on taistossa hyvä asema, Suri sanoo.

Kotikenttä pettää? Nokian osuus romahti Suomessakin

Lehtikuva

Nokia maksaa kovaa hintaa ongelmistaan. Yhtiön osuus Suomen älypuhelinmyynnistä laski viime vuoden viimeisellä neljänneksellä jo 16 prosenttiin. Pudotus on historiallinen, sillä vielä pari vuotta sitten jopa 80 prosenttia myydyistä älypuhelimista oli nokialaisia. Mistä markkinaosuuden romahdus johtuu?

Triplamyynti sivu suun – Lumia 920:aa saa yhä heikosti

Bloomberg News

Nokia Lumia 920:n saatavuudessa on edelleen erittäin pahoja ongelmia, suomalaisoperaattorit kertovat. Kaikki kauppoihin saatavat laitteet menevät kuumille kiville ja monelle kuluttajalle joudutaan myymään eioota. Karuimman arvion mukaan Lumiaa olisi myyty ilman toimitusvaikeuksia jopa kolminkertainen määrä.

09:56 Siemens saattaa lähteä verkko-Nokiasta nopeasti Taloussanomat
09:24 Fennovoima ja Toshiba aloittivat voimalaneuvottelut Taloussanomat
09:22 Katso kuvat uusista Lumioista Taloussanomat
09:07 Kyproksen presidentiksi nousi oikeistolainen Taloussanomat
09:00 Näillä aseilla Nokia taistelee Taloussanomat
08:20 Kiinteistövälittäjä Ylelle: Asuntokaupan uusi kikka ylikuumentaa markkinat Taloussanomat
07:43 Firefox estää jatkossa mainosevästeet Taloussanomat
07:32 MT: S- ja Plussa-kortteihin jättimuutoksia Taloussanomat
06:15 Puhelinuutuudet paljastuvat messuilla: maanantai Taloussanomat
06:03 Suomessa on hyvät tiet ja puhdas ruoka Taloussanomat
06:01 Venäjä voisi seisauttaa Suomen ruokaviennin hetkessä Taloussanomat
00:10 NSN kaappasi johtajan kilpailija Ericssonilta Taloussanomat
21:50 Suri: Vain kolme selviytyy verkoissa – NSN ainakin Taloussanomat
21:44 Huaweilta uusi lippulaiva – yrittää läpimurtoa lännessä Taloussanomat
17:36 Autopomo Ylelle: Autoverosta eroon 300 eurolla Taloussanomat
16:55 Bisnesenkeli kertoo: Näin pilaat startup-yrityksesi Taloussanomat
16:08 "Ehdotukset yhteisöveron laskusta vastuuttomia" Taloussanomat
15:28 Tukipakettia odotteleva Kypros äänestää presidentistä Taloussanomat
11:09 Samsung otti varaslähdön: uusi tabletti Taloussanomat
11:06 Euroopan salaperäiset syopämiljardöörit Taloussanomat

Markkinat

Kurssit päivitetty 25.2.2013 klo 10:32 viidentoista minuutin viipeellä.

INDEKSIT

Nimi +/- %
OMX Helsinki PI +0,69
OMX Helsinki CAP PI +0,88
OMXH25 PI +0,8
OMX Helsinki Mid Cap PI +0,41
OMX Helsinki Small Cap PI -0,25

KOROT

Nimi Korko 1 vko
Euribor 12 kk 0,581 -0,012
Euribor 6 kk 0,352 -0,011
Euribor 3 kk 0,218 -0,007
Euribor 1 kk 0,119 -0,001

NOUSIJAT JA LASKIJAT

Nimi Viim. +/- %
SSH Com Security 1,0 3,09
Nokia 2,934 3,09
Ixonos Plc 0,37 2,78
Stonesoft 2,39 2,58
Ponsse 1 6,5 2,36
CapMan B 0,82 -1,2
Solteq (LP) 1,54 -1,28
Dovre Group Plc 0,52 -1,89
Biotie Therapies (LP) 0,41 -2,38
Comptel 0,39 -2,5

VAIHDETUIMMAT

Nimi Vaihto € +/- %
Nokia 6,01 M 3,09
Fortum 2,2 M 0,41
YIT Oyj 1,4 M -0,23
Stora Enso R 0,93 M 1,77
Nokian Renkaat 0,89 M 1,33
Sampo A 0,87 M 0,31
UPM-Kymmene 0,77 M 1,38
Metso 0,57 M 0,96
KONE Corporation 0,49 M 0,79
TeliaSonera 0,43 M 1,24




Uutiskirjetilausten muuttaminen ja peruuttaminen | Siirry sivustolle

© Taloussanomat Oy | Yhteydenotot: palaute.taloussanomat@sanoma.fi



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti