tiistai 18. kesäkuuta 2013

Uutiskirje: Stora Enso aikoo irtisanoa 2500 – Suomesta 650

Jos uutiskirje näkyy väärin, avaa uutiskirje selaimessa. Jos kuvat eivät lataudu, lisää osoite uutiskirje.taloussanomat@sanoma.fi osoitekirjaasi.

Taloussanomat.fi Taloussanomien uutiskirje
Tiistaina 18.6.2013 10:36

Stora Enso aikoo irtisanoa 2500 – Suomesta 650

Metsäyhtiö Stora Enso sai valmiiksi keväällä julkistamansa säästösuunnitelman.

Parkkifirmat sakottavat kuin viimeistä kesää

Heini Karjanmaa

Odotettua mullistusta yksityiseen pysäköinninvalvontaan ei tullut täksi kesäksi, vaan asiaa säätelevä laki jumiutui käsittelyyn. Laki voisi viedä valvontafirmoilta sakotusoikeuden. Nyt sakottaminen jatkuu entiseen tahtiin.

Danskekin alensi kasvuennustettaan – vuosi miinukselle

Lehtikuva/Roni Rekomaa

Danske Bank liittyy synkkien talousennustajien riveihin ja ennakoi Suomen kuluvan vuoden kokonaistuotannon supistuvan.

Samsung julkistanee supernopean Galaxy S4:n torstaina

SeongJoon Cho/Bloomberg

Samsung tuo tässä kuussa nopeamman version lippulaivapuhelimestaan. Se pystyy kolminkertaiseen latausnopeuteen.

Obama: Bernanke jatkanut pidempään kuin olisi halunnut

REUTERS/Jim Young

Yhdysvaltain presidentin mukaan Fedin pääjohtaja on tehnyt toimessaan hyvää työtä, mutta jatkanut jo tarpeeksi pitkään.

Oikea ankallisaarre? Täyslaidallinen Akkareita nettiin

Heikki Saukkomaa/Lehtikuva

Elokuussa avattavassa Aku Ankka Lataamo -palvelussa on 100 000 sivua luettavaa. Rakentaminen oli päätoimittajan mukaan "suunnaton urakka", ja lehden tilaajiltakin peritään pääsymaksu.

Saksalaisjätti myi energiayhtiönsä Kajaanille ja Sotkamolle

Lehtikuva/Jarno Mela

Kajaani ja Sotkamo ovat sopineet energiakonserni E.ON:n kanssa tämän Suomen energiayhtiöiden E.ON Kainuun ja Karhu Voiman omistusjärjestelyistä, joiden arvo nousee noin 223 miljoonaan euroon.

Fitch varoittaa Kiinan lähestyvästä pankkikriisistä

Reuters

Luottoluokittaja Fitch varoittaa, että Kiinaa voi uhata lähiaikoina pankkikriisi, ellei maan rahajärjestelmään saada pumpattua uutta likviditeettiä.

EU ja USA käynnistävät vapaakauppaneuvottelut

Reuters

Euroopan unioni ja Yhdysvallat aloittavat neuvottelut Atlantin ylittävästä vapaakauppasopimuksesta. Jos osapuolet pääsevät yhteisymmärrykseen asiasta, taloudellinen hyöty voi nousta reilusti yli sataan miljardiin euroon vuodessa.

Windows Phonen sovelluspula voi hellittää – "varovaisen optimistisia"

Nokia

Sovellusten ostajat "varovaisen optimistisia Windows Phonen suhteen". Nokia kuitenkin kilpailee nykyään Blackberryn kanssa samoista asiakkaista, kirjoittaa analyytikko Tero Kuittinen talouslehti Forbesissa.

USA:n vakoilu paljastui – hyötyykö Eurooppa?

Reuters

Euroopan nuori pilvipalveluala voi saada hyvän potkun, kun amerikkalaiset kilpailijat ryvettyivät vakoilukohussa.

10:20 Oikea ankallisaarre? Täyslaidallinen Akkareita nettiin Taloussanomat
09:45 Danskekin alensi kasvuennustettaan – vuosi miinukselle Taloussanomat
09:26 Stora Enso aikoo irtisanoa 2500 – Suomesta 650 Taloussanomat
09:01 Fitch varoittaa Kiinan lähestyvästä pankkikriisistä Taloussanomat
08:50 Saksalaisjätti myi energiayhtiönsä Kajaanille ja Sotkamolle Taloussanomat
07:34 Obama: Bernanke jatkanut pidempään kuin olisi halunnut Taloussanomat
07:17 Samsung julkistanee supernopean Galaxy S4:n torstaina Taloussanomat
06:01 Parkkifirmat sakottavat kuin viimeistä kesää Taloussanomat
21:53 Windows Phonen sovelluspula voi hellittää – "varovaisen optimistisia" Taloussanomat
21:06 EU ja USA käynnistävät vapaakauppaneuvottelut Taloussanomat
20:34 USA:n vakoilu paljastui – hyötyykö Eurooppa? Taloussanomat
20:20 Lamapasta voitti ruokapalkinnon Italiassa Taloussanomat
19:25 Keskiluokkaa enemmän kuin köyhiä – köyhyys väheni Latinalaisessa Amerikassa Taloussanomat
19:14 Helsinki nousi teleoperaattorit edellä Taloussanomat
18:57 Enemmistö suomalaista katsoo televisiota verkosta Taloussanomat
18:04 Fordilta uusia malleja – uskoo Euroopan piristyvän Taloussanomat
17:55 Arvostettu talouslehti kehuu Koneen hissikeksintöä Taloussanomat
17:49 Ruuhkat kuriin: Autoilijoille eliittikaista Taloussanomat
17:25 Siemens luopuu aurinkoenergiasta Taloussanomat
16:51 Yle: Veneiden moottoreita uhkaa uusi riesa Taloussanomat

Markkinat

Kurssit päivitetty 18.6.2013 klo 10:36 viidentoista minuutin viipeellä.

INDEKSIT

Nimi +/- %
OMX Helsinki PI -0,33
OMX Helsinki CAP PI -0,39
OMXH25 PI -0,39
OMX Helsinki Mid Cap PI -0,21
OMX Helsinki Small Cap PI -0,17

KOROT

Nimi Korko 1 vko
Euribor 12 kk 0,501 +0,006
Euribor 6 kk 0,319 +0,007
Euribor 3 kk 0,21 +0,006
Euribor 1 kk 0,12 +0,005

NOUSIJAT JA LASKIJAT

Nimi Viim. +/- %
Neo Industrial Oyj 0,95 5,56
Stora Enso A 6,12 3,2
Raisio Oyj K 3,48 2,35
Lemminkäinen (LP) 15,77 1,74
Stora Enso R 5,255 0,77
F-Secure 1,9 -2,06
Dovre Group Plc 0,47 -2,08
Solteq (LP) 1,5 -3,23
Soprano 0,79 -3,66
Oral Hammaslääkärit Plc 4,2 -6,67

VAIHDETUIMMAT

Nimi Vaihto € +/- %
Nokia 3,31 M -1,07
Sampo A 1,65 M -0,48
Stora Enso R 1,52 M 0,77
UPM-Kymmene 0,9 M 0,13
KONE Corporation 0,74 M -0,23
Metso 0,63 M -0,56
Nordea Bank FDR 0,5 M -0,65
Nokian Renkaat 0,49 M -1,04
Outotec Oyj 0,4 M -0,93
Fortum 0,37 M -0,34




Uutiskirjetilausten muuttaminen ja peruuttaminen | Siirry sivustolle

© Taloussanomat Oy | Yhteydenotot: palaute.taloussanomat@sanoma.fi



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti