torstai 17. huhtikuuta 2014

Uutiskirje: Tästä merkistä Kesko toivoo Lidlin kampittajaa

Jos uutiskirje näkyy väärin, avaa uutiskirje selaimessa. Jos kuvat eivät lataudu, lisää osoite uutiskirje.taloussanomat@sanoma.fi osoitekirjaasi.

Taloussanomat.fi Taloussanomien uutiskirje
Torstaina 17.4.2014 10:36

Tästä merkistä Kesko toivoo Lidlin kampittajaa

Taloussanomat/Reuters/IS/handout

Markkinaosuuttaan menettävä Kesko tuo kauppoihin uuden halpamerkin aiempien Pirkan ja Euro Shopperin väliin. Syytä onkin, sillä yhä useampi kuluttaja on siirtänyt ruokaostoksensa esimerkiksi Lidliin.

Sijoittajat pettyivät Googlen tulokseen

Reuters

Google, josta on tullut tämän päivän maailman joka paikassa läsnä olevan yleiskone, julkisti tammi–maaliskuun tulosraporttinsa. Internetjätin koko kasvoi, mutta samalla pääkonetta vaivaava mobiiliyskä aiheutti sijoittajia huolestuttavia oireita.

IBM:n myynti laski – pilvimuutos haittaa

Tietotekniikan palveluyhtiö IBM:n liikevaihto heikkeni lähes neljä prosenttia alkuvuonna ja jäi markkinoiden odotuksista.

Fed: USA:n talous kasvoi huonosta säästä huolimatta

Reuters

Yhdysvaltain talous jatkoi kasvua useimmilla alueilla viime kuussa, kun elpyminen alkuvuoden ankaran talvisään vaikutuksista vauhditti talouden aktiviteettiä.

Näin ennustat, milloin USA:n korko nousee

Yhdysvaltain keskuspankki Fed on jatkossakin sitoutunut tukemaan talouden elpymistä, vaikka täystyöllisyys saavutettaisiin vuoden 2016 lopulla, sanoi Fedin pääjohtaja Janet Yellen puheessaan tänään.

Suomen "Yrittäminen ei kannata" -asenne onkin myytti

Arijukka Turtiainen

Suomessa yrittämisen edellytykset ovat maailman huippua. Uusi tutkimus väittää, että tämä on erityisesti positiivisten asenteiden ansiota.

Tähän mennään? Maksa lisää tai ole ilman muovikassia

Lehtikuva

Myös hedelmäpusseista voi tulla maksullisia tai muovikassien rinnalle saatetaan vaatia vähemmän saastuttavia vaihtoehtoja. Tällaiset muutokset voivat olla totta muutaman vuoden päästä, jos muovikassien ja -pussien käyttöä hillitsevä pakkausdirektiivin muutos etenee ehdotetusti.

Komissio uhkaa Suomea 19 200 euron sakoilla päivässä

Mikko Stig / Lehtikuva

Suomi voi saada mittavat sakot siitä, että se on laiminlyönyt energiatehokkuusdirektiivin toimeenpanon.

Li: Kiina ei aio siirtyä vahvaan elvytykseen

Reuters

Kiinan pääministerin Li Keqiangin mukaan hieman 7,5 prosentin ala- tai yläpuolella pysyttelevä talouskasvu on kohtuullinen. Hänen mukaansa Kiina harkitse "vahvaa elvytystä" tai alijäämän kasvattamista.

Rengasjätin pomo syytettynä autonosilla keinottelusta

REUTERS/Kim Kyung-Hoon

Rengasvalmistaja Bridgestonen johtajaa ja kahta entistä johtajaa syytetään autonosien hintojen manipuloinnista.

AT&T toimittaa netin Volvoihin

Bloomberg/Erik Abel

Amerikkalainen teleoperaattori AT&T toimittaa langattoman verkkoyhteyden Volvon henkilöautoihin Pohjois-Amerikan markkinoilla.

Verokarhu keräsi kirstuun 53,2 miljardia

REUTERS/Susana Vera

Verovaje kääntyi viime vuonna laskuun, Verohallinnon vuosikertomuksesta ilmenee.

Pääekonomisti: EKP:n on elvytettävä kaikin keinoin

Citigroupin pääekonomisti Willem Buiter vaatii Euroopan keskuspankilta toimia heikon inflaatiokehityksen pysäyttämiseksi. Sen lisäksi valuuttaunionin rakenteita on ravisteltava oikein kunnolla. Keskuspankin pitää saada tukea jäsenmaita suoraan, pankkiunionia on vahvistettava sekä tehtävä velkajärjestelyitä.

Arvio: Kreikka voi selvitä lamasta jo tänä vuonna

REUTERS/John Kolesidis

Kreikan talous voi kasvaa jo tänä vuonna, arvioi ateenalainen ajatushautomo.

Björn Wahlroosin sisko vetämään Picnic-ravintoloita

Helsingin Sanomat/Laura Nissinen

LähiTapiolassa johtajana toiminut Ann Wahlroos-Jaakkola on valittu Picnic-ravintoloiden uudeksi toimitusjohtajaksi.

Finnairin neuvotteluissa pöydällä summat ja säästökohteet

Lehtikuva

Lentoyhtiö Finnair ja sen työntekijät vääntävät nyt siitä, millaisia summia on ylipäänsä kohtuullista säästää ja mistä.

Hyvissä ajoin kentälle – Finnair varoittaa pääsiäisruuhkasta

Sami Kero/HS

Pääsiäinen on yksi Helsinki-Vantaan kiireisimpiä aikoja, joten kentälle kannattaa saapua tavallista aikaisemmin. Etenkin jos lentää torstaina tai perjantaina.

Rajuja väitteitä vaatekauppa Zalandon työoloista

Reuters

Verkossa muotia kauppaava Zalando on noussut Saksassa ikävän huomion kohteeksi yhtiön varastoissa ilmenneiden epäkohtien takia.

Zalando: Väite työoloista "ei ikipäivänä" pidä paikkaansa

EPA

Suomessa massiivisesti mainostava vaateverkkokauppa Zalando tyrmää jyrkkäsanaisesti saksalaisen RTL-televisiokanavan ohjelman väitteet yhtiön varastojen heikoista työoloista.

Oletko menossa työhaastatteluun? Ota mukaasi nämä 4 asiaa

Reuters

Työhaastatteluun valmistautuminen voi olla pahimmillaan yhtä stressaavaa kuin itse tilanne. Muista, että viet mukanasi tarpeelliset tavarat jo ensimmäiselle käynnille uuteen työpaikkaan.

10:26 Puttonen SS:ssa: "Venäjä on indeksissä kuin pyöristysvirhe" Taloussanomat
10:21 Oletko menossa työhaastatteluun? Ota mukaasi nämä 4 asiaa Taloussanomat
10:16 Li: Kiina ei aio siirtyä vahvaan elvytykseen Taloussanomat
09:35 IBM:n myynti laski – pilvimuutos haittaa Taloussanomat
08:57 Pleikkari-kauppa käy kuumana: 4 kuukautta, 7 miljoonaa konsolia Taloussanomat
08:25 AL: Luvassa uusia kauppa–Alko-yhdistelmiä Taloussanomat
07:51 Fed: USA:n talous kasvoi huonosta säästä huolimatta Taloussanomat
07:44 Sijoittajat pettyivät Googlen tulokseen Taloussanomat
06:01 Tästä merkistä Kesko toivoo Lidlin kampittajaa Taloussanomat
22:06 "Maailman pahin kummitussaari" huutokaupataan Taloussanomat
21:31 Rengasjätin pomo syytettynä autonosilla keinottelusta Taloussanomat
21:11 Näin ennustat, milloin USA:n korko nousee Taloussanomat
20:45 Suuri sijoitusrahasto varoitti asiakkaitaan: "Heartbleed" Taloussanomat
20:12 AT&T toimittaa netin Volvoihin Taloussanomat
20:00 Suomen "Yrittäminen ei kannata" -asenne onkin myytti Taloussanomat
19:56 Suomesta löytyi väärennettyjä syöpälääkkeitä Taloussanomat
19:12 Verokarhu keräsi kirstuun 53,2 miljardia Taloussanomat
18:55 "Voimapolitiikka on palannut rytinällä" Taloussanomat
18:26 Facebook-raha voi pian olla todellisuutta Euroopassa Taloussanomat
18:02 Europarlamentti hyväksyi muovipussiehdotuksen Taloussanomat




Uutiskirjetilausten muuttaminen ja peruuttaminen | Siirry sivustolle

© Taloussanomat Oy | Yhteydenotot: palaute.taloussanomat@sanoma.fi



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti