tiistai 11. maaliskuuta 2014

Uutiskirje: Kun työnä on herättää kuollut kivi

Jos uutiskirje näkyy väärin, avaa uutiskirje selaimessa. Jos kuvat eivät lataudu, lisää osoite uutiskirje.taloussanomat@sanoma.fi osoitekirjaasi.

Taloussanomat.fi Taloussanomien uutiskirje
Tiistaina 11.3.2014 10:52

Kun työnä on herättää kuollut kivi

Reuters

Kaivoksen sulkemisen ja maisemoinnin kannalta ei ole väliä, minkä vuoksi kaivostoiminta loppuu, sanoo maisemointiyhtiön toimitusjohtaja. Jos maisemointi onnistuu, kuollut kivi herää taas eloon.

Pankkikriisirahastosta ei syntynyt vieläkään sopua

Reuters

Euroalueen valtiovarainministerit eivät päässeet eilen sopuun EU:n yhteisen pankkivalvojan yhteyteen perustettavan kriisinhallintamekanismin ja kriisirahaston yksityiskohdista. Kyproksen tukiohjelma sen sijaan etenee.

Suomalaisen keskieläke kasvoi vuodessa 63 euroa

Suomalaisten mieseläkeläisten eläke on kasvanut keskimäärin enemmän kuin naisten.

Talvivaaran jälkihoito kestää ainakin 30 vuotta

Lehtikuva

Talvivaaran jälkihoito kestää sulkemissuunnitelman mukaan kolmisenkymmentä vuotta huolimatta siitä, milloin kaivostoiminta loppuu.

Altia nappasi uuden toimitusjohtajan juomajätistä

Lehtikuva

Altia saa marraskuussa erottamansa toimitusjohtajan tilalle uuden vetäjän.

Toyota-pomo tietää: Lähes mahdoton on pian tehty

Reuters

1990-luvun alussa Toyotan hallituksen nykyinen puheenjohtaja Takeshi Uchiyamada sai kuulla, millaista markkinaosuutta hybridiautoilla tavoiteltiin. Tavoite tuntui "käsittämättömältä".

Maailmanpankki lupaa tukea Ukrainaa 3 miljardilla dollarilla

REUTERS/Mike Theiler

Maailmanpankki valmistautuu tukemaan Ukrainaa maan talousuudistuksissa.

Terassiboikotille piste? Sopua sorvataan tällä viikolla

Lehtikuva

Helsingin terassiohjeita koskeva kiista saattaa ratketa jo tällä viikolla. Eniten tunteita herättänyt kohta mainonnasta muotoillaan uudelleen.

Japanin keskuspankki jatkaa roimaa elvytystä

Toru Hanai

Japanin keskuspankki (BoJ) päätti tämänpäiväisessä kokouksessaan pitää rahapolitiikkansa virityksen ennallaan. Päätös oli yksimielinen ja vastasi markkinaodotuksia.

Suomen Pankki: Venäjällä edessä vaikeat ajat

Andrey Rudakov

Suomen Pankin selvityksen mukaan Ukrainan kriisi varjostaa Venäjän taloutta vielä pitkään. Ongelmia riittää vaikka Krimin tilanne rauhoittuisikin.

Analyytikot lyttäävät Metson ostohuhut

Lehtikuva/Heikki Saukkomaa

Suomalaisten analyytikkojen mukaan Metson ympärillä pyörineille ostohuhuille ei kannata höristää korviaan. Huhuista uutisoi maanantaina muun muassa brittilehti Financial Times.

Investointipankki jakaa rahaa – Suomessa pk-yritysten osuus lähes pienin

Heini Karjanmaa

EU-maat pääomittivat Euroopan investointipankkia viime vuonna kasvun ja työllisyyden tukemiseksi. Pk-yritykset tunnetusti työllistävät, mutta Suomessa pk-yritysten osuus investointipankin rahoista on lähes EU:n pienin.

Ekonomistit: Tammikuun teollisuusluvut eivät huono käänne

Jukka Rasimus

Vaikka Suomen teollisuudessa nähtiin alkuvuonna madonlukuja, ei pyyhettä ole vielä syytä heittää kehään, arvioivat ekonomistit.

Rikkooko Venäjän tuontidiesel brittiautot?

REUTERS/David Moir

Britanniassa satoja dieselkäyttöisiä autoja hajosi yllättäen viime vuoden loppupuolella. Britit epäilevät jälkien johtavan joko venäläiseen tuontidieseliin tai biodieseliin.

Legendaarinen automoguli on kuollut

Rebecca Cook

Amerikkalaisen autojätti Fordin perustajan Henry Fordin viimeinen lapsenlapsi William Clay Ford on kuollut. Hän omisti yhtiöstä noin yhdeksän prosenttia.

Amerikkalainen pizzaketju yrityssaneeraukseen

Shannon Stapleton

Pizzaketju Sbarro on hakenut jälleen suojaa velkojiltaaan, kertoo The Washington Post.

Kiinan automyynti jatkunut alkuvuonna ripeänä

Brent Lewin

Kiinalaisten halu ostaa uusia autoja ei toistaiseksi osoita laantumisen merkkejä, kertoo talouslehti Wall Street Journal.

Parjatut terveysyritykset maksoivat kyllä veroa

Lehtikuva

Attendo, Diacor ja Mehiläinen maksoivat vuosina 2008–2012 Suomeen kymmeniä miljoonia euroja yhteisöveroa, ilmenee Balance Consultingin teettämästä selvityksestä. Yritysten kesken on kuitenkin eroja, sanoo suomalaisomisteisen Diacorin yritysvastuujohtaja Esko Heikkinen.

TeliaSoneran tytäryhtiölle sakkoja

TeliaSoneran tytäryhtiö Kazakstanissa on tuomittu sakkoihin määräävän markkina-aseman väärinkäytöstä.

Chiquita yhdistyy Fyffesin kanssa – syntyy maailman suurin banaanikauppias

Reuters

Chiquita-brändin omistaja Chiquita Brands International yhdistyy hedelmiä ja muita tuoretuotteita myyvän Fyffesin kanssa. Tuloksena syntyy maailman suurin banaaniyhtiö, joka myy myös valmissalaatteja, ananaksia ja meloneja.

Suursijoittajan Herbalife-syyttelyssä outoja piirteitä

REUTERS/Eduardo Munoz

Sijoittaja Bill Ackmanin kampanjassa luontaistuoteyhtiö Herbalifea vastaan on kyseenalaisia piirteitä, kirjoittaa amerikkalaislehti The New York Times.

TeliaSonera perii Netflixilta lisämaksua Ruotsissa – uhkana nettikatkokset

REUTERS/Mike Blake

Videopalvelu Netflix joutuu maksamaan operaattori TeliaSoneralle ylimääräistä nettimaksua. Operaattorin mukaan videot aiheuttavat iltaisin yli puolet nettiliikenteestä. Kuluttajajärjestö pelkää hinnannousua.

Verkkokauppa kasvaa – alkoholi, lääkkeet ja viihde myyvät

Reuters

Suomalaiset ostavat yhä enemmän verkosta – etenkin alkoholi, lääkkeet ja viihde kävivät viime vuonna entistä paremmin kaupaksi. Kaiken kaikkiaan suomalaisten verkko-ostospotti kasvoi yhdeksän prosenttia 10,5 miljardiin euroon.

Autoteollisuus toipuu – muttei välttämättä ennalleen

Reuters

Euroopan autoteollisuus alkaa toipua talouskriisin kovasta kolauksesta. Mutta toipuuko se ennalleen, kun väestö ikääntyy eivätkä kaikki autoilijat enää tahdo omaa autoa, pohtii talouslehti Wall Street Journal.

10:36 Toyota-pomo tietää: Lähes mahdoton on pian tehty Taloussanomat
10:33 Suomalaisen keskieläke kasvoi vuodessa 63 euroa Taloussanomat
10:08 Altia nappasi uuden toimitusjohtajan juomajätistä Taloussanomat
09:51 Maailmanpankki lupaa tukea Ukrainaa 3 miljardilla dollarilla Taloussanomat
09:40 Iso osa maksaisi älykellosta alle 150 euroa Taloussanomat
09:24 Terassiboikotille piste? Sopua sorvataan tällä viikolla Taloussanomat
09:02 Kyproksen keskuspankin pääjohtaja irtisanoutui vain kahden vuoden jälkeen Taloussanomat
08:28 Pankkikriisirahastosta ei syntynyt vieläkään sopua Taloussanomat
08:07 Japanin keskuspankki jatkaa roimaa elvytystä Taloussanomat
07:33 HS: Työmatkavähennys putoaa jopa puoleen? Taloussanomat
06:45 Polar mittasi Sotshin loppunousun – Roposella hurjat lukemat Taloussanomat
06:03 Talvivaaran jälkihoito kestää ainakin 30 vuotta Taloussanomat
06:01 Kun työnä on herättää kuollut kivi Taloussanomat
21:51 Suursijoittajan Herbalife-syyttelyssä outoja piirteitä Taloussanomat
21:18 Legendaarinen automoguli on kuollut Taloussanomat
20:41 Amerikkalainen pizzaketju yrityssaneeraukseen Taloussanomat
20:02 Suomen Pankki: Venäjällä edessä vaikeat ajat Taloussanomat
19:20 Kiinan automyynti jatkunut alkuvuonna ripeänä Taloussanomat
18:39 Analyytikot lyttäävät Metson ostohuhut Taloussanomat
18:22 Investointipankki jakaa rahaa – Suomessa pk-yritysten osuus lähes pienin Taloussanomat

Markkinat

Kurssit päivitetty 11.3.2014 klo 10:52 viidentoista minuutin viipeellä.

INDEKSIT

Nimi +/- %
OMX Helsinki PI +0,33
OMX Helsinki CAP PI +0,48
OMXH25 PI +0,38
OMX Helsinki Mid Cap PI +0,22
OMX Helsinki Small Cap PI -0,06

KOROT

Nimi Korko 1 vko
Euribor 12 kk
Euribor 6 kk
Euribor 3 kk
Euribor 1 kk

NOUSIJAT JA LASKIJAT

Nimi Viim. +/- %
Biohit B 5,82 6,01
Biotie Therapies (LP) 0,29 3,57
Oriola-KD Corporation A 2,43 2,97
Siili Solutions Oyj (LP) 12,25 2,34
Fortum 17,01 2,16
Basware 39,36 -1,55
Munksjö Oyj (LP) 5,56 -1,94
Scanfil Oyj 1,37 -2,14
Oral Hammaslääkärit Plc 5,7 -2,23
Takoma Oyj 0,26 -3,7

VAIHDETUIMMAT

Nimi Vaihto € +/- %
Fortum 5,6 M 2,16
Nokia 5,19 M -0,26
Stora Enso R 3,51 M 1,67
UPM-Kymmene 2,33 M 1,48
KONE Corporation 2,11 M 0,84
Metso 1,99 M 0
Sampo A 1,42 M 0,22
Nokian Renkaat 1,19 M 0,5
Wärtsilä Corporation 0,9 M 0,35
Elisa 0,76 M 0,73




Uutiskirjetilausten muuttaminen ja peruuttaminen | Siirry sivustolle

© Taloussanomat Oy | Yhteydenotot: palaute.taloussanomat@sanoma.fi



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti