maanantai 3. kesäkuuta 2013

Newsletter: Kuvausryhmä kaivaa esiin Atarin maahan hautaamat kamalat pelit

Digitoday

Kuvausryhmä kaivaa esiin Atarin maahan hautaamat kamalat pelit

YouTube-ruutukaappaus

03.06.13 klo 12:48 Atari hautasi tiettävästi rekkalasteittain E.T.-pelejä autiomaahan. Filmiryhmä aikoo kaivaa ne esiin, KRQE raportoi.



Nokian perusluuri rikkoi tutun myyntikärjen

Nokia Press

03.06.13 klo 12:04 Operaattoreiden myydyimpien matkapuhelinten kärki oli toukokuussa varsin tuttu – yhtä poikkeusta lukuunottamatta. Kuun puolivälissä myyntiin tullut Nokia 301 ohitti Elisan myynnissä kalleimmat älypuhelimetkin.


Vakuutusyhtiö haluaa tietää käytkö lenkillä

Lehtikuva

01.06.13 klo 06:10 Vakuutusyhtiöt sekä monet muut yritykset haluavat tietää, kuinka terveellisesti heidän asiakkaansa elävät. Yhdysvalloissa tietojen salaamisesta voi tulla jopa lisälasku. Suomessa ihmisten itse mittaamaa tietoa halutaan kerätä terveydenhoidon tueksi.


Voiko helppo salasana olla turvallinen? Google neuvoo konstin

Martti Kainulainen  / Lehtikuva

03.06.13 klo 13:54 Google opettaa yksinkertaisen konstin monimutkaisen, mutta silti helposti muistettavan salasanan luomiseksi.


Tiukka piraattilaki korisee kuolemaa Ranskassa

Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

03.06.13 klo 13:15 Ranskassa vuonna 2009 voimaan astunut piraattilaki on ongelmissa, kirjoittaa New York Times. Lajissaan maailman tiukimmaksi kuvailtu laki voi lakata kokonaan olemasta.



Windows 8 jää jälkeen jopa Vistasta

EPA/JUSTIN LANE

03.06.13 klo 11:55 Windows 8:n julkaisusta on kulunut seitsemän kuukautta, ja tilanne näyttää vaikealta, ZDNet arvioi Net Applicationsin lukujen avulla. Käyttöosuus on jäänyt erittäin heikoksi.


Viisi vuotta Microsoftilla riitti tietohallintojohtaja Tony Scottille

Microsoft

03.06.13 klo 10:05 Microsoftin tietohallintojohtaja Tony Scott on jättänyt ohjelmistotalon vähin äänin.


Google kieltää kasvojentunnistuksen virtuaalilaseissa

Google

03.06.13 klo 09:31 Googlen suurta huomiota ja suuria tunteita herättävä Glass-projekti ilmoittaa, ettei se hyväksy kasvojentunnistussovelluksia virtuaalilaseihinsa.


Apple allekirjoitti iRadio-sopimuksen, tappelee oikeudessa kirjahinnoittelusta

Ruutukaappaus

03.06.13 klo 08:59 Applen odotettu iRadio liikahti askelen lähemmäksi viikonlopun aikana, kun Warner Music Group lähti siihen mukaan. Samaan aikaan Apple puolustautuu tuomioistuimessa e-kirjojen laitonta hinnoittelua koskevia syytteitä vastaan.


Intel onnistui ujuttamaan suorittimen Samsungin Android-tablettiin

Intel

03.06.13 klo 07:00 Samsung ryhtyy käyttämään Intelin suoritinta suositussa taulutietokoneessa, joka perustuu Android-käyttöjärjestelmään. Tämä on huomattava saavutus mobiilimaailmaan rimpuilevalle Intelille.


Watson astuu arkeen: Kiroaako helpdesk vai asiakas?

IBM

31.05.13 klo 15:55 Onko ihmiset tietovisassa voittaneesta Watson-tietokoneesta tosielämän asiakaspalvelijaksi? Kohta se selviää.


Ota pilleri, unohda salasana: Googlen keksintö on aitoa scifiä

Lehtikuva

31.05.13 klo 15:40 Googlen omistama Motorola kehitti pillerin, joka nieltynä muuttaa koko kehon salasanaksi. Yhdysvalloissa viranomainen hyväksyi jo pillerin.


Kim Dotcom sai kiintolevynsä takaisin – mitä tekee poliisi?

Reuters

31.05.13 klo 14:17 Kim Dotcom voitti oikeudessa takaisin poliisin laittomasti takavarikoiman todistusaineiston. Mutta tuomarin päätös ei ole välttämättä lopullinen sana asiassa.


Uusimmat uutiset

13:54 Voiko helppo salasana olla turvallinen? Google neuvoo konstin
13:15 Tiukka piraattilaki korisee kuolemaa Ranskassa
12:48 Kuvausryhmä kaivaa esiin Atarin maahan hautaamat kamalat pelit
12:04 Nokian perusluuri rikkoi tutun myyntikärjen
11:55 Windows 8 jää jälkeen jopa Vistasta
10:05 Viisi vuotta Microsoftilla riitti tietohallintojohtaja Tony Scottille
09:31 Google kieltää kasvojentunnistuksen virtuaalilaseissa
08:59 Apple allekirjoitti iRadio-sopimuksen, tappelee oikeudessa kirjahinnoittelusta
07:00 Intel onnistui ujuttamaan suorittimen Samsungin Android-tablettiin
06:10 Vakuutusyhtiö haluaa tietää käytkö lenkillä
15:55 Watson astuu arkeen: Kiroaako helpdesk vai asiakas?
15:40 Ota pilleri, unohda salasana: Googlen keksintö on aitoa scifiä
14:17 Kim Dotcom sai kiintolevynsä takaisin – mitä tekee poliisi?
13:02 IPod touch yllätti: 100 miljoonaa myyty
12:59 YK-asiantuntija: Loputon robottisota uhkaa
12:55 Valtio tarvitsee Tiedon konesalia, satojen miljoonien sopimus
11:44 Virtuaaliraha kiinni, rikolliset riutuvat
10:21 Rahanpesu pelästytti: Bitcoinin valvonta kasvaa
10:06 Google kertoo montako kaloria on popcornissa
09:53 Microsoft oikaisee kohuvirheen, lupaa Käynnistä-napin

Uutiskirjeiden peruutus ja hallinta

Huom! Älä vastaa tähän viestiin, sähköpostilaatikkoa ei lueta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti