perjantai 8. marraskuuta 2013

Fujitsu Finlandin yt-neuvottelut päätökseen - 99 pois

Jos uutiskirje näkyy väärin, avaa uutiskirje selaimessa. Jos kuvat eivät lataudu, lisää osoite uutiskirje.taloussanomat@sanoma.fi osoitekirjaasi.

Taloussanomat.fi Oma talous -uutiskirje
Perjantaina 8.11.2013 12:00

Fujitsu Finlandin yt-neuvottelut päätökseen - 99 pois

Fujitsu Finland on saanut päätökseen yt-neuvottelunsa, joiden johdosta vähennetään satakunta työpaikkaa.

Yhä useampi hakeutuu konkurssiin

Taloussanomat

Konkurssiin on hakeutunut tänä vuonna selvästi enemmän yrityksiä kuin viime vuonna. Firman karu kohtalo on koskettanut tänä vuonna jo 12 700 työntekijää.

Teollisuustuotannon lasku jatkui syyskuussa

Markku Bärman

Suomen teollisuustuotannon alamäki jatkui syyskuussa edelliskuun tahtia.

Demokraatti: Lyly ennustaa hankalia eläkeneuvotteluja

Lehtikuva

SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly uskoo, että eläkeneuvotteluista tulee todella vaikeat. Hän sanoo Demokraatissa, että tilanne olisi vielä hankalampi, jollei tupoa olisi saatu aikaan.

Yle: Viina ei virtaa entiseen malliin pikkujouluissa

Lehtikuva

Ravintoloiden pikkujoulumyynti on heikentymässä tänä vuonna, kertoo Yle. Matkailu- ja ravintolapalvelut ry:n mukaan ensimmäisenä yritykset karsivat juomapuolesta.

Fennovoiman omistajat kertovat, ottavatko osaa ydinvoimalaan

Lehtikuva

Ydinvoimayhtiö Fennovoiman omistajien on määrä ilmoittaa tänään, ottavatko he osaa Pyhäjoen ydinvoimalan rakentamiseen.

Kim Dotcom pelasi Suomi-kortin: "Olen Suomen kansalainen, auttakaa minua"

Henrik Kärkkäinen

Kim Dotcom pyytää apua suomalaisilta taistelussaan USA:ta vastaan.

Talvivaaran Pekka Perä löytyi lentokentältä Euroopasta

Vesa Moilanen / Lehtikuva

Kaivosyhtiö Talvivaaran toimitusjohtaja Pekka Perä oli torstai-iltana Euroopassa lentokentällä, kertoo Ilta-Sanomat. Perä perui tänään haastatteluita eikä osallistunut analyytikkopuheluun, joka aiheutti ihmetystä sijoittajissa.

Vapaavuori: Yksityisetkin mukaan Talvivaaran rahoitukseen

Kimmo Mäntylä / Lehtikuva

Elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren mukaan valtio osallistuu Talvivaaran rahoitusneuvotteluihin, mutta edellyttää myös muiden mukaantuloa.

EU:ssa käytetään miljardeja euroja väärin vuodesta toiseen

REUTERS/Yves Herman

EU-rahoja käytetään holtittomasti vuodesta toiseen. Viime vuonna yhteistä rahaa jaettiin sääntöjen vastaisesti jopa seitsemän miljardia euroa. Miljardien väärinkäyttö on herättänyt EU-parlamentissa kovaa keskustelua.

Puolet suomalaisista sijoittaisi Facebookiin, jos olisi rahaa

REUTERS/Carlos Barria

Norjalainen, tanskalainen, ruotsalainen ja suomalainen sijoittivat someen. Minkä yhtiön osakkeita pohjoismaalaiset ostivat eniten?

Plantagen aloittaa yt-neuvottelut: "irtisanomisia saattaa tulla"

Lehtikuva

Puutarhaketju Plantagen ryhtyy säästökuurille. Henkilöstön vähennystarve on vielä kysymysmerkki.

EKP-yllätys piristää pörssiä – Talvivaara sukeltaa

Euroopan keskuspankin (EKP) yllättävä koronlasku vahvisti Euroopan osakemarkkinoita iltapäivällä. EKP leikkasi keskeisen rahamarkkinoiden ohjauskorkonsa 0,25 prosenttiin aiemmasta 0,50 prosentista. Myös Helsingin pörssissä kurssitaso vankistui korkopäätöksen jälkeen.

Ekonomisti: Koronlaskulla ei suurta käytännön merkitystä

Lehtikuva/Markku Ulander

OP-Pohjolan pääekonomisti Reijo Heiskanen arvioi, että markkinat suhtautuvat myönteisesti EKP:n päätökseen laskea ohjauskorkoa.

Draghi: Inflaatio saattaa pysyä alhaisena pitkään

Andrew Harrer/Bloomberg

Euroopan keskuspankin (EKP) pääjohtaja Mario Draghi uskoo, että euroalueella saattaa olla edessään pitkä alhaisen inflaation aika. Deflaatioon hän ei kuitenkaan usko.

Vennamo: S- ja K-ryhmät ovat nettiruokakaupan jarru

Lehtikuva/Trond H. Trosdahl

Suomen Postin entinen pääjohtaja Pekka Vennamo kommentoi kovaan ääneen ruuan verkkokauppaa. Hänestä S- ja K-ryhmät yrittävät suojella kahden yhtiön monopolia niin pitkään kuin mahdollista.

SS: Venevalmistaja Bella lomautti sata

Mikko Stig

Venemarkkinoiden vaisuus on saanut kuopiolaisen Bellan lomauttamaan työntekijöitää, kertoo Savon Sanomat.

Metsäteollisuuden vienti tänä vuonna kasvussa

Ponsse Oyj

Sekä metsäteollisuuden tuotanto että vienti ovat olleet tänä vuonna nousussa.

Harley-Davidson joutui pienentämään moottoreitaan

HD

Amerikkalaisvalmistaja sai taipua markkinoiden edessä: isot raskaat moottoripyörämallit kiinnostavat liian vanhoja kuskeja. Harley-Davidson alkaa nyt tuoda myyntiin pienempiä moottoreita kuin vuosikymmeniin.

Talvivaaran Perä: Keskustelut rahoituksesta jo pitkällä

REUTERS/Simon Newman

Heikentyneen rahoitusaseman kanssa kamppailevan Talvivaaran toimitusjohtaja Pekka Perän mukaan heinä-syyskuun tuotanto oli lupaavaa ja sillä saralla pahin on ohi.

Talvivaaran tulos heikkeni – konkurssi uhkana

Lehtikuva

Kaivosyhtiö Talvivaaran tappiot ovat kasvaneet ja neuvottelut rahoituksesta jatkuvat. Vaihtoehtona on yrityksen mukaan yrityssaneeraus tai konkurssi.

Nokian brändi romahti hurjasti

MANSI THAPLIYAL

Nokian brändin arvo on laskenut tuntuvasti, ilmenee Forbes-lehden tutkimuksesta. Vuodessa arvosta on kadonnut 55 prosenttia.

Voitatko vai häviätkö, jos asuntojen hintakupla puhkeaa?

Heini Hämäläinen

Jos Suomessa – tai pääkaupunkiseudulla – olisi nyt asuntojen hintakupla, sen puhkeaminen voisi olla useimmille lähes yhdentekevä tai jopa hyödyllinen. Ekonomistin mukaan Suomessa on vallalla "käsittämätön" ajatus, että asumisen on oltava koko ajan kalliimpaa.

Tutkimus todistaa: Finanssikriisi söi onnellisuutta

Sari Gustafsson / Lehtikuva

Eniten finanssikriisistä kärsineiden maiden kansalaisten tyytyväisyys elämäänsä heikkeni kriisin seurauksena merkittävästi, kertoo OECD:n tilasto. Suomessa ihmisten kokema stressi on kasvanut voimakkaasti.

Evan pamfletti: Tuloerojen kasvulle ei voi mitään

Heini Karjanmaa

Elinkeinoelämän valtuuskunnan (Eva) uuden pamfletin mukaan tuloeroja ja niiden kasvua tuskin voidaan estää. Kirjoittajien mielestä tuloerojen kanssa pitää osata elää, ja lopettaa verotiedoilla märehtiminen.

Tulikivi irtisanoo 76 työntekijää

Tulisijoja valmistava Tulikivi irtisanoo yt-neuvottelujensa päätteeksi 76 työntekijää. Lisäksi 10 työntekijää lomautetaan toistaiseksi.

Ex-nokialaisten "pelastaja" irtisanoo yli sata työntekijää

REUTERS/Yuya Shino

Yhdysvaltalaisen Broadcomin hankkima entinen teknologiayhtiö Renesas Mobile vähentää Suomessa runsaat sata työpaikkaa.

Fortumin verkot ostaa ehkä upporikas hongkongilainen

Lehtikuva

Energiayhtiö Fortumin sähkösiirtoverkoille on löytynyt mahdollinen ostaja. Verkoista on kiinnostunut hongkongilainen liikemies Li Ka-shing.

Tilastoyllätys: Viime vuosi oli yt-neuvotteluissa synkempi

Lehtikuva/Jarno Mela

Irtisanomisuutisista tuntuu tulleen arkipäivää. Yt-neuvotteluita ja irtisanomisia on kuitenkin ollut tänä vuonna viime vuotista vähemmän, laskee SAK.

Kökötätkö ruuhkissa kahdeksan työpäivää vuodessa?

Lehtikuva

Helsingin aamu- ja iltaruuhkassa ajelevalla menee vuodessa kahdeksan työpäivää turhaan autossa istuskeluun. Silti Helsingin ruuhkat ovat eurooppalaisittain varsin vaatimattomat.

Taloustaito: Näissä ammateissa on liikaa väkeä

Heikki Saukkomaa  / Lehtikuva

Toimistotyöntekijä on ollut pitkään työvoiman ylitarjonnan listan kärjessä, kirjoittaa Taloustaito. Nyt näkyviin ovat nousseet it-buumin jäljet.

EK: Henkilöstön väheneminen jatkuu

Lehtikuva

Suomalaisyritysten suhdannenäkymät eivät ole kirkastuneet, vaan tilanteen odotetaan yhä heikkenevän talven aikana, Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) kertoo suhdannekatsauksessaan.

VATT: Asuntokaupan veronkiristystä olisi pitänyt harkita

Tea Karvinen

Asuntokaupan varainsiirtoveron kiristäminen on johtanut moniin ei-toivottuihin vaikutuksiin, arvioi tutkimuskeskus.

Elop kärkikamppailussa Microsoftin johtopaikasta

REUTERS/Shannon Stapleton

Nokian entinen toimitusjohtaja Stephen Elop on noussut finaalipaikalle Microsoftin johtajaa valittaessa.

Voi autoilijaa – verottaja iskee monta kautta

Lehtikuva

Autoilun kustannukset tuottavat monelle suomalaiselle harmaita hiuksia. Veroja ja maksuja riittää. Joku löytää kiitoksenkin aihetta. Kun verrataan muuhun Eurooppaan, onko autoilu Suomessa kallista?

Suomalainen aikoo ostaa joululahjoja lähes 400 eurolla

Sari Gustafsson  / Lehtikuva

Suomalaiset odottavat lahjarikasta joulua, sillä kukkaronnyörit ovat edellisvuosia löysemmällä. Laatua ja kotimaisuutta kaivataan.

Yli puolet kuskeista voi vielä unohtaa kitkarenkaat

Lehtikuva/Timo Jaakonaho

Useimpien suomalaisten ei kannata pohtia nastojen vaihtoa kitkarenkaisiin. Ensin pitäisi vaihtaa jotain muuta.

Suomi jää Pohjoismaiden kasvuluuseriksi

REUTERS/Fred Prouser

Ruotsin ja Tanskan taloudet kasvavat Suomea nopeammin ensi vuonna, ennustivat komissio ja Moody's tänään. Ekonomistin mukaan Ruotsi ja Tanska hyötyvät muun muassa Suomea monipuolisemmasta viennistä.

Pk-seudun putkiremontit maksavat 150 % enemmän

Lehtikuva

Helsingin seudun remonttien hintaa nostavat putkistojen rinnalla tehtävät laajat kylpyhuoneremontit, asuntojen suhteellinen pienuus ja muuta Suomea korkeampi kustannustaso.

EK: Hypetys on synnyttänyt kasvuyrityksiä

Reuters

Kannustaminen ja kasvuyrittäjyydestä puhuminen on toiminut. Kasvuyritysten määrä on lisääntynyt suhteellisesti enemmän kuin muiden yritysten, kiitos "hypetyksen", arvioi EK:n asiantuntija.

STX lopettaa Rauman telakan – 670:lle potkut

Hannu Vallas

STX Finland lakkauttaa Rauman telakan ja irtisanoo yhteensä 670 työntekijää pääasiassa Raumalta. Päättyneiden yt-neuvottelujen tuloksena lisäksi 80 henkilöä siirtyy Turkuun töihin.

STX:n Anttila: Irtisanottavien tilanne ei täysin toivoton

Lehtikuva

STX Finlandin varatoimitusjohtaja Jari Anttilan mielestä yhtiöstä irtisanottavien tilanne ei ole täysin toivoton. He voivat saada töitä vaikkapa Raumalla ja Turussa toimivista muista meriteollisuuden yrityksistä.

Verottaja: Aikapankissa verotonta on vain naapuriapu

Reuters

Verohallinto on tehnyt ohjeen aikapankkien ja vaihtopiirien verotuksesta. Pääsääntöisesti aikapankkeihin tehty työ on verollista, paitsi silloin kun kyseessä on tavanomainen naapuriapu.

Amerikkalaislehti: Tule Hesburger Yhdysvaltoihin

Mikko Stig

Amerikkalaisjulkaisu Business Insider kaipaa maahan Hesburgeria entisten hampurilaisketjujen täydentäjäksi.

Moody's: Suomalaispankkien näkymät edelleen negatiiviset

Reuters

Luottoluokitusyhtiö Moody's pitää Suomen pankkijärjestelmän luokitusnäkymät edelleen negatiivisina. Tämä ilmenee Moody'sin aamulla julkaisemasta uudesta raportista. Näkymät ovat olleet negatiiviset vuodesta 2009 lähtien.

HS: Lauttasaarelaisyritys välittää asuntoja luvatta

Lehtikuva

Helsinkiläisyritys on välittänyt asuntoja jo yli vuoden ilman asiankuuluvaa lupaa, kertoo Helsingin Sanomat.

AL: Tampereella syttyi bensasota

Lehtikuva

Tampereella myytiin eilen bensiiniä alle 1,5 euron litrahinnalla. Aamulehden mukaan kyseessä on Suomen halvin hinta.

IPad Air tuli myyntiin – ja Apple on vaiti?

REUTERS/Robert Galbraith

Apple on omituisen hiljaa iPad Airin avausviikonlopusta, mutta Cnet News.comin mukaan myynti oli joka tapauksessa vahvaa.

Naisten määrä pörssiyhtiöiden johdossa kasvaa

Sari Gustafsson  / Lehtikuva

Naisten osuus pörssiyhtiöiden johtoryhmissä on kasvanut, kertoo Keskuskauppakamarin naisjohtajaselvitys.

EU kieltää tehokkaat pölynimurit

Sari Gustafsson

Euroopan unioni aikoo puuttua imurointiisi. EU kieltää ensi vuoden syyskuusta lähtien tehokkaimpien imurien myynnin, koska ne kuluttavat liikaa energiaa.

Halpalentäjä Ryanairin talvesta tulossa ankea

Marian Lockhart

Ryanair arvioi tahkoavansa loka-maaliskuussa tappiota jopa 100 miljoonaa euroa.

HS: Valtio kauppasi polttoöljyä konkurssiyhtiölle

REUTERS/Miraflores Palace/Handout

Valtion huoltovarmuuskeskuksella on 15 miljoonan euron edestä saatavia maksukyvyttömältä öljynvälitysyhtiöltä.

Nämä edulliset tavarat kaikkien pitäisi omistaa

Outi Järvinen / Lehtikuva

Kaikki tarpeellisimmat tavarat eivät ole kovin kalliita. Nämä tavarat voi Suomessakin saada alle 15 eurolla.

Kalliit kodit maksavat tuhansia työpaikkoja

Heini Hämäläinen

Helsingin seudulle syntyisi tuhansia työpaikkoja, jos alueelle saataisiin kohtuuhintaisia asuntoja. Koska uusia asuntoja rakennetaan vähän ja hintaero muuhun maahan leviää, tilanne pahenee jatkuvasti.

Työpaikan juhlat – pari lasillista vai piikki auki?

Heini Hämäläinen

Työpaikan juhlissa tarjotun alkoholin määrä viestii työnantajan arvoista ja politiikasta. Moni pitää juhlia jonkinlaisena palkintona uurastuksesta. Mutta onko räkäkännit palkinto, jonka työnantaja haluaa antaa?

McDonald'silta porttikielto japanilaiskodittomille

Japanin Tokiossa sijaitseva pikaruokala näytti likaisille ja kodittomille ihmisille ovea.

Tutkija lainasi väärin toiselta – kirja vedettiin myynnistä

Hienoja ajatuksia, oivallista tekstiä. Mutta millä ehdoin toisten luomaa saa lainata? Netti helpottaa tiedon jäljitettävyyttä ja plagioinnista narahtaa entistä nopeammin. Tänään vedettiin kirja pois myynnistä, koska tekstissä on plagioitu toisen tekstiä.

Autokauppa alkaa saada vauhtia

Antti Aimo-Koivisto

Uusien henkilöautojen kauppa alkaa virkistyä, ainakin mikäli rekisteröintitilastoihin on luottaminen. Ne olivat lokakuussa plussalla edelliseen kuukauteen verrattuna, kuten syyskuussakin.

Honkarakenne aloittaa yt-neuvottelut

Sirpa Räihä/HS

Hirsitaloja valmistava Honkarakenne aloittaa yhteistoimintaneuvottelut toimintojensa tehostamiseksi. Neuvottelut koskevat niin toimihenkilöitä, ylempiä toimihenkilöitä kuin työntekijöitä.

Nämä yritykset tienasivat paljon mutta maksoivat veroja pikkuprosentilla

Heini Karjanmaa

Suomen sadan suurimman veronmaksajayritysten veroprosentit heittelevät paljon. Pienin veroprosentti oli yllättäen valtion liikelaitoksella.

11:25 Yhä useampi hakeutuu konkurssiin Taloussanomat
10:25 Real Madridille suomalaisväriä odottamattomalla tavalla Taloussanomat
10:07 Fujitsu Finlandin yt-neuvottelut päätökseen - 99 pois Taloussanomat
09:50 Teollisuustuotannon lasku jatkui syyskuussa Taloussanomat
09:11 S&P alensi Ranskan luottoluokitusta Taloussanomat
09:09 Demokraatti: Lyly ennustaa hankalia eläkeneuvotteluja Taloussanomat
08:59 Ex-valtiovarainministeri kiersi Kreikassa veroja Taloussanomat
07:57 Twitterin osakkeelle jymylähtö New Yorkissa Taloussanomat
07:44 Yle: Viina ei virtaa entiseen malliin pikkujouluissa Taloussanomat
07:32 Fennovoiman omistajat kertovat, ottavatko osaa ydinvoimalaan Taloussanomat
06:07 Kim Dotcom pelasi Suomi-kortin: "Olen Suomen kansalainen, auttakaa minua" Taloussanomat
06:01 Uusi sopimus voi tuoda Suomelle miljardilaskun Taloussanomat
22:02 Twitter nousee kuin raketti pörssissä Taloussanomat
21:39 Talvivaaran Pekka Perä löytyi lentokentältä Euroopasta Taloussanomat
21:28 Reuters: Venäläisomistaja ei ole kiinnostunut pelastamaan Talvivaaraa Taloussanomat
20:48 3D-auto kuluttaa 0,8 litraa satasella – voi maksaa vain 12 000 euroa Taloussanomat
19:24 EU:ssa käytetään miljardeja euroja väärin vuodesta toiseen Taloussanomat
18:59 Puolet suomalaisista sijoittaisi Facebookiin, jos olisi rahaa Taloussanomat
17:52 Plantagen aloittaa yt-neuvottelut: "irtisanomisia saattaa tulla" Taloussanomat
17:26 Talvivaara uskoo pystyvänsä parempaan – sitten joskus Taloussanomat




Uutiskirjetilausten muuttaminen ja peruuttaminen | Siirry sivustolle

© Taloussanomat Oy | Yhteydenotot: palaute.taloussanomat@sanoma.fi



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti