keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Uutiskirje: Komissio sumutti itselleen lisää talousvaltaa

Jos uutiskirje näkyy väärin, avaa uutiskirje selaimessa. Jos kuvat eivät lataudu, lisää osoite uutiskirje.taloussanomat@sanoma.fi osoitekirjaasi.

Taloussanomat.fi Taloussanomien uutiskirje
Keskiviikkona 12.3.2014 10:56

Komissio sumutti itselleen lisää talousvaltaa

Tea Tauriainen

Suomen eduskunnalle ja muidenkin EU-maiden parlamenteille on lähes pyhä asia, että kansalliset budjettipäätökset pysyvät kunkin maan omassa vallassa. Silti EU:n komissio on halunnut ja saanut tuntuvasti lisää talouspolitiikan valtaa. Komission valtaa ovat kasvattaneet kriisi – ja silkka sumutus.

Nordea alensi ennustettaan talouskasvusta

Lehtikuva

Nordea on alentanut ennustettaan Suomen talouden kuluvan vuoden kehityksestä. Ensi vuoden kasvuennuste pidettiin ennallaan.

Senaatilta esitys Fannie Maen ja Freddie Macin purkamisesta

EPA/MATTHEW CAVANAUGH

Yhdysvaltain senaatin pankkikomitea julkisti eilen pitkään odotetut suunnitelmansa purkaa valtiolliset asuntolainoittajat Fannie Maen ja Freddie Macin.

Stora Enson toimet suututtavat – SAK vaatii sitovia sääntöjä

Reuters

SAK vaatii suomalaisyritysten toimintaan ulkomailla sääntöjä. Järjestö viittaa lapsityövoiman käyttöön Stora Enson tuotantoketjussa.

Nordic Mines keskeyttää työt suomalaiskaivoksella

Kaivosyhtiö Nordic Mines Oy aloittaa yhteistoimintaneuvottelut keskeyttääkseen tuotannon Laivan kaivoksella väliaikaisesti.

Apple haluaa yhä myyntikiellon laitteille, joita Samsung ei myy

Perttu Pitkänen

Apple ei jätä yhtään oikeutta käymättä yrittäessään kampittaa kilpailijaansa Samsungia ja sitä kautta myös Android-käyttöjärjestelmän omistavaa Googlea. Apple ilmoitti valittavansa kalifornialaistuomarin päätöksestä, joka ei tuominnut Samsungin laitteita myyntikieltoon.

Öljyonnettomuus Suomenlahdella maksaisi miljardeja euroja

Petri Hiironen

Jos Suomenlahdella tapahtuisi suuri öljyonnettomuus, Suomen valtio voisi joutua pahimmassa tapauksessa lopulliseksi maksumieheksi. Kunnatkaan eivät pystyisi välttämään vastuutaan.

Raakaöljyn hinta kävi alle haamurajan

Susana Gonzalez/Bloomberg News

Raakaöljyn hinta on vajonnut ensimmäistä kertaa alle sadan dollarin sitten viime kuun puolenvälin.

Kysely: Tänne kannattaa nyt hakeutua töihin

Matti Björkman / Lehtikuva

Erityisesti pohjoisuomalaiset työnantajat suunnittelevat työvoiman palkkaamista kevätkuukausina, kertoo julkistettu kysely.

EU poistamassa suuren osan Ukrainan tuontitulleista

Gleb Garanich

EU aikoo tukea talouskriisin ajautunutta Ukrainaa poistamalla tuontitulleja. Päätös vaikuttaisi kuitenkin vasta vuoden lopusta alkaen.

Venäjän automyynti laskee - Lada häviäjä

Alexander Demianchuk

Automyynti on jatkanut Venäjällä alkuvuonna loivaa laskuaan. Myydyimmistä merkeistä asemiaan on menettänyt etenkin Lada.

Mitä ihmettä soijatehtaalla Uudessakaupungissa tapahtuu?

Reuters

Kuusi kuukautta vanhassa tehtaassa jo kolmas lakko. Työntekijät vaativat kaksinumeroisia korotuksia. Työnantajapuoli melskaa "paluusta 1970-luvulle". Työtuomioistuin on antanut tuomion. Mitä ihmettä Uudessakaupungissa tapahtuu?

St1:n Anttonen: Tämän verran bensa maksaa kesällä

Reuters

Maailmalla kuohuu, mutta öljyn hinnat ovat pysytelleet varsin vakaina. Entä bensiini? Senkin hinnat säilynevät "suhtkoht vakaana", sanoo St1:n Mika Anttonen. Hän kertoo myös arvionsa siitä, mitä 95 maksaa ensi kesänä.

Suomalainen The Walking Dead -pelin kehittäjä sai miljoonarahoituksen

Reuters/Shangri-La Hotel

Suomalainen peliyhtiö Next Games on kerännyt kuuden miljoonan dollarin rahoituksen pääomasijoittajilta. Yhtiö on kehittämässä muun muassa The Walking Dead -tv-sarjaan perustuvaa mobiilipeliä.

Patria saattaa sulkea Sastamalan tehtaan

Handout

Puolustusvoimien tilausten väheneminen on saattanut Patrian Sastamalan tehtaan uhanalaiseksi.

OECD: Keskuspankkien harkittava lisäelvytystä

REUTERS/Ralph Orlowski

Euroopan ja Japanin keskuspankin elvytys ei riitä talouden vauhdittamiseen, arvioi OECD.

Škodalle ja Seatille katumaasturit – mutta missä ne tehdään?

Reuters

Volkswagen on ratkaisemaisillaan, valmistaako se Škodan ja Seatin uutta katumaasturia Tsekissä vai Espanjassa.

Näistä aineista on isännöitsijän palkka tehty

Lehtikuva

Isännöitsijät keräävät kiinteän palkkion lisäksi tuloja monista lähteistä. Kiinteistöliitto selvitti, minkälaisista summista on kyse.

Ex-toimitusjohtajalle yli 110 miljoonaa dollaria, tuhansille potkut

Reuters

Heinzin entinen toimitusjohtaja sai viime vuonna yli 110 miljoonaa dollaria. Samaan aikaan yhtiö on tehnyt 71,7 miljoonan dollarin tappiot ja yli 3 400 yhtiön työntekijää on saanut potkut.

Öljy-yhtiöiden ongelma: Mistä lupa porauksiin Krimin edustalla?

Reuters

Exxon ja Eni pohtivat, kenen kanssa ne voisivat sopia öljynporauksesta Krimin edustalla.

Ruotsissa uusi lihakohu – vesipuhvelista tuli härkä

Erik De Castro

Italiasta tuodusta häränfilee-erästä yksi filee paljastui testissä vesipuhveliksi, kertoo Ruotsin yleisradioyhtiö SVT.

Kreikan talous jatkoi alamäessä loppuvuonna

EPA/ALKIS KONSTANTINIDIS

Kreikan taloudessa ei vielä näy nousun merkkejä. Lasku on kuitenkin selvästi loivenemassa.

Tutkimus: Brittipankkiireilla hyvä bonusvuosi

EPA/JONATHAN BRADY

Britanniassa pankkiirit ja muut rahoitusalan gurut voivat huokaista helpotuksesta: viime vuodesta maksettavat bonukset ovat noin kolmanneksen suuremmat kuin edellisvuonna.

Alkoholilain kiristys "vaikuttaisi rankasti kioskeihin"

Lehtikuva

Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Kari Luoto pitää alkoholilakiin kaavailtuja kiristyksiä järjettöminä. Hänen mukaansa kioskit ovat jäämässä alkoholipolitiikan jalkoihin.

10:22 Nordea alensi ennustettaan talouskasvusta Taloussanomat
09:43 Nordic Mines keskeyttää työt suomalaiskaivoksella Taloussanomat
09:20 Senaatilta esitys Fannie Maen ja Freddie Macin purkamisesta Taloussanomat
08:52 VR:n bonusten epätasaisuus ärsyttää – johdolle 20-kertainen summa Taloussanomat
08:16 HS: EK torppaa verkkotiedustelulain Taloussanomat
07:50 Stora Enson toimet suututtavat – SAK vaatii sitovia sääntöjä Taloussanomat
07:13 Apple haluaa yhä myyntikiellon laitteille, joita Samsung ei myy Taloussanomat
06:46 MB-testi: Haluatko surffata 270 Mbit/s? Taloussanomat
06:01 Komissio sumutti itselleen lisää talousvaltaa Taloussanomat
00:01 Öljyonnettomuus Suomenlahdella maksaisi miljardeja euroja Taloussanomat
21:49 Pro: Infocare irtisanoo 36 työntekijää Taloussanomat
21:10 Ruotsissa uusi lihakohu – vesipuhvelista tuli härkä Taloussanomat
20:54 Raakaöljyn hinta kävi alle haamurajan Taloussanomat
20:14 Kysely: Tänne kannattaa nyt hakeutua töihin Taloussanomat
19:30 Tutkimus: Brittipankkiireilla hyvä bonusvuosi Taloussanomat
18:53 EU poistamassa suuren osan Ukrainan tuontitulleista Taloussanomat
18:45 Oulun autonrikkojapöly sittenkin tiesuolaa? Taloussanomat
18:21 Italialaispankki teki jättitappion loppuvuonna Taloussanomat
17:52 Niinistö: Venäjän talouspakotteet vaikuttaisivat myös Suomeen Taloussanomat
17:25 Venäjän automyynti laskee - Lada häviäjä Taloussanomat

Markkinat

Kurssit päivitetty 12.3.2014 klo 10:56 viidentoista minuutin viipeellä.

INDEKSIT

Nimi +/- %
OMX Helsinki PI -0,67
OMX Helsinki CAP PI -0,7
OMXH25 PI -0,8
OMX Helsinki Mid Cap PI -0,59
OMX Helsinki Small Cap PI -0,08

KOROT

Nimi Korko 1 vko
Euribor 12 kk
Euribor 6 kk
Euribor 3 kk
Euribor 1 kk

NOUSIJAT JA LASKIJAT

Nimi Viim. +/- %
Exel 5,86 3,9
QPR Software 0,98 3,16
SSH Com Security 2,88 2,86
Comptel 0,53 1,92
Dovre Group Plc 0,64 1,59
Cargotec Oyj 32,95 -2,89
Kesla A 5,35 -3,25
Tulikivi A 0,29 -3,33
Turvatiimi Corporation 0,26 -3,7
Ixonos Plc 0,11 -8,33

VAIHDETUIMMAT

Nimi Vaihto € +/- %
Nokia 5,75 M -0,62
Nokian Renkaat 5,32 M -1,98
UPM-Kymmene 3,39 M -1,63
Fortum 2,92 M -0,18
KONE Corporation 2,66 M -1,18
Wärtsilä Corporation 2,1 M -0,58
Sampo A 1,6 M -0,25
Metso 1,48 M -1,34
F-Secure 1,31 M -0,9
Pohjola Bank A (T) 1,11 M 0,06




Uutiskirjetilausten muuttaminen ja peruuttaminen | Siirry sivustolle

© Taloussanomat Oy | Yhteydenotot: palaute.taloussanomat@sanoma.fi



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti