tiistai 1. lokakuuta 2013

Uutiskirje: Auto hinnalla millä hyvänsä: käsiraha kulutusluotolla

Jos uutiskirje näkyy väärin, avaa uutiskirje selaimessa. Jos kuvat eivät lataudu, lisää osoite uutiskirje.taloussanomat@sanoma.fi osoitekirjaasi.

Taloussanomat.fi Taloussanomien uutiskirje
Tiistaina 1.10.2013 11:12

Auto hinnalla millä hyvänsä: käsiraha kulutusluotolla

Heini Hämäläinen

Auton hankintaan on tarjolla myös muita vaihtoehtoja kuin perinteinen osamaksurahoitus.

USA:n hallinto pysähtyi – tappiot 300 miljoonaa/päivä

Andrew Harrer/Bloomberg

Yhdysvaltain liittovaltio sulki ovensa aamuseitsemältä Suomen aikaa eli vuorokauden vaihtuessa Washingtonissa, kun maan kongressi ei päässyt sopuun valtion menojen väliaikaisesta rahoituksesta. Vain välttämättömät toiminnot pidetään auki.

"USA:n hallintosulun talousvaikutukset jäävät rajallisiksi"

REUTERS/Kevin Lamarque

OP-Pohjolan pääekonomisti Reijo Heiskanen arvioi, että Yhdysvaltain liittovaltion väliaikaisen sulkemisen vaikutukset talouteen jäävät suhteellisen rajallisiksi.

Testi: Puhelimeen liitettävä Sony DSC-QX10 kamera ei sovi kaikille

Sony

Sonyn DSC-QX10 -kamerassa on 10-kertainen zoom, ja sitä pitää käyttää älypuhelimella. Kameran ja älypuhelimen liitto avaa uusia käyttömahdollisuuksia, mutta 200 euron hintaisen lisälaitteen tarpeellisuus arveluttaa.

Pohjolan Sanomat voi muuttua viisipäiväiseksi

Lehtikuva

Mediakonserni Alma Median aluelehtiin kuuluva Pohjolan Sanomat harkitsee ilmestymiskertojen vähentämistä.

Lumiat myyntihittejä syyskuussa – "Microsoft-uutiset eivät näkyneet"

REUTERS/Gustau Nacarino

Nokian Lumiat olivat Elisan kärkimalleja syyskuussa sekä yrityksille että kuluttajille myydyissä puhelimissa. Sen sijaan DNA:lla johtosijan otti syyskuussa Samsungin edullisemman hintaluokan puhelin Galaxy Trend.

TS: Valtio moninkertaistaa laajakaistatuen

Lehtikuva/Taloussanomat

Teleoperaattorien laajakaistarakentamisen tuki on kymmenkertaistumassa, Turun Sanomat kertoo.

Windowsin ylivalta on loppu – seuraukset arvaamattomia

Microsoft

Niin sanottu "Wintel-akseli" (Windows ja Intel) hallitsi tietotekniikkaa yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Kummankin osapuolen valta-asema on nyt murentunut, ja Windowsin osuus laskee tänä vuonna ennätysmäisen alas. Tällä voi olla mullistavia vaikutuksia jopa pc-tietokoneisiin.

McDonald'sin valta pysäyttää – tiesitkö tämän jätistä?

Bloomberg

Pikaruokajätti McDonald's ei ole pelkkiä purilaisia. Yhtiön vaikutus ihmisten arkeen on valtava. Tiesitkö, että kultaisen M-kaaren uskotaan olevan ristiä tunnetumpi symboli? Tai että joka kahdeksas yhdysvaltalainen on ollut yhtiössä töissä?

Google maksoi ulkomailla veroa 2,6 prosenttia

Chris Helgren

Hakukonejätti Google maksoi viime vuonna Yhdysvaltojen ulkopuolella ansaituista tuloistaan vain 2,6 prosenttia veroja.

11:07 3 200 uutta työpaikkaa – ketjuyrittäminen vetää vahvasti Taloussanomat
10:59 Pohjolan Sanomat voi muuttua viisipäiväiseksi Taloussanomat
10:45 "USA:n hallintosulun talousvaikutukset jäävät rajallisiksi" Taloussanomat
09:37 Lumiat myyntihittejä syyskuussa – "Microsoft-uutiset eivät näkyneet" Taloussanomat
08:42 Windowsin ylivalta on loppu – seuraukset arvaamattomia Taloussanomat
08:22 TS: Valtio moninkertaistaa laajakaistatuen Taloussanomat
08:13 USA:n hallinto pysähtyi – tappiot 300 miljoonaa/päivä Taloussanomat
06:09 Testi: Puhelimeen liitettävä Sony DSC-QX10 kamera ei sovi kaikille Taloussanomat
06:01 Auto hinnalla millä hyvänsä: käsiraha kulutusluotolla Taloussanomat
22:17 Yhdysvaltojen senaatti torjui edustajainhuoneen esityksen Taloussanomat
21:28 Kello käy – Yhdysvaltojen hallinnon pakkoloma lähestyy Taloussanomat
21:18 Etelä-Suomen maataloustuet saattavat jatkua Taloussanomat
20:18 McDonald'sin valta pysäyttää – tiesitkö tämän jätistä? Taloussanomat
19:48 Google maksoi ulkomailla veroa 2,6 prosenttia Taloussanomat
18:40 Incap aloittaa yt:t konsernitoiminnoissa Taloussanomat
18:25 Mustamaalausta ja väärää kehua: Ravintolat käyttävät likaisia keinoja netissä Taloussanomat
18:05 Valmet on osa suomalaista teollisuushistoriaa Taloussanomat
17:50 Espanjan pankkien riskit yhä kovat Taloussanomat
16:54 Suurrekat tulevat: "Tavallinen pulliainen ei huomaa" Taloussanomat
16:31 Nokia: Verokiistasta myönteinen päätös Intiassa Taloussanomat

Markkinat

Kurssit päivitetty 1.10.2013 klo 11:12 viidentoista minuutin viipeellä.

INDEKSIT

Nimi +/- %
OMX Helsinki PI +0,67
OMX Helsinki CAP PI +0,52
OMXH25 PI +0,79
OMX Helsinki Mid Cap PI +0,1
OMX Helsinki Small Cap PI +0,44

KOROT

Nimi Korko 1 vko
Euribor 12 kk 0,539 +0,001
Euribor 6 kk 0,34 +0,003
Euribor 3 kk 0,225 +0,004
Euribor 1 kk 0,128 +0,000

NOUSIJAT JA LASKIJAT

Nimi Viim. +/- %
Endomines AB 0,64 12,28
Innofactor Plc (LP) 1,51 6,34
SSH Com Security 3,8 4,68
Ålandsbanken A 13,0 4
Efore (LP) 0,71 2,9
Tulikivi A 0,35 -2,78
Sotkamo Silver AB 1,34 -2,9
Turvatiimi Corporation (LP) 0,29 -3,33
Tecnotree 0,23 -4,17
Soprano 0,76 -5

VAIHDETUIMMAT

Nimi Vaihto € +/- %
Nokia 16,63 M 0,91
Stora Enso R 3,27 M 0,96
Nordea Bank FDR 2,58 M 0,51
KONE Corporation 2,38 M 0,38
UPM-Kymmene 2,06 M 0,98
Sampo A 1,93 M 0,63
Metso 1,48 M 0,07
Kemira 1,28 M 1,67
Fortum 1,27 M 0,66
Nokian Renkaat 0,92 M 0,16




Uutiskirjetilausten muuttaminen ja peruuttaminen | Siirry sivustolle

© Taloussanomat Oy | Yhteydenotot: palaute.taloussanomat@sanoma.fi



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti