keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Selvitysmies: Lehtien arvonlisävero viiteen prosenttiin

Jos uutiskirje näkyy väärin, avaa uutiskirje selaimessa. Jos kuvat eivät lataudu, lisää osoite uutiskirje.taloussanomat@sanoma.fi osoitekirjaasi.

Taloussanomat.fi Markkinointi-uutiskirje
Keskiviikkona 5.3.2014 12:04

Selvitysmies: Lehtien arvonlisävero viiteen prosenttiin

Lehtikuva

Suomi voisi ottaa käyttöön Tanskan mallin mukaisen mediatukijärjestelmän, selvitysmies Tuomas Harpf ehdottaa. Suomessa lehdistön tuki on vain prosentin luokkaa muista Pohjoismaista.

Marks & Spencer valitsi nyt kumppaniksi suurimman

Reuters

Perinteikäs brittiläinen kauppaketju Marks & Spencer on koettanut siipiään aiemmin Euroopassa, 1990-luvun lopussa myös Helsingissä Stockmannin tavaratalossa. Aiemmat markkinavaltaukset päätyivät vetäytymiseen. Kuinka käy nyt?

Hämeen Sanomat aloittaa yt:t

Hämeen Sanomat kaavailee kahdeksan työpaikan vähentämistä. Yhtiö kertoi tiistaina aloittavansa yt-neuvottelut Forssan toimipisteessä.

Ikea-dynastia keskellä jänniä aikoja – mihin miljonäärin 3 poikaa päätyvät?

Reuters

Ikeassa on käynnissä sukupolvenvaihdos, mutta miten se vaikuttaa yhtiöön? Uutistoimisto Bloomberg raottaa verhoa julkisuutta kaihtavan Ikea-perheen omaisuusjärjestelyihin.

Suomen Kuvalehden päätoimittaja vaihtuu

Lehtikuva

Suomen Kuvalehden päätoimittajana aloittaa elokuussa Ville Pernaa. Nykyinen päätoimittaja jää eläkkeelle.

Ei ihme, että Suomen verkkokaupoilla menee muita heikommin

Lehtikuva

Googlen ja tutkimusyhtiö OC&C:n tutkimuksista löytyy aika yksinkertaisia syitä, miksi suomalaiset kaupat ovat verkossa jääneet jälkeen muista Pohjoismaista.

Ex-nokialainen nousemassa Sanoman hallitukseen

Lehtikuva

Mediakonserni Sanoman hallitukseen on tulossa uusia jäseniä kahden väistyvän tilalle.

Yhä useampi käyttää yli kahta välinettä lehtien lukemiseen

Lehtikuva

Lehtiä luetaan entistä enemmän kännyköillä ja tableteilla. Tietokoneen käyttö lehtien lukemiseen sen sijaan on vähentynyt. Painettuja lehtien lukeminen on pysynyt KMT:n tutkimuksessa ennallaan.

Honkarakenne siivosi Janukovytšin esitteistään

Honkarakenne on poistattanut Finpron levittämistä esitteistä maininnan Ukrainan syrjäytetystä johtajasta Viktor Janukovytšista. Presidentin nimi koreili vielä pari päivää sitten Finpron vienninedistysmateriaaleissa.

Kauppaketjun työntekijät tietävät, paljonko työkaveri saa palkkaa

Reuters

Yhdysvaltalaisen supermarketketjun Whole Foodsin johto uskoo siihen, että työntekijöiden on syytä tietää niin paljon kuin mahdollista, vaikka sitten toistensa palkoista.

Tutkimus: Ovuloivat naiset antavat miehille enemmän rahaa

Reuters

Hormonit vaikuttavat siihen, miten naiset käyttävät rahojaan. Amerikkalaistutkimusten mukaan ovat ovuloidessaan tavallista kitsaampia ja häijympiä toisia naisia, mutta anteliaampia miehiä kohtaan.

Harvat addiktit rikastuttavat Supercelliä ja Kingiä

Swrve

Supercellin, Kingin ja muiden suosikkisovellusten miljoona-ansiot tulevat harvojen käyttäjien taskuista.

Myydään Huuto.netissä: Poikäbändin jäsenyys 50 000 euroa

Kuvakaappaus / Reuters

Rap-yhtyeen mukaan kyse ei ole mainostempusta: Teflon Brothers etsii bändiinsä uutta jäsentä nettihuutokaupassa – tosissaan.

Piileekö lennokeissa Facebookin kuningasidea?

Titan Aerospace

Facebook on ostamassa erikoisen lennokkiyrityksen taskurahalla, mutta yhteiskunnalliset vaikutukset voivat olla sitäkin suuremmat. Eli miksi ihmeessä Facebook ostaisi lennokkiyrityksen?

Hipsterivillitys: miehet käyttävät tuhansia euroja partasiirrännäisiin

Lehtikuva

Yhdysvalloissa on uusi muotivillitys: hipsterimiehet, joilla ei kasva parta, siirrättävät hiuksiaan tai rintakarvojaan kasvoihinsa. Partaleikkaus voi maksaa yli 5 000 euroa.

Näin toimii alaikäisten WhatsApp-huijaus – ja näin siitä voi selvitä

LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Kuluttaja-asiamies varoitti maanantaina alaikäisille lähetetyistä aiheettomista laskuista. Tavoitimme erään laskun saaneen lapsen äidin ja kerromme hänen tarinansa.

11:49 Suomi ja USA sopivat verotietojen vaihdosta Taloussanomat
11:41 Interfax: Venäläiset valtasivat ohjuspuolustusyksiköitä Krimillä Taloussanomat
11:23 Selvitysmies: Lehtien arvonlisävero viiteen prosenttiin Taloussanomat
10:30 TeliaSoneralla ennätysmäärä käteistä – "Olisi järkevää luopua osasta" Taloussanomat
10:16 Selvitys: Mojovimmat tappiot Krimin kriisistä suomalais-venäläiselle rahamiehelle Taloussanomat
10:10 "He voivat ostaa 500 000 euron auton silmää räpäyttämättä" Taloussanomat
09:52 Steve Ballmer ei kadu vaikeinta kauppaansa: Nokian ostoa Taloussanomat
09:45 Mara: Viinaralli jätti 93 miljoonan euron loven Taloussanomat
09:27 Vaalit testaavat Intian talouden kestävyyden Taloussanomat
09:24 Geneven uutuusautot: isompaa, kevyempää ja pihimpää Taloussanomat
08:59 Restamax ostaa Rengasravintolat yli 18 miljoonalla eurolla Taloussanomat
08:55 Ikea-dynastia keskellä jänniä aikoja – mihin miljonäärin 3 poikaa päätyvät? Taloussanomat
07:54 Kiina piti kasvutavoitteensa kovalla 7,5 prosentin tasolla Taloussanomat
07:43 Terveyskelloista sadan miljoonan lasku Intelille Taloussanomat
06:46 Pilvipomo: Tämän takia vaihdoin Facebookin Twitteriin Taloussanomat
06:01 Talouden kylmä sota kävisi kaikille kalliiksi Taloussanomat
21:55 Yhdysvallat lupasi Ukrainalle talousapua Taloussanomat
21:48 44 miljoonaa euroa yksiöstä? Näin voi käydä Lontoossa Taloussanomat
21:14 Lapset yrittivät käyttää lankapuhelinta ja tekstata sillä Taloussanomat
20:47 Yli viiden vuoden synkkä putki katkesi Espanjassa Taloussanomat




Uutiskirjetilausten muuttaminen ja peruuttaminen | Siirry sivustolle

© Taloussanomat Oy | Yhteydenotot: palaute.taloussanomat@sanoma.fi



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti