tiistai 26. helmikuuta 2013

Uutiskirje: Viisi asiaa – näistä tunnistat huonon taloyhtiön

Jos uutiskirje näkyy väärin, avaa uutiskirje selaimessa. Jos kuvat eivät lataudu, lisää osoite uutiskirje.taloussanomat@sanoma.fi osoitekirjaasi.

Taloussanomat.fi Taloussanomien uutiskirje
Tiistaina 26.2.2013 10:28

Viisi asiaa – näistä tunnistat huonon taloyhtiön

Heini Karjanmaa

Kehnossa taloyhtiössä riidellään ja eletään kädestä suuhun, remonttitarpeista viis. Lue, mistä tunnistat ongelmallisen taloyhtiön – ehkä jo ennen ostopäätöstä.

Näin Stephen Elop aikoo pelastaa Nokian

Reuters

Toimitusjohtaja Stephen Elop kertoo Barcelonassa, miten Nokia aikoo turvata asemansa kehitysmaiden kännykkämarkkinoilla ja kytkeä seuraavat miljardi ihmistä nettiin.

Miten Nokia pystyy valmistamaan puhelimen kolmen tuopin hinnalla?

Nokia esitteli tänään vain 15 euroa maksavan puhelimen, jossa on värinäyttö ja kuukauden kestävä akku. Pystyykö Nokia tekemään puhelimen kannattavasti?

Sako nousi Euroopan suurimmaksi kivääritehtaaksi

Petri Korhonen

Suomen ainoa siviiliasetehdas Sako sanoo nousseensa Euroopan suurimmaksi metsästyskiväärivalmistajaksi. Etenkin Yhdysvaltain asekysyntä veti yhtiön viime vuonna uuteen tuotantoennätykseen.

Italian vaalit päättyivät tuskallisen tasaväkisesti

REUTERS/Yara Nardi

Italian ennenaikaiset parlamenttivaalit eivät tuoneet selvää tulosta kahden suurimman puolueen välille. Tasaväkisyys on johtamassa maan poliittiseen umpikujaan.

Työttömyys harppasi lähes prosenttiyksikön

Heini Karjanmaa

Työttömyys kasvoi tammikuussa viime vuoden vastaavasta ajasta.

Nokian Toikkanen: Emme kalpene kilpailijoillemme

Nokia Press

Nokia ei jää kilpailijoidensa jälkeen peruspuhelimissa eikä halvoissa älypuhelimissakaan, yhtiön matkapuhelinjohtaja Timo Toikkanen uskoo.

Yle: VR kieltää Youtuben käytön junassa

Lehtikuva

Junayhtiö VR aikoo kieltää matkustajiltaan internetin viihdepalvelujen käytön junissa, kertoo Yle Uutiset verkkosivuillaan.

Vartiainen Demarissa: Yritykset eivät ole tyhmiä, kun irtisanovat kuusikymppisiä

Lehtikuva

Työnantajat eivät huoli ikääntyneitä töihin, koska heidän työvoimakustannuksensa on korkeampi kuin tuottavuus, sanoo Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (Vatt) ylijohtaja Juhana Vartiainen Demarissa.

Aalto-Setälä HS:lle jääkiekosta: Ei enää laji jota voisimme tukea

Jarno Mela

Aller Media on päättänyt lopettaa kotimaisen jääkiekon sponsoroinnin. Asiasta kertoi Helsingin Sanomat.

Tutkimus: Nuoret lyhentävät lainaansa nopeasti

Nuoret aikuiset lyhentävät velkaansa vanhempiaan nopeammin, kertoo amerikkalainen tutkimus. 2000-luvulla alle 35-vuotiaiden kotitalouksien velkaisuus pieneni, kun taas vanhempien lainamäärä kasvoi. Tutkimuksesta uutisoi Wall Street Journal (WSJ).

Hevoskohu tuo lihaa leipäjonoihin

Lehtikuva

Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran mukaan myynnistä poistetut hevosenlihaa sisältävät tuotteet voidaan luovuttaa hyväntekeväisyyteen. Hyväntekijänä tunnettu Heikki Hursti on valmistautunut hevosenlihavyöryyn.

10:15 Nokialta tablet vai ei? "Katsomme hyvin tarkkaan" Taloussanomat
10:08 "BP pisti voitot ihmisten, turvallisuuden ja ympäristön edelle" Taloussanomat
10:01 Työttömyys harppasi lähes prosenttiyksikön Taloussanomat
09:45 Sako nousi Euroopan suurimmaksi kivääritehtaaksi Taloussanomat
09:05 Lasten pelissä saattoi tuhlata sata dollaria klikkauksella – Apple korvaa Taloussanomat
09:01 Italian vaalit päättyivät tuskallisen tasaväkisesti Taloussanomat
09:00 Näin Stephen Elop aikoo pelastaa Nokian Taloussanomat
08:31 Vartiainen Demarissa: Yritykset eivät ole tyhmiä, kun irtisanovat kuusikymppisiä Taloussanomat
07:51 USA voi lopettaa suoran ruoka-avun kokonaan Taloussanomat
07:37 Yle: VR kieltää Youtuben käytön junassa Taloussanomat
06:15 Puhelinuutuudet paljastuvat messuilla: tiistai Taloussanomat
06:01 Viisi asiaa – näistä tunnistat huonon taloyhtiön Taloussanomat
21:21 Pääsiäisyllätys Belgiasta – suklaan makuinen postimerkki! Taloussanomat
21:11 Italiassa hermoillaan – tarvitaanko uudet vaalit? Taloussanomat
21:01 MTV3: Aikataulut painoivat 700 000 euron selvityksessä Taloussanomat
20:25 Helsingin kiinteistöt eivät houkuta ulkomaisia sijoittajia Taloussanomat
20:01 Ford ja Spotify: Ääniohjauksella ohjattavat soittolistat autoihin Taloussanomat
19:42 Nokian Toikkanen: Emme kalpene kilpailijoillemme Taloussanomat
19:23 Italian vaaleista tulossa "umpisolmu" Taloussanomat
19:07 Alkolukko estänyt jo 12 000 rattijuopumusta Taloussanomat

Markkinat

Kurssit päivitetty 26.2.2013 klo 10:28 viidentoista minuutin viipeellä.

INDEKSIT

Nimi +/- %
OMX Helsinki PI -2,04
OMX Helsinki CAP PI -2,11
OMXH25 PI -2,11
OMX Helsinki Mid Cap PI -1,23
OMX Helsinki Small Cap PI -0,24

KOROT

Nimi Korko 1 vko
Euribor 12 kk 0,571 -0,018
Euribor 6 kk 0,343 -0,016
Euribor 3 kk 0,213 -0,010
Euribor 1 kk 0,117 -0,003

NOUSIJAT JA LASKIJAT

Nimi Viim. +/- %
Ruukki Group 0,46 4,55
Viking Line 19,0 2,98
Soprano 0,63 1,61
Elektrobit Corporation 0,85 1,19
Alma Media Corporation 4,27 0,95
Cramo Oyj 10,66 -3,88
Aktia Plc A (LP) 7,0 -4,11
Pohjola Bank A 11,85 -6,03
Citycon Oyj MO 0,1696 -6,3
Incap 0,19 -9,52

VAIHDETUIMMAT

Nimi Vaihto € +/- %
Nokia 8,63 M -3,83
Fortum 7,11 M -1,84
Metso 2,19 M -2,86
Pohjola Bank A 2,17 M -6,03
Nokian Renkaat 1,36 M -2,02
UPM-Kymmene 1,31 M -1,75
Outotec Oyj 1,3 M -1,76
Stora Enso R 1,28 M -1,38
Sampo A 1,23 M -1,17
KONE Corporation 1,19 M -3,41




Uutiskirjetilausten muuttaminen ja peruuttaminen | Siirry sivustolle

© Taloussanomat Oy | Yhteydenotot: palaute.taloussanomat@sanoma.fi



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti