keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Uutiskirje: Menot hallintaan – kolme tapaa onnistua

Jos uutiskirje näkyy väärin, avaa uutiskirje selaimessa. Jos kuvat eivät lataudu, lisää osoite uutiskirje.taloussanomat@sanoma.fi osoitekirjaasi.

Taloussanomat.fi Taloussanomien uutiskirje
Keskiviikkona 5.6.2013 10:36

Menot hallintaan – kolme tapaa onnistua

Heini Karjanmaa

Tuntuuko siltä, että tulosi eivät enää riitä menoihin? Älä jätä laskuja maksamatta, sillä se vain kasvattaa velkojasi. Tässä on selviytymisopas kolmelle erilaiselle taloudelle.

It-kuplasta kurssirallin – näin tähdenlento syttyi uudelleen

Ari-Veikko Peltonen

SSH Communucations Security oli kymmenen vuoden takaisen it-kuplan kuumimpia nimiä. Sen jälkeen yhtiö vajosi tappioiden ja kutistumisen kierteeseen. Nyt SSH palkkaa väkeä ja takana on viisi voitollista tuloskautta. Yhtiön toimitusjohtaja Tatu Ylönen kertoo, mitä tapahtui.

Suomen talous pysyi taantumassa alkuvuonna

Petri Korhonen

Suomen talous ei päässyt kasvuun tämän vuoden ensimmäisellä vuosineljänneksellä. Bruttokansantuote pieneni sekä viime vuoden loppuun että vuodentakaiseen verrattuna.

Ingvar Kamprad siirsi Ikea-vallan pojalleen

EPA

Ikean perustaja Ingvar Kamprad jättää yhtiön tuotemerkin omistavan Inter Ikea Groupin hallituksen. Ruotsalaislehtien mukaan Kamprad siirtää nyt lopullisesti yhtiön hallintovallan nuorimmalle pojalleen Mathiakselle.

Yli 300 Toyota Priuksen jarruissa saattaa olla vikaa

Reuters

Toyota tarkistaa runsaan 300 Priuksen jarrutehostimet Suomessa. Vika ei ole tiettävästi aiheuttanut onnettomuuksia.

Latvian hallitus uskoo euron tuovan etua taloudelle

Reuters

Latvian hallitus uskoo eurojäsenyyden tuottavan monenlaisia lisäetuja maan taloudelle. Pääministeri Dombrovskis odottaa kevennystä muun muassa valtion velkakirjojen korkoihin ja valuutan vaihtokuluihin, kertoo uutistoimisto Bloomberg.

Liikenteen turvallisuus kurjassa jamassa Suomessa

Heikki Saukkomaa

Kansainvälisen liikennefoorumin (ITF) vuotuinen tieliikenneraportti on tylyä luettavaa. Suomella on rajusti parannettavaa tieliikenteen turvallisuudessa. Luvut ovat surkeat kautta linjan ja lisäksi uudeksi murheeksi ovat nousseet keski-ikäiset moottoripyöräilijät.

Financial Times ei niele ministeriön vakuusselityksiä

Lehtikuva

Talouslehti Financial Timesin mielestä Suomen valtiovarainministeriön uudetkin selitykset Kreikka-vakuusjärjestelyistä ovat yhä liian epärealistisia.

Helsingin terassivuokrat nousevat – pussikaljoittelu kasvaa?

Helsingin kaupunki korottaa ravintoloilta ja kahviloilta perittäviä terassivuokria. Yleisten töiden lautakunta päätti asiasta tiistaina. Matkailu- ja ravintola-alan elinkeino- ja työmarkkinajärjestö MaRa ry uskoo, että päätös ei edistä vastuullista alkoholinkäyttöä.

Hanakka sähkömarkkinoija jälleen höynäyttämässä?

Lehtikuva

Turku Energia varoittaa asiakkaitaan harhaanjohtavasta sähkömarkkinoinnista. Valituksia on tullut ainakin Suomen Energiayhtiön ulkoistetusta telemarkkinoinnista. Yhtiö vakuuttaa toimintaperiaatteensa olevan kunnossa.

Rajat auki vai kiinni? – ekonomit ja insinöörit väittelevät

Akavalaisilla liitoilla ei ole yksimielistä kantaa ulkomaalaisten erityisasiantuntijoiden tulosta Suomen työmarkkinoille. Vastakkain ovat nyt ekonomit ja insinöörit.

Näin vähennät kännykkäsäteilyn vaikutuksia

REUTERS/Cathal McNaughton

Kännykän lähettämät radioaallot heikkenevät, kun puhelimen käyttäjä lörpöttelyn sijaan keskittyy kuuntelemiseen. Muun muassa näin kerrottiin seminaarissa, jonka järjesti EMF-neuvottelukunta, johon kuuluu yritysten etujärjestöjä.

Cargotec myy Tampereen osaamiskeskuksensa

Lastinkäsittelylaitteita valmistava Cargotec myy Tampereella sijaitsevan teknologia- ja osaamiskeskuksensa tilat yhdysvaltalaiselle kiinteistösijoitusyhtiölle, W.P. Careylle.

"Kiristysten sijaan olisi pitänyt nostaa eläkkeitä"

Lehtikuva

Suomen valtiolla on suhteellisen vähän velkaa ja hyvä luottoluokitus. Sen vuoksi nyt pitäisi elvyttää. Pitkällä aikavälillä puolestaan kestävyysvaje uhkaa, ja siksi eläkeikää pitäisi nostaa. Suomi on kuitenkin nyt kiristänyt vyötä eikä esimerkiksi eläkepäätöksiin ole pystytty lainkaan. Näin ei pitäisi toimia, Aktia-pankki sanoo.

Ovatko Ruotsissa eläkeasiatkin paremmin?

Trond H. Trosdahl

Eläkeyhtiö Ilmarisen talousjohtaja Jaakko Kiander pohtii blogissaan Suomen ja Ruotsin eläkejärjestelmän eroja. Maiden tavassa hoitaa eläkkeitä on paljon yhteistä, mutta myös yllättäviä eroja, jotka voivat jopa selittää ruotsalaisten parempaa työssä viihtymistä.

Google halusi tuulivoimaa Haminaan – ostaa Ruotsista

Ari Mäkelä  Ari Mäkelä  Ari Mäkelä

Internet-yhtiö Google turvautuu ulkomaiseen energiaan Haminan palvelinkeskuksessaan, mutta ainakin energia tuotetaan puhtaasti.

Hyvä VM, tässä ei ole mitään henkilökohtaista

Lehtikuva

Väittely Kreikan ja Espanjan vakuusjärjestelyistä menee yhä oudommaksi. Arvostetut talousvaikuttajat ovat rientäneet puolustamaan valtiovarainministeriön virkamiesten henkilökohtaista kunniaa – vaikka kukaan ei ole sitä kyseenalaistanut.

Ekonomisti: VM:ssä ei ollut kaikkea tarvittavaa vakuusosaamista

Kimmo Mäntylä

Vakuussopimuksen kaikkien kiemuroiden tulkitseminen vaatii suuren työn jopa asiaan perehtyneiltä oikeusoppineilta. Tätä mieltä on Aktian pääekonomisti Timo Tyrväinen.

Piensijoittajat ostivat eniten osaketta, jonka laskuun shorttaajat uskoivat

EPA/ANDREJS STROKINS

Piensijoittajat myivät toukokuussa enemmän osakkeita kuin ostivat, nettivälittäjä Nordnetin kokoamista tiedoista ilmenee. Ostetuin osake oli Outotec, jonka arvon laskuun uskoi samaan aikaan moni lyhyeksimyyjä.

VTT irtisanoo yli sata työntekijää

Lehtikuva

Teknologian tutkimuskeskus VTT irtisanoo yt-neuvottelujensa päätteeksi runsaat sata työntekijää. Lisäksi määräaikaisten työsuhteiden loppuminen ja eläkejärjestelyt vähentävät työntekijämäärää noin 60:llä.

Hyviä uutisia Nokialle Yhdysvalloista

Henrik Kärkkäinen

Nokian Lumia-puhelimet ovat nosteessa jopa perinteisesti vaikeilla Yhdysvaltain älypuhelinmarkkinoilla, Kantar Worldpanelin tuoreet luvut kertovat.

Farmville-pelin kehittäjä antaa potkut joka viidennelle

Timo Jaakonaho  / Lehtikuva

Yhdysvaltalainen peliyhtiö Zynga karsii rajusti väkeään antamalla potkut 520 työntekijälleen. Osuus on lähes viidennes yrityksen työntekijöistä. Samalla yritys aikoo sulkea toimistojaan.

Uusi villitys – ihmiset hylkäävät kokiksen

REUTERS/Kevin Lamarque

Tee-se-itse virvoitusjuomat uhkaavat perinteisten juomajättien Coca-Colan ja Pepsin asemaa. Tätä mieltä on brittipankki Barclays tuoreessa raportissaan, josta kertovat muun muassa Bloomberg ja Financial Times.

En avaa laskua, niin sitä ei tullutkaan

Matti Björkman / Lehtikuva

Nuoret välttelevät laskujen avaamista, koska siten säästyy ahdistukselta. Näin kertoo virolaispankki selvityksensä perusteella.

Raportti: Sotšin talviolympialaiset ovat ison luokan huijaus

Reuters

BBC:n mukaan venäläiset oppositiojohtajat syyttävät ensi vuonna pidettävien Sotšin talviolympilaisten valmisteluja valtavasta korruptiosta.

10:22 Financial Times ei niele ministeriön vakuusselityksiä Taloussanomat
10:12 Chrysler kiistää jeeppien vaarallisuuden Taloussanomat
09:37 Suomen talous pysyi taantumassa alkuvuonna Taloussanomat
09:28 Yli 300 Toyota Priuksen jarruissa saattaa olla vikaa Taloussanomat
09:17 Ingvar Kamprad siirsi Ikea-vallan pojalleen Taloussanomat
08:57 IMF:n Lagarde näkee merkkejä kasvun hidastumisesta Taloussanomat
08:20 Latvian hallitus uskoo euron tuovan etua taloudelle Taloussanomat
07:47 Arhinmäki Ylelle: Lukukausimaksu hidastaisi opintoja Taloussanomat
07:44 Waze tekee navigoinnista kimppakivaa Taloussanomat
06:07 It-kuplasta kurssirallin – näin tähdenlento syttyi uudelleen Taloussanomat
06:04 Mitä tapahtuu kun suomalainen tietoturva karkaa ulkomaille? Taloussanomat
06:01 Menot hallintaan – kolme tapaa onnistua Taloussanomat
21:22 Liikenteen turvallisuus kurjassa jamassa Suomessa Taloussanomat
21:11 Latvia liittyy kriisin koettelemaan euroryhmään Taloussanomat
21:03 Helsingin terassivuokrat nousevat – pussikaljoittelu kasvaa? Taloussanomat
20:26 Onnea kasvissyöjälle – elät muita pidempään Taloussanomat
19:45 Hanakka sähkömarkkinoija jälleen höynäyttämässä? Taloussanomat
19:11 Rajat auki vai kiinni? – ekonomit ja insinöörit väittelevät Taloussanomat
18:30 SAK: Ikäohjelma lisäisi osaamista työpaikoilla Taloussanomat
18:10 Marimekko tarjoutui ostamaan ukrainalaistaiteilijan teokset Taloussanomat

Markkinat

Kurssit päivitetty 5.6.2013 klo 10:36 viidentoista minuutin viipeellä.

INDEKSIT

Nimi +/- %
OMX Helsinki PI -0,45
OMX Helsinki CAP PI -0,49
OMXH25 PI -0,41
OMX Helsinki Mid Cap PI -0,2
OMX Helsinki Small Cap PI -0,01

KOROT

Nimi Korko 1 vko
Euribor 12 kk 0,482 +0,009
Euribor 6 kk 0,30 +0,003
Euribor 3 kk 0,20 +0,001
Euribor 1 kk 0,114 +0,002

NOUSIJAT JA LASKIJAT

Nimi Viim. +/- %
Ahlstrom Corporation 11,69 2,19
Vaisala A 19,9 0,91
Vacon 52,53 0,9
Revenio Group Corporation 7,83 0,64
Solteq (LP) 1,65 0,61
Stora Enso A 6,07 -1,86
F-Secure 1,96 -2
Ruukki Group 0,41 -2,38
Biotie Therapies (LP) 0,37 -2,63
Ixonos Plc 0,28 -3,45

VAIHDETUIMMAT

Nimi Vaihto € +/- %
Nokia 1,59 M -0,22
KONE Corporation 1,23 M -1,17
Fortum 1,17 M -0,35
Nokian Renkaat 0,86 M -1,06
Metso 0,67 M 0
Outotec Oyj 0,62 M -0,89
Stora Enso R 0,58 M -0,46
Sampo A 0,49 M -0,51
UPM-Kymmene 0,41 M -0,19
Neste Oil 0,36 M 0,27




Uutiskirjetilausten muuttaminen ja peruuttaminen | Siirry sivustolle

© Taloussanomat Oy | Yhteydenotot: palaute.taloussanomat@sanoma.fi



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti