keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Uutiskirje: Tämän takia sinäkin maksat asunnostasi liikaa

Jos uutiskirje näkyy väärin, avaa uutiskirje selaimessa. Jos kuvat eivät lataudu, lisää osoite uutiskirje.taloussanomat@sanoma.fi osoitekirjaasi.

Taloussanomat.fi Taloussanomien uutiskirje
Keskiviikkona 9.4.2014 10:36

Tämän takia sinäkin maksat asunnostasi liikaa

Tea Tauriainen

Rahatalouden ravintoketju alkaa pankeista ja päättyy velkaisiin kotitalouksiin. Ketjua pitää koossa velkaan perustuvan talouden sideaine, vakuudet. Keskuspankit tekevät kaikkensa, jotta vakuusarvot mieluummin nousevat kuin laskevat. Ne haluavat pitää luotonannon ja rahan tarjonnan vauhdissa. Siksi sinunkin asuntosi maksaa liikaa.

Nokia ja Microsoft olivat lähellä liittoa jo 2008

Reuters

Nokia ja Microsoft olivat lähellä aloittaa yhteisen käyttöjärjestelmän kehittämisen vuonna 2008, kertoo tänään julkaistu kirja.

Näin Nokia vedätti Symbian-kumppaneitaan

Nokia sai uudet Symbian-versiot kilpailijoitaan ennen, vaikka kehityksen piti olla tasapuolista.

DI: Björn Wahlroos muutti veroja pakoon Ruotsiin

Reuters

Sammon, Nordean ja UPM:n hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos on kirjoittautunut Ruotsin väestörekisteriin, kertoo talouslehti Dagens Industri (DI).

Itella käynnistää taas yt:t – 85 kuljettajaa voi saada potkut

Lehtikuva

Itella aloittaa uudet yhteistoimintaneuvottelut, jotka koskevat sen yhdistelmäajoneuvon kuljettajia.

Toyota kutsuu huoltoon hurjat 6,76 miljoonaa autoa – Suomessa 14 834

Reuters

Japanilainen Toyota poistaa myynnistä ja kutsuu huoltoon 6,76 miljoonaa ajoneuvoa maailmanlaajuisesti.

Rautaruukki investoi Raahessa 65 miljoonaa euroa

Lehtikuva

Rautaruukki investoi 65 miljoonaa euroa Raahen terästehtaalle. Yhtiö korvaa tehtaan nykyisen öljyinjektiolaitteiston uudella masuunien hiili-injektiolaitteistolla.

Rautaruukki-kaupasta tehtiin kantelu

Lehtikuva/Reuters

Rautaruukki-kauppojen päätöksenteosta on tehty kantelu oikeuskanslerille. Kantelun teki Vasemmistoliiton kansanedustaja Risto Kalliorinne.

Fortum myi Norjan-liiketoimintojaan

Reuters

Yritysjärjestelyjen velaton kauppahinta on Fortumin mukaan 340 miljoonaa euroa.

Töissä voisi olla kivempaa – prolaiset vain 62 prosenttisesti tyytyväisiä

Reuters

Työn huono organisointi, vahva ylin johto ja johtajien pyöriminen omassa taajuudessaan saavat työntekijät tyytymättömiksi, selviää ammattiliitto Pron tutkimuksesta.

Roska olikin maalaus? 2,6 miljoonan taideteos hukassa

Lehtikuva

Miljoonien eurojen hintaan huutokaupattu teos on kadoksissa Kiinassa.

Kadonneen MH370:n etsintä käy historiallisen kalliiksi

Reuters

Kuukauden etsitty Malesian mysteerikone jäänee ilmailun historiaan paitsi itse dramaattisen katoamisensa takia, myös etsintöjen kulujen vuoksi.

Talentum yhdistää Tivin ja Tietokoneen

Lehtikuva

Tilalle on tulossa uusi, kuukausittain julkaistava lehti, jonka sisältölinjauksia sekä nimeä yhtiö kertoo pohtivansa yhdessä lukijoiden kanssa, Talentum kertoo.

IMF laski ennustettaan maailmantalouden kasvusta

Reuters

Kansainvälinen valuuttarahasto IMF on laskenut hitusen kuluvan vuoden maailmantalouden kasvuennustetta, mutta se pitää ennallaan ensi vuotta koskevan ennusteensa.

Maakaasun myynti rassaa – Venäjän hallitus leikkasi kovasti kasvuennustettaan

Reuters

Apulaistalousministeri Andrei Klepachin mukaan kasvuennustetta jouduttiin leikkaamaan, koska maakaasun myynti Ukrainaan ja EU:hun on vähentynyt. Taustalla on myös kiihtynyt pääomavirta ulos Venäjältä.

EU-oikeus: Operaattoreiden tiedontallennus rikkoo kuluttajien yksityisyyttä

Henrik Kärkkäinen

Teletunnistetietojen kahden vuoden tallennusta operaattoreilta vaativa direktiivi on mitätön, päätti EU-tuomioistuin tänään. Voimaantulo vaatii muutoksia EU-maiden lakeihin.

Erikoisperintä löysi yhä useamman velkojaa pakoilevan

Reuters/Lehtikuva

Vaativan ulosottotutkinnan eli erikoisperinnän kehittäminen ja laajentaminen koko maahan on tuonut tulosta. Velkojille tilitettiin vuonna 2013 noin 27 miljoonaa euroa enemmän kuin vuotta aiemmin.

Eräät lasten harrastukset maksavat jo maltaita

HS

Monien suosittujen harrastusten hinnat ovat karanneet käsistä – osa niin kalliiksi, että se rajaa merkittävän osan perheistä harrastuksen ulkopuolelle, uusi tutkimus paljastaa.

Toimitusjohtaja WSJ:lle: Finnair on avoin isommalle kumppanille

Peter Jansson

Finnairin toimitusjohtajan Pekka Vauramon mukaan yhtiön on hakeuduttava strategiseen kumppanuuteen suuremman lentoyhtiön kanssa. Näin yhtiö pärjäisi Pohjoismaisen lentoalan yhdistymiskehityksessä.

Luurankopuhelimesta voi vaihtaa muutakin kuin akun

Sony

Mitä jos puhelimeen voisi vaihtaa paremman kameran vaikkapa ennen lomamatkaa? Tai teknologian kehittyessä ostaa siihen uuden suorittimen ilman, että koko puhelinta tarvitsee vaihtaa? Osista koostuvasta puhelimesta kertoo Technology Review.

Minibaarit ovat kuolemassa – "syynä Starbucks-ilmiö"

Tuomas Selänne/IS

Hotellin minibaari on yksinäisen matkustajan paras ystävä, sanotaan. Mutta kuinka kauan ylihintaiset suklaapatukat ja pienet viinapullot menevät vielä kaupaksi?

Maksuhäiriö jo 15-vuotiaana – älä mokaa mopolla näin

Lehtikuva

Liikennevakuutus on mopollekin pakollinen, vaikka päristelisi ainoastaan metsäteillä. Monelta harmilta voi välttyä, jos vakuutuksen hoitaa ajallaan kuntoon. Ikävä kyllä kaikki eivät ole näin tehneet.

10:31 DI: Björn Wahlroos muutti veroja pakoon Ruotsiin Taloussanomat
10:05 Roska olikin maalaus? 2,6 miljoonan taideteos hukassa Taloussanomat
09:40 Itella käynnistää taas yt:t – 85 kuljettajaa voi saada potkut Taloussanomat
09:38 Rautaruukki investoi Raahessa 65 miljoonaa euroa Taloussanomat
09:27 Töissä voisi olla kivempaa – prolaiset vain 62 prosenttisesti tyytyväisiä Taloussanomat
09:21 Fortum myi Norjan-liiketoimintojaan Taloussanomat
09:11 Toyota kutsuu huoltoon hurjat 6,76 miljoonaa autoa – Suomessa 14 834 Taloussanomat
08:59 Talentum yhdistää Tivin ja Tietokoneen Taloussanomat
08:29 Rautaruukki-kaupasta tehtiin kantelu Taloussanomat
08:02 Twitterin uusi käyttöliittymä muistuttaa Facebookia Taloussanomat
07:34 AL: Lomarahoista käydään nyt vääntöä – työnantajat tarjoavat vapaata Taloussanomat
07:12 Näin Nokia vedätti Symbian-kumppaneitaan Taloussanomat
06:14 Nokia ja Microsoft olivat lähellä liittoa jo 2008 Taloussanomat
06:01 Tämän takia sinäkin maksat asunnostasi liikaa Taloussanomat
22:39 Jokerit-omistaja myi osuutensa suomalaisesta lentoyhtiöstä salaostajalle Taloussanomat
21:54 Minibaarit ovat kuolemassa – "syynä Starbucks-ilmiö" Taloussanomat
21:19 Kadonneen MH370:n etsintä käy historiallisen kalliiksi Taloussanomat
21:04 Erikoisperintä löysi yhä useamman velkojaa pakoilevan Taloussanomat
20:42 Kreikka malttamattomana: Paluu lainamarkkinoille ehkä keskiviikkona Taloussanomat
20:17 Eräät lasten harrastukset maksavat jo maltaita Taloussanomat

Markkinat

Kurssit päivitetty 9.4.2014 klo 10:36 viidentoista minuutin viipeellä.

INDEKSIT

Nimi +/- %
OMX Helsinki PI -0,68
OMX Helsinki CAP PI -0,88
OMXH25 PI -0,71
OMX Helsinki Mid Cap PI +0,23
OMX Helsinki Small Cap PI +0,02

KOROT

Nimi Korko 1 vko
Euribor 12 kk
Euribor 6 kk
Euribor 3 kk
Euribor 1 kk

NOUSIJAT JA LASKIJAT

Nimi Viim. +/- %
Biotie Therapies (LP) 0,24 4,35
Outokumpu 0,175 4,17
Afarak Group Plc 0,38 2,7
Oriola-KD Corporation A 2,5 2,46
Nokian Renkaat 28,59 2,29
Apetit Plc (LP) 18,59 -1,12
Nokia 5,515 -1,25
Finnair 2,75 -1,43
Wulff Group Plc 1,35 -1,46
Ahlstrom Corporation 7,84 -1,88

VAIHDETUIMMAT

Nimi Vaihto € +/- %
Fortum 12,95 M -0,91
Nokia 9,75 M -1,25
Nokian Renkaat 3,01 M 2,29
Neste Oil 1,82 M -0,98
UPM-Kymmene 1,76 M 0,59
Sampo A 1,76 M 0
KONE Corporation 1,63 M 0,8
Verkkokauppa.com Oyj 1,27 M 0,04
Outokumpu 0,83 M 4,17
Kemira 0,53 M 0,09




Uutiskirjetilausten muuttaminen ja peruuttaminen | Siirry sivustolle

© Taloussanomat Oy | Yhteydenotot: palaute.taloussanomat@sanoma.fi



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti