maanantai 17. maaliskuuta 2014

Uutiskirje: Venäläisten mökkibuumi tyssäsi – näistä syistä

Jos uutiskirje näkyy väärin, avaa uutiskirje selaimessa. Jos kuvat eivät lataudu, lisää osoite uutiskirje.taloussanomat@sanoma.fi osoitekirjaasi.

Taloussanomat.fi Taloussanomien uutiskirje
Maanantaina 17.3.2014 11:04

Venäläisten mökkibuumi tyssäsi – näistä syistä

Tea Tauriainen

Venäläiset ostivat viime vuonna selvästi vähemmän kiinteistöjä kuin parina aiempana vuonna. Kauppojen määrä on puolittunut vuodesta 2007. Asiantuntijat arvioivat, että ilmiöön löytyy ainakin kaksi selitystä.

Länsi varoittaa Venäjää liittämästä Krimiä itseensä

Thomas Peter

Krimin eilisessä äänestyksessä Venäjään liittyminen sai ylivoimaisen kannatuksen. Yhdysvallat ja EU varoittavat Venäjää liittämästä aluetta itseensä.

Lehti: Venäjä-pakotteet osuisivat myös Gazpromin johtoon

EPA

Euroopan unioni on laatinut 120–130 nimen listan venäläisistä, joihin se kohdistaisi suunnitellut pakotteet. Saksalaislehti Bildin mukaan joukossa on ministereiden ja puolustusvoimien johdon lisäksi myös Gazpromin toimitusjohtaja.

Kaksi syytä, miksi Venäjä toimii niin kuin toimii

Tea Tauriainen

Venäjällä on Krimin toimiinsa ainakin kaksi maan suurvalta-asemaan ja etuun liittyvää todennäköistä syytä. Kumpikaan syistä ei ole kiusanteko tai sapelinkalistelu. Ennemmin kiusa ja kalistelu ovat Venäjän välttämättömiksi katsomia sivujuonia isossa draamassa, jonka avainsanoja ovat maantiede ja öljy.

Intian korkein oikeus: Nokian on toimitettava pantti

Reuters

Nokian pitää toimittaa pantti Intian ja Nokian verokiistassa, maan korkein oikeus linjasi.

Miksi naapurin palkka on tärkeämpi kuin omasi?

Mikko Stig  / Lehtikuva

Palkka on tarpeeksi iso, jos se on isompi kuin naapurin, Business Insider kirjoittaa. Ihmiset ovat näet luonnostaan herkkiä sille, jos toinen saa enemmän.

IMF laski ennustetta Suomen talouskasvusta alle puoleen

Markku Bärman

Kansainvälinen valuuttarahasto uskoo Suomen talouden kasvavan tänä vuonna vain niukin naukin. Myös ensi vuoden ennustetta on laskettu.

HSL löysi lippujen laillisuusongelmaan pikaratkaisun

Lehtikuva

HSL löysi pikaratkaisun kuittilakia rikkoneiden lippujen ongelmaan. Kaikki HSL:n liput eivät silti täytä vieläkään lain vaatimuksia.

Millainen toimitusjohtaja Surista tulisi Nokialle?

Bloomberg News

Määrätietoinen, asiallinen, älykäs. Sellaisen toimitusjohtajan Nokia saisi verkkolaiteyhtiön Rajeev Surista. Mutta kuka sitten johtaisi verkkolaiteyhtiötä, kysyy analyytikko, joka ei pidä valintaa itsestään selvänä.

HS: Syyte Hesburgerin esimiehille – murtautuivat alaisen Facebookiin

Lehtikuva

Kahdelle Hesburgerin työntekijälle luettiin tänään Helsingin käräjäoikeudessa syytteet, kertoo Helsingin Sanomat. Kyse on siitä, että esimies oli murtautunut työntekijän Facebook-tilille.

Peugeot palkkaa jo lisäväkeä uuden 308:n tuotantoon

EPA

Peugeotin uusi 308 näyttää muodostuvan yhtiölle jymymenestykseksi, mitä tappiollinen ranskalaiskonserni kipeästi kaipaakin.

IMF uskoo Suomen kasvuun Venäjä-pakotteista huolimatta

Lehtikuva

Kansainvälinen valuuttarahasto IMF uskoo Suomen talouden kasvavan mahdollisista Venäjä-pakotteista huolimatta. Suomen tehtävälistalla ovat niin rakenneuudistukset, talouden sopeuttaminen kuin finanssimarkkinoiden valvonta. Eläkeikää on nostettava.

Artek Ikea-jakkarasta: "Toivon että ihmiset äänestävät jaloillaan"

Jussi Nukari

Ikean oranssi Frosta-jakkara muistuttaa kovasti viime vuonna uudenvärisenä lanseerattua, Alvar Aallon suunnittelemaa E60-jakkaraa. Artek suhtautuu asiaan rauhallisesti ja tyytyy valistamaan yleisöä.

Tee vain asuntokauppa – muista nämä 20 asiaa

Tea Tauriainen

Apea talous on jäykistänyt asuntomarkkinat, mutta hintaromahdusta ei ole luvassa. Asiantuntijoista asunnonvaihto on nytkin järkevää. Maltti on kuitenkin valttia. Tässä 20 asiaa, jotka on syytä ottaa huomioon.

MB-testi: Tiputimme Toughbook-läppäriä 80 sentin korkeudelta – näin kävi

Handout

Panasonicin yrityskäyttöön tarkoitetun Toughbookin luvataan kestävän kovaakin kohtelua. Me otimme selvää kestääkö se.

Putinilla on yli sadan miljardin öljykortti kädessään

Reuters

Venäjä vei Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin toissavuonna öljyä ja maakaasua yhteensä 160 miljardin dollarin edestä. Energiakaupan loppuminen painaisi molempia osapuolia, mutta Venäjä nielisi helpommin karvaan kalkin, asiantuntija arvioi.

Moody's nosti koko EU:n luokitusnäkymää

Reuters

Luottoluokitusyhtiö Moody's nosti Euroopan unionin luottoluokitusnäkymän vakaaksi. Yhtiön luokitus unionille on paras mahdollinen.

Lähes toimistokelpoinen pilottitakki

 	UPI / Lehtikuva

Pilottitakin ei tarvitse olla skinhead-henkinen. Klassisen tyylikkäälle miehelle voi sopia kuuluisa amerikkalainen A-1, nahkainen lentäjätakkimalli yli 90 vuoden takaa.

Naton verkkosivut kaatuivat – "kuin heittäisi hiekkaa silmille"

Reuters

Sotilasliitto Naton verkkosivut kaatuivat lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Suomen aikaa. Kyberhyökkäyksen tekijäksi ilmoittautui venäläismielinen ukrainalaisryhmä.

Bill Gates: "Älkää verottako tulojani, vaan kulutustani"

Reuters

Pitäisikö maailman rikkaimman miehen olla pahoillaan suuresta omaisuudestaan? Ei, Bill Gates vastaa. Hänestä verotusta pitäisi sen sijaan miettiä uudelleen. Kulutushan se on, mikä ihmisiä huolettaa.

Nordea: Alkanut viikko tärkeä Suomen Venäjä-yhtiöille

Lehtikuva

Pörssiin listatut, Venäjän markkinoilla toimivat suomalaisyritykset ovat olleet viime aikoina koetuksella. Lisää ahdinkoa voi olla tulossa, tietää Nordea.

Ja taas huoltoon – Honda kutsuu 900 000 autoa takaisin

Heidi Hagelin

Tällä kertaa huoltokutsun esittää japanilainen autovalmistaja Honda. Syynä lähes miljoonan auton huoltamiseen on tavallista suurempi tulipaloriski.

Suositussa mediasoittimessa isoja bugeja – tätä se tekee

Ruutukaappaus

Windows 8:lle tarkoitettu VLC:n mediasoitin vuotaa muistia, tukkii käyttöjärjestelmän ja kaatuu usein kriittisillä hetkillä, koekäyttömme osoittaa.

TS: STX:n Turun telakalle uusi omistaja lähikuukausina

Sami Kilpiö

Turussa sijaitseva STX Finlandin telakka voi mennä kaupaksi jo lähiaikoina, kertoo Turun Sanomat.

Vodafonelle jättikauppa espanjalaisesta kaapelioperaattorista

Sergio Perez

Espanjan kaapeliverkossa ennakoidaan yritysjärjestelyjä, joiden kohteena saattaa olla myös TeliaSoneran Yoigo.

TeliaSoneran Uzbekistan-sotkujen tutkinta laajenee

REUTERS/Fredrik Sandberg/Scanpix

Yhdysvaltain oikeusministeriö on kiinnostunut siitä, mitä TeliaSoneran Uzbekistanin-yhtiöissä on tapahtunut.

Jimmy Choo -kengät saattavat päätyä pörssiin

Tony Gentile

Sinkkuelämää-sarjasta tuttuja Jimmy Choo -kenkiä valmistava yhtiö saatetaan listata Lontoon pörssiin. Tätä harkitsee Jimmy Choon omistaja, luksustuotteita valmistava Labelux.

10:50 TeliaSoneran Uzbekistan-sotkujen tutkinta laajenee Taloussanomat
10:14 Jimmy Choo -kengät saattavat päätyä pörssiin Taloussanomat
09:40 Nordea: Alkanut viikko tärkeä Suomen Venäjä-yhtiöille Taloussanomat
08:34 Vodafonelle jättikauppa espanjalaisesta kaapelioperaattorista Taloussanomat
07:56 Länsi varoittaa Venäjää liittämästä Krimiä itseensä Taloussanomat
07:35 Sanoman hallituksen jäsen Jane Erkko on kuollut Taloussanomat
07:27 TS: STX:n Turun telakalle uusi omistaja lähikuukausina Taloussanomat
06:49 Suositussa mediasoittimessa isoja bugeja – tätä se tekee Taloussanomat
05:01 Venäläisten mökkibuumi tyssäsi – näistä syistä Taloussanomat
17:32 Kiinan Twitter haluaa amerikkalaisilta puoli miljardia Taloussanomat
16:41 Ja taas huoltoon – Honda kutsuu 900 000 autoa takaisin Taloussanomat
16:05 Seuraa Krimin kansanäänestystä hetki hetkeltä Taloussanomat
15:25 Bill Gates: "Älkää verottako tulojani, vaan kulutustani" Taloussanomat
11:43 Naton verkkosivut kaatuivat – "kuin heittäisi hiekkaa silmille" Taloussanomat
10:29 Ranska päätti: autoilu sallittua vain joka toinen päivä Taloussanomat
09:41 Äänestyspaikat avautuivat Krimillä – pakotteita odotetaan Taloussanomat
05:03 Lähes toimistokelpoinen pilottitakki Taloussanomat
05:01 Kaksi syytä, miksi Venäjä toimii niin kuin toimii Taloussanomat
13:51 Yle: THL:n pääjohtaja tiukentaisi oluen viikonloppumyyntiä Taloussanomat
13:15 Kännykkäkauppoja tehty jo 30 vuotta – Nokia tuli perässä Taloussanomat

Markkinat

Kurssit päivitetty 17.3.2014 klo 11:04 viidentoista minuutin viipeellä.

INDEKSIT

Nimi +/- %
OMX Helsinki PI +0,63
OMX Helsinki CAP PI +0,62
OMXH25 PI +0,6
OMX Helsinki Mid Cap PI +0,89
OMX Helsinki Small Cap PI +0,31

KOROT

Nimi Korko 1 vko
Euribor 12 kk
Euribor 6 kk
Euribor 3 kk
Euribor 1 kk

NOUSIJAT JA LASKIJAT

Nimi Viim. +/- %
Ixonos Plc 0,11 10
Ålandsbanken B 8,5 4,42
Comptel 0,53 3,92
Biotie Therapies (LP) 0,28 3,7
Tulikivi A 0,3 3,45
Teleste 4,45 -1,77
Martela A (LP) 3,13 -2,19
Glaston Corporation 0,39 -2,5
Atria Oyj (LP) 8,09 -2,53
Kesla A 5,15 -3,74

VAIHDETUIMMAT

Nimi Vaihto € +/- %
Nokia 9,36 M 1,1
Nokian Renkaat 8,49 M -1,77
KONE Corporation 5,45 M 0,77
Fortum 3,88 M -0,55
Elisa 3,11 M 3,11
UPM-Kymmene 1,95 M 0,16
Nordea Bank FDR 1,78 M 0,8
Sampo A 1,76 M 0,8
Pohjola Bank A (T) 1,66 M 0
Stora Enso R 1,16 M 0,8




Uutiskirjetilausten muuttaminen ja peruuttaminen | Siirry sivustolle

© Taloussanomat Oy | Yhteydenotot: palaute.taloussanomat@sanoma.fi



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti