perjantai 4. huhtikuuta 2014

Uutiskirje: Huippurahastoihin tulvii rahaa – ovet kiinni kansalta

Jos uutiskirje näkyy väärin, avaa uutiskirje selaimessa. Jos kuvat eivät lataudu, lisää osoite uutiskirje.taloussanomat@sanoma.fi osoitekirjaasi.

Taloussanomat.fi Taloussanomien uutiskirje
Perjantaina 4.4.2014 10:36

Huippurahastoihin tulvii rahaa – ovet kiinni kansalta

Tea Tauriainen

Nordean hittirahasto sulki ovensa uusilta piensijoittajilta, kun liikaraha uhkasi haitata sijoitusten hoitoa. Toinen tähtirahasto pohtii samanlaista liikettä. Lue, mistä merkeistä tunnistat liian suositun sijoitusrahaston.

Fiva: Suomalaisilla pankeilla menee hyvin, mutta riskit kasvavat

Reuters

Pankit ovat pystyneet toimillaan ylläpitämään vakavaraisuuttaan huolimatta reaalitalouden heikosta kehityksestä, Euroopan velkakriisitä ja matalasta korkotasosta. Näin toteaa Finanssivalvonta (Fiva). Riskit ovat kuitenkin kasvaneet ja kasvavat edelleen.

Autokaupalla kolme kasvukuukautta takana

Reuters

Henkilöautojen ensirekisteröinnit ovat jatkaneet pienessä kasvussa myös maaliskuussa. Uusia autoja rekisteröitiin vuodentakaista enemmän myös tammikuussa ja helmikuussa.

Suomi mobiilipankkien eurooppalainen kehitysmaa – muutos 2015

Ilkka Mäkinen/Ilta-Sanomat

Mobiilipankin uskotaan olevan ensi vuoden lopulla yleisin pankkiasioinnin muoto Suomessa.

Lemminkäinen myy Ruotsin- ja Norjan-liiketoimintojaan

Lehtikuva

Lemminkäinen myy Lemcon Networksin mobiiliverkkoprojekteihin liittyvän liiketoiminnan Norjassa ja Ruotsissa televerkkourakoitsija Netelille.

Tämän verran polttoaineveron korotus näkyy pumpulla

Pekka Sakki/Lehtikuva

Hallituksen päätös nostaa liikenteen polttoaineveroa näkyy litrahinnoissa.

Professori: Öljy loppuu laskettua aiemmin

 REUTERS/Peter Andrews

Yhdysvalloissa professori arvostelee tapaa, jolla liuskeöljyn määrää maaperässä arvioidaan.

Autoliiton mielestä tierahojen leikkaaminen ei ole säästöä

Roni Rekomaa / Lehtikuva

Autoliiton mukaan tiemäärärahojen leikkaus heikentää taloudellisen kasvun edellytyksiä ja liikenneturvallisuutta.

Ruoka – väärin tuotettua, ostettua ja syötyä?

Lehtikuva

Tänään julkaistu kirja Pyramidihuijaus (Atena) on kärjekäs puheenvuoro nykypäivän ihmisen suhteesta ruokaan. Se antaa ymmärtää, että olemme kaikki uhreja. Kaupassa ostosvalintoja tekevän tuskaa se ei välttämättä helpota.

Ovatko einesletut vihreällä värjättyjä läpysköjä?

Lehtikuva

Einespinaattilettu, tuo valmisruuan ankea symboli, arjen pelastaja. Onko sekin vain vihreällä värjätty läpyskä, kuten uusi kirja vihjaa.

Autot ja remontit – näin taloyhtiöissä riidellään

Miksi naapuri sai tuollaisen autopaikan? Saunavuoroni on väärään aikaan! Esimerkiksi tällaisista asioista riidellään suomalaisissa taloyhtiöissä.

Verkkokauppa.comin anti onnistui – merkintähinnaksi 23 euroa per osake

Elektroniikkaa myyvän Verkkokauppa.comin listautumisanti ylimerkittiin.

Metson soidinkaveri lyttää skottien itsenäisyyshankkeen

REUTERS/Maurice McDonald

Suomalaista konepajayhtiötä havittelevan firman mukaan Skotlannin itsenäistymisen hyödyt ovat epäselvät.

Salainen "Kuuban Twitter" yritti horjuttaa hallitusta

Reuters

Yhdysvallat kehitti kuubalaisille suunnatun yhteisöpalvelun, joka huijasi kymmeniä tuhansia tavallisia ihmisiä.

Näin Venäjällä: Öjypomon ennuste 910 miljardia pieleen

Bloomberg News

Amerikkalaisen sijoitusyhtiön mukaan Venäjä on epäonnistunut valtiollisten yhtiöidensä hyödyntämisessä.

Euroalueelle ennustetaan liki nollakasvua

REUTERS /Arnd Wiegmann

Talousjärjestö OECD arvioi, että euroalue näyttää toipuvan talouskriisistä, mutta hitaasti.

EKP pitää koron historiallisen matalana

Kai Plaffenbach

Euroopan keskuspankki (EKP) piti keskeisen rahamarkkinoiden ohjauskorkonsa odotetusti ennätyksellisen alhaalla 0,25 prosentissa korkeimman päättävän elimensä eli neuvoston kokouksessa tänään. Myös keskuspankin talletuskorko pysyi edelleen nollassa.

Pentik aloittaa yt-neuvottelut

Kimmo Mäntylä / Lehtikuva

Posiolainen keramiikka- ja sisustustavaravalmistaja Pentik aloittaa yt-neuvottelut sopeutuakseen nihkeäksi muuttuneeseen markkinatilanteeseen.

Oulun Ideapark avautuu ensi syksynä

Suomen toinen Ideapark avaa ovensa Oulussa lokakuussa. Se on selvästi pienempi kuin Lempäälän Ideapark.

Kauppasodan pelko sai EU:n taipumaan lentoliikenteen päästökaupassa

REUTERS/Stefan Wermuth

Euroopan parlamentti päätti jatkaa lentoliikenteen päästökauppaa EU:ssa samaan tapaan kuin ennenkin eli se koskee vain sisäisiä lentoja. Aiemmin säästöt haluttiin ulottaa myös EU:n ulkopuolisiin lentoyhtiöihin.

"Lisäaineet eivät tee ruuasta huonoa"

Taloussanomat

Lisäaineiden pelko ei perustu tieteeseen, eikä luonnollisuus ole tae turvallisesta ruuasta. Näin kirjoittaa Euroopan elintarvikeviraston asiantuntija lääkärilehti Duodecimissä.

Eikö Mazdasi kiihdy? Vika voi piillä tietokoneessa

REUTERS/Chaiwat Subprasom

Autonvalmistaja Mazda kutsuu huoltoon noin 88 000 autoa maailmanlaajuisesti moottorin tietokoneen ohjelmointivian takia. Määrästä 38 000 on Euroopassa myytyjä autoja, joita lienee Suomen Mazda-johtajan mukaan myös Suomessa.

Luulitko, että tippiä jaetaan hyvästä palvelusta? Väärin

Lehtikuva

New Yorkissa yhä useampi ravintola ei hyväksy tippaamista, New Republic kirjoittaa. Yksi syy voi piillä palvelun ja tippien varsin kyseenalaisessa suhteessa.

Haluatko naisia töihin? Älä käytä ainakaan näitä viittä sanaa

REUTERS/Luke MacGregor

Miehisiksi koetut työpaikkailmoituksen adjektiivit voivat karkottaa naiset hakemasta työpaikkaa, kertoo tutkimus.

10:30 Fiva: Suomalaisilla pankeilla menee hyvin, mutta riskit kasvavat Taloussanomat
10:08 Autokaupalla kolme kasvukuukautta takana Taloussanomat
10:00 Suomi mobiilipankkien eurooppalainen kehitysmaa – muutos 2015 Taloussanomat
09:26 Myynti seis – Googlen älyvaroittimella omia ajatuksia Taloussanomat
08:45 Fedin Fisher: Markkinoilla palaa "keltainen valo" Taloussanomat
08:25 Talouselämä: Brunila taas Suomen vaikutusvaltaisin nainen Taloussanomat
08:20 Lemminkäinen myy Ruotsin- ja Norjan-liiketoimintojaan Taloussanomat
07:56 Homoliittoja vastustanut Mozilla-pomo erosi Taloussanomat
07:31 Kaleva: Ruokatuonti Suomeen on kasvanut rajusti Taloussanomat
06:48 Panasonicin uutuuspalvelu laillisuuden rajamailla Taloussanomat
06:01 Huippurahastoihin tulvii rahaa – ovet kiinni kansalta Taloussanomat
21:53 Luulitko, että tippiä jaetaan hyvästä palvelusta? Väärin Taloussanomat
21:22 "Lisäaineet eivät tee ruuasta huonoa" Taloussanomat
20:39 Kauppasodan pelko sai EU:n taipumaan lentoliikenteen päästökaupassa Taloussanomat
20:27 Vapaavuori MTV:lle: Finnairin enemmistöstä voisi luopua Taloussanomat
19:56 Autoliiton mielestä tierahojen leikkaaminen ei ole säästöä Taloussanomat
19:48 "Venäjän Facebookin" perustaja soutaa ja huopaa: Ei eroakaan Taloussanomat
19:31 Oulun Ideapark avautuu ensi syksynä Taloussanomat
19:26 Salainen "Kuuban Twitter" yritti horjuttaa hallitusta Taloussanomat
19:02 Näin Venäjällä: Öjypomon ennuste 910 miljardia pieleen Taloussanomat

Markkinat

Kurssit päivitetty 4.4.2014 klo 10:36 viidentoista minuutin viipeellä.

INDEKSIT

Nimi +/- %
OMX Helsinki PI +0,2
OMX Helsinki CAP PI -0,02
OMXH25 PI +0,31
OMX Helsinki Mid Cap PI -0,1
OMX Helsinki Small Cap PI +0,1

KOROT

Nimi Korko 1 vko
Euribor 12 kk
Euribor 6 kk
Euribor 3 kk
Euribor 1 kk

NOUSIJAT JA LASKIJAT

Nimi Viim. +/- %
Restamax Oyj (LP) 4,4 10
Honkarakenne B (LP) 2,77 4,53
Comptel 0,56 3,7
Metsä Board Oyj A 3,29 2,49
Caverion Oyj 8,48 1,92
Sotkamo Silver AB 1,0 -2,91
Tulikivi A 0,3 -3,23
Sievi Capital plc 1,19 -3,25
Pohjois-Karjalan Kirjapaino Oyj (LP) 7,9 -3,3
Dovre Group Plc 0,51 -3,77

VAIHDETUIMMAT

Nimi Vaihto € +/- %
Verkkokauppa.com Oyj 64,21 M 0
Nokia 3,29 M -0,45
Nokian Renkaat 2,16 M 0,37
Sampo A 2,14 M -0,34
Fortum 1,37 M 0,06
Neste Oil 1,12 M 0,46
Elisa 0,9 M -0,1
Nordea Bank FDR 0,49 M -0,1
Outokumpu 0,48 M 0,75
KONE Corporation 0,47 M 0,51




Uutiskirjetilausten muuttaminen ja peruuttaminen | Siirry sivustolle

© Taloussanomat Oy | Yhteydenotot: palaute.taloussanomat@sanoma.fi



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti