keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Verkkopankkivika säikäytti – pankki tarjosi korvausta

Jos uutiskirje näkyy väärin, avaa uutiskirje selaimessa. Jos kuvat eivät lataudu, lisää osoite uutiskirje.taloussanomat@sanoma.fi osoitekirjaasi.

Taloussanomat.fi Markkinointi-uutiskirje
Keskiviikkona 5.6.2013 13:36

Verkkopankkivika säikäytti – pankki tarjosi korvausta

Lehtikuva

Nordean verkkopankissa oli maanantai-iltana toimintavirhe, jonka vuoksi Visa-luoton siirto omalle tilille ei onnistunut. Taloussanomien lukija kertoo, että häneltä katosi useita satoja euroja, eikä pankki osannut tiistaina kertoa, milloin ja mihin ne palautetaan.

Ingvar Kamprad siirsi Ikea-vallan pojalleen

EPA

Ikean perustaja Ingvar Kamprad jättää yhtiön tuotemerkin omistavan Inter Ikea Groupin hallituksen. Ruotsalaislehtien mukaan Kamprad siirtää nyt lopullisesti yhtiön hallintovallan nuorimmalle pojalleen Mathiakselle.

Hanakka sähkömarkkinoija jälleen höynäyttämässä?

Lehtikuva

Turku Energia varoittaa asiakkaitaan harhaanjohtavasta sähkömarkkinoinnista. Valituksia on tullut ainakin Suomen Energiayhtiön ulkoistetusta telemarkkinoinnista. Yhtiö vakuuttaa toimintaperiaatteensa olevan kunnossa.

Marimekko tarjoutui ostamaan ukrainalaistaiteilijan teokset

Marimekko on tarjoutunut ostamaan oikeudet "lainaamansa" ukrainalaistaiteilijan teoksiin.

Rajat auki vai kiinni? Ekonomit ja insinöörit väittelevät

Akavalaisilla liitoilla ei ole yksimielistä kantaa ulkomaalaisten erityisasiantuntijoiden tulosta Suomen työmarkkinoille. Vastakkain ovat nyt ekonomit ja insinöörit.

Zeeland PR ostaa viestintätoimisto Taitomyllyn

Markkinointiviestintäyhtiö Zeeland PR ostaa viestintätoimisto Taitomyllyn.

Nettimusiikin pioneeri Napster aloittaa Suomessa

Nettimusiikkipalvelu Napster aloitti toimintansa Suomessa. Napsteriin yhdettiin aikoinaan musiikin laiton jakaminen verkossa. Nyt se toimii kuitenkin laillisesti.

Uusi villitys – ihmiset hylkäävät kokiksen

REUTERS/Kevin Lamarque

Tee-se-itse virvoitusjuomat uhkaavat perinteisten juomajättien Coca-Colan ja Pepsin asemaa. Tätä mieltä on brittipankki Barclays tuoreessa raportissaan, josta kertovat muun muassa Bloomberg ja Financial Times.

Vakuutusyhtiö haluaa tietää käytkö lenkillä

Lehtikuva

Vakuutusyhtiöt sekä monet muut yritykset haluavat tietää, kuinka terveellisesti heidän asiakkaansa elävät. Yhdysvalloissa tietojen salaamisesta voi tulla jopa lisälasku. Suomessa ihmisten itse mittaamaa tietoa halutaan kerätä terveydenhoidon tueksi.

Kyselijät päästivät Marimekon helpolla

Lehtikuva

Marimekon taiteellinen johtaja vastasi tänään puolen tunnin ajan yleisön kysymyksiin Facebookissa. Lopputulos jäi laihaksi.

Sanokaa suklaa, kun haluatte lapsityövoimaa

EPA/LEGNAN KOULA

Makeis- ja leipomotuotteita valmistava Fazer hankkii sertifioidun kaakaonsa tiloilta, joiden valvonta näyttää vuotavan kuin seula. Asia käy ilmi tanskalaisdokumentista Paha suklaabisnes, jonka Yle esitti torstaina illalla Suomessa. Fazer ehätti selittämään toimintaansa jo ohjelman alla.

Elop Berliinissä – hirviökamerasta Nokian voitokas käänne?

REUTERS / Brendan McDermid

Nokian toimitusjohtaja Stephen Elop vieraili toukokuun lopussa Berliinissä. Kyse ei ollut matkapuhelinjätin viivytystaistelusta, vaan Elop vakuutti saksalaisen teknologiasivusto Mobilegeeks.de:n mukaan, että yhtiöllä on tilaisuus positiiviseen käänteeseen taistelussa markkinaosuuksista.

Kristina Isolan toinenkin kuosi näyttää kopiolta

IS/Marimekko/Maria Jauhiainen

Jo toinen Kristina Isolan Marimekolle suunnittelema kuosi näyttää kopiolta. Marimekko kiistää syytöksen. Kristina Isolan Ginkgo-kuosi ja muotoilija Maria Jauhiaisen teos näyttävät keskenään hyvin samanlaisilta. Molemmat perustuvat Neidonhiuspuun lehteen.

Kännyköiden myyntilistojen kärki tuttu yhtä lukuunottamatta

Nokia Press

Operaattoreiden myydyimpien matkapuhelinten kärki oli toukokuussa varsin tuttu – yhtä poikkeusta lukuunottamatta. Kuun puolivälissä myyntiin tullut Nokia 301 ohitti Elisan myynnissä kalleimmat älypuhelimetkin.

Oikeudenkäynti Applen e-kirjojen hinnoittelusta alkaa

Ruutukaappaus

Apple puolustautuu tuomioistuimessa e-kirjojen laitonta hinnoittelua koskevia syytteitä vastaan.

Luonto kutsuu töihin

Kimmo Taskinen/Lehtikuva

Luontomatkailu on elinvoimainen kasvuala. Tulevaisuudessa ala voisi työllistää yhä useamman kansallispuiston kupeessa. Vasta puolet Suomeen saapuvista matkailijoista uskaltautuu pääkaupunkiseutua edemmäs. Uusi luontokeskus Haltia houkuttaa kaikkia villiin luontoon.

Susamuru palaa takaisin suomalaisomistukseen

Puoliksi ruotsalaisomistuksessa ollut mediayhtiö Susamuru palaa takaisin suomalaisomistukseen.

Kauppa vapaaksi – paitsi musiikissa ja elokuvissa

REUTERS/Lucy Nicholson

Euroopan unioni haluaa jättää leijonanosan viihdeteollisuudesta vapaakauppaneuvotteluiden ulkopuolelle.

Ilkka-yhtymä ei aloitakaan yt-neuvotteluita

Ilkka-yhtymä ilmoittaa, että se on saavuttanut säästötavoitteensa vapaaehtoisin ratkaisuin eikä yhteistoimintaneuvotteluita henkilöstön kanssa ole tarpeen aloittaa.

12:41 Euroalueen talouden alamäki jatkui alkuvuonna Taloussanomat
12:23 Taas huhutaan: Nokian testaa jo tablettia ja superkamerapuhelinta Taloussanomat
12:03 Verkkopankkivika säikäytti – pankki tarjosi korvausta Taloussanomat
11:28 Wahlroos soimaa Eurooppaa Star Trek -vertauksella Taloussanomat
10:56 IPhonelle tuontikielto Samsungin kopioinnista Taloussanomat
10:46 Limujen, siiderin ja lonkeron myynti laski Taloussanomat
10:22 Financial Times ei niele ministeriön vakuusselityksiä Taloussanomat
10:12 Chrysler kiistää jeeppien vaarallisuuden Taloussanomat
09:37 Suomen talous pysyi taantumassa alkuvuonna Taloussanomat
09:28 Yli 300 Toyota Priuksen jarruissa saattaa olla vikaa Taloussanomat
09:17 Ingvar Kamprad siirsi Ikea-vallan pojalleen Taloussanomat
08:57 IMF:n Lagarde näkee merkkejä kasvun hidastumisesta Taloussanomat
08:20 Latvian hallitus uskoo euron tuovan etua taloudelle Taloussanomat
07:47 Arhinmäki Ylelle: Lukukausimaksu hidastaisi opintoja Taloussanomat
07:44 Waze tekee navigoinnista kimppakivaa Taloussanomat
06:07 It-kuplasta kurssiralliin – näin tähdenlento syttyi uudelleen Taloussanomat
06:04 Mitä tapahtuu kun suomalainen tietoturva karkaa ulkomaille? Taloussanomat
06:01 Menot hallintaan – kolme tapaa onnistua Taloussanomat
21:22 Liikenteen turvallisuus kurjassa jamassa Suomessa Taloussanomat
21:11 Latvia liittyy kriisin koettelemaan euroryhmään Taloussanomat




Uutiskirjetilausten muuttaminen ja peruuttaminen | Siirry sivustolle

© Taloussanomat Oy | Yhteydenotot: palaute.taloussanomat@sanoma.fi



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti