tiistai 15. huhtikuuta 2014

Uutiskirje: Nokialla oli valmis tabletti 13 vuotta sitten – tältä se näytti

Jos uutiskirje näkyy väärin, avaa uutiskirje selaimessa. Jos kuvat eivät lataudu, lisää osoite uutiskirje.taloussanomat@sanoma.fi osoitekirjaasi.

Taloussanomat.fi Taloussanomien uutiskirje
Tiistaina 15.4.2014 10:36

Nokialla oli valmis tabletti 13 vuotta sitten – tältä se näytti

Seppo Kärki

Nokian M510 web tablettia valmistettiin tuhannen kappaleen erä vuonna 2001. Yhtiön teettämän markkinatutkimuksen mukaan kuluttajat eivät olleet kuitenkaan vielä valmiita.

Stockmann käynnistää yt-neuvottelut – jopa 330 voidaan irtisanoa

Sirpa Räihä/HS

Stockmannin mukaan näköpiirissä ei ole käännettä parempaan: tavaratalokonserni kertoo aloittavansa yhteistoimintaneuvottelut, joiden piirissä on 3 200 henkilöä.

Miljoonat autot taas rikki – nykyajan ilmiö?

Tea Tauriainen

Irtoilevia ratteja, kaasupoljinongelmia, virtalukkovikoja. Autoja on kutsuttu runsain mitoin huoltoon viime vuosina. Onko nykyauto heikompi kuin 70-luvun kaara?

Alma Medialta tulosvaroitus ja yt-kutsu

Lehtikuva

Mediakonserni Alma Media tulosvaroittaa ja aloittaa yt-neuvottelut kahdessa yksikössään. Yt-neuvottelut voivat viedä työpaikan enintään 11 henkilöltä konsernin taloushallinnossa.

Ukrainan keskuspankki nosti yllättäen korkoaan 9,5 prosenttiin

Reuters

Ukrainan keskuspankki on nostanut selvästi ohjauskorkoaan maan talouden heikentyessä edelleen kriisin takia.

Finnairin ex-pomo hyppää Suomen Flyben toimitusjohtajaksi

Chris Ratcliffe/Bloomberg

Lentoyhtiö Flybe Finland on nimittänyt uuden toimitusjohtajan.

EU laajensi pakotteita: Lisää venäläisiä listalle

Reuters/Shangri-La Hotel

Euroopan unionin ulkoministerit ovat sopineet Venäjän vastaisten talouspakotteiden laajentamisesta Ukrainan kriisin takia.

Päästöt vähenevät pihiydellä, laiskuudella ja kilpailuhenkisyydellä

Reuters/Lehtikuva/IS

Energiatehokkuutta pitäisi parantaa, sen totesi viimeksi kansainvälinen ilmastopaneeli IPCC sunnuntaina julkaistussa raportissaan. Mutta onko sillä oikeasti väliä, minkä verran yksi suomalainen energiaa käyttää tai on käyttämättä? Ja pitääkö sen vuoksi kärsiä?

Talvivaara pääsemässä yrityssaneeraukseen

Talvivaara Press

Kaivosyhtiö Talvivaaran yrityssaneeraus nytkähti taas eteenpäin, kun selvitysmies asettui puoltamaan menettelyä, jos siihen löytyy rahoitusta.

Minimipalkka 3290 e/kk: "Ei pysäytä köyhyyttä"

Reuters

Sveitsi äänestää toukokuussa minimipalkkalaista. Noin 90 prosenttia työssäkäyvistä tienaa jo nyt vähintään ehdotetun 4000 frangia kuussa.

Ruotsalaiset haluavat votkalle nimisuojan – "kuin samppanjaa"

Reuters

Absolut-votkan valmistaja haluaa ruotsalaiselle votkalle nimisuoja, kuten ranskalaisella samppanjalla.

Helsingin pörssi menettää taas yrityksen

Lehtikuva

Oral Hammaslääkäreistä ostotarjouksen tehnyt Capman aikoo vetää yhtiön pois pörssistä kesällä, jos kaikki menee suunnitelmien mukaan.

Suomen tuotanto kääntyi pitkästä aikaa kasvuun

Reuters

Kansantalouden tuotanto kääntyi neljän laskukuukauden jälkeen kasvuun helmikuussa. Tilastokeskuksen mukaan tuotanto kasvoi työpäiväkorjattuna 0,4 prosenttia viime vuoden helmikuusta.

Peugeotin raju ratkaisu: puolet malleista romuiksi

Reuters

Peugeot Citroen vähentää mallistonsa autojen määrän puolella, kun yritys yrittää toipua kriisistään. Ranskan valtio ja kiinalainen Dongfeng Motor Group sopivat helmikuussa miljardipaketista yhtiön pelastamiseksi.

Lahden kaupunki käynnistää yt-neuvottelut

Juha Tanhua/HS

Lahden kaupunginhallitus on vahvistanut, että yhteistoimintaneuvottelut alkavat välittömästi.

Atria tulosvaroitti – Venäjä-ongelmat painavat

 Sergei Gratšev/HS

Atria antoi tulosvaroituksen. Elintarvikevalmistaja kertoo, että liikevoitto jää tänä vuonna "selvästi" viime vuotta pienemmäksi sianlihan Suomen ylitarjonnan ja Venäjän ruplan kurssin heikkenemisen takia.

Microsoftin selainmoka maksoi 561 miljoonaa – ja kummittelee edelleen

Ruutukaappaus

Microsoftin osakas nosti oikeuskanteen yhtiön hallitusta vastaan vanhasta selainvirheestä, joka on maksanut yhtiölle jo lähemmäs 600 miljoonaa euroa.

10 tuttua ilmaisua – näitä kaikki vihaavat salaa

Reuters

Näitä kymmentä lausetta käytetään paljon, mutta harva ajattelee, mitä oikeasti tarkoittaakaan kyseisillä ilmaisuilla.

Mopoautot tehosyyniin: Nelinkertainen onnettomuusriski

Liikennevakuutuskeskus aloittaa perusteellisen tutkimuksen mopoautojen riskeistä.

Menikö rytmi sekaisin? Sovellus lupaa auttaa

Reuters

Sisäisen kellon uudelleen asettaminen ei ole mitään vaivatonta puuhaa. Joillekin jetlag iskee jo pienestä, esimerkiksi tunnin siirrosta kesäaikaan.

10:21 Finnairin ex-pomo hyppää Suomen Flyben toimitusjohtajaksi Taloussanomat
10:03 Mozilla nimitti uuden toimitusjohtajan suurkohun aiheuttaneen Eichin tilalle Taloussanomat
09:39 Suomen tuotanto kääntyi pitkästä aikaa kasvuun Taloussanomat
09:23 Alma Medialta tulosvaroitus ja yt-kutsu Taloussanomat
08:49 Stockmann käynnistää yt-neuvottelut – jopa 330 voidaan irtisanoa Taloussanomat
08:12 Ukrainan keskuspankki nosti yllättäen korkoaan 9,5 prosenttiin Taloussanomat
08:01 Pulizer-palkinto Snowdenin NSA-vuotojen julkaisijoille Taloussanomat
07:24 HS: Hallituksen sopeuttaminen syö talouskasvua Taloussanomat
06:04 Nokialla oli valmis tabletti 13 vuotta sitten – tältä se näytti Taloussanomat
06:01 Miljoonat autot taas rikki – nykyajan ilmiö? Taloussanomat
21:58 Menikö rytmi sekaisin? Sovellus lupaa auttaa Taloussanomat
21:25 Ruotsalaiset haluavat votkalle nimisuojan – "kuin samppanjaa" Taloussanomat
20:55 EU laajensi pakotteita: Lisää venäläisiä listalle Taloussanomat
20:42 Nokialta tulossa monta uutta mallia? Koodinimet kummastuttavat Taloussanomat
20:13 10 tuttua ilmaisua – näitä kaikki vihaavat salaa Taloussanomat
19:14 Peugeotin raju ratkaisu: puolet malleista romuiksi Taloussanomat
18:40 Päästöt vähenevät pihiydellä, laiskuudella ja kilpailuhenkisyydellä Taloussanomat
17:44 Kaksi kurjinta virhekoodia: Asenna Windows 8 uudestaan Taloussanomat
17:26 Nurminen Logisticsin verokiistalle päätös Taloussanomat
16:55 EU pohtii: Venäjälle kolmas kierros pakotteita Taloussanomat




Uutiskirjetilausten muuttaminen ja peruuttaminen | Siirry sivustolle

© Taloussanomat Oy | Yhteydenotot: palaute.taloussanomat@sanoma.fi



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti