keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Uutiskirje: Tässä kisassa euro jää helposti jumboksi

Jos uutiskirje näkyy väärin, avaa uutiskirje selaimessa. Jos kuvat eivät lataudu, lisää osoite uutiskirje.taloussanomat@sanoma.fi osoitekirjaasi.

Taloussanomat.fi Taloussanomien uutiskirje
Keskiviikkona 13.11.2013 10:40

Tässä kisassa euro jää helposti jumboksi

Heini Hämäläinen

Keskuspankit käyvät kisaa siitä, kenen valuutta heikkenee eniten. Kaikki haluavat heikon valuutan, jotta talous lähtisi kasvuun muita nopeampi. Kaikki eivät voi tätä kisaa voittaa eikä yksi voi kuin hävitä. Euron rakenne ja säännöt tarkoittavat, että se ei voi olla valuuttojen suurin pudottaja.

Moni saa "liikaa" kilometrikorvauksia

Lehtikuva

Moni saa kilometrikorvauksia enemmän kuin ajosta syntyy kustannuksia. Sen osoittavat numerot, ja samaa mieltä ovat myös autoalan ja paljon autoilevien edustajat. Silti hallitus päätti perua korvaustason leikkaukset. Miksi kilometreistä maksetaan sen verran kuin maksetaan?

Finnair: Lakko pysäyttäisi lähes koko liikenteen yhdeksäksi päiväksi

Lehtikuva

Finnairin mukaan yhtiötä uhkaavat lakot lamauttaisivat sen lentoliikenteen lähes kokonaan yhdeksän päivän ajaksi.

Suomen suosituimman vessanpytyn valmistaja listautuu pörssiin

Reuters

Kylpyhuonekalustevalmistaja Sanitec järjestää listaumisannin ja listautuu Tukholman pörssiin. Helsingissä pääkonttoriaan pitävän yhtiön pääomistaja on ruotsalainen pääomasijoitusyhtiö EQT.

H&M alkaa valvoa tiukemmin tuotantoaan Aasiassa

Reuters

Ruotsalainen vaateketju H&M pyrkii tiukentamaan otettaan Aasian tuotannostaan. Yhtiö on ottanut täyden kontrollin kolmen Bangladeshin alihankkijatehtaansa tuotannosta.

Ministeriö hyväksyi: American Airlines ja US Airways saavat yhdistyä

Larry Downing

US Airways ja American Airlines yhdistyvät sovittuaan kilpailuoikeudelliset ongelmansa maan oikeusministeriön kanssa. Uudesta lentoyhtiöstä tulee maailman suurin.

Kreikan tukierä jäihin - troikka eri aaltopituudella

Alkis Konstantinidis

Kreikan hallituksen sekä troikan edustajat eivät ole päässeet yksimielisyyteen siitä, mitä lisätoimenpiteitä maan pitää tehdä. Kreikalle suunnatut tukimaksut on toistaiseksi jäädytetty.

Tämä Nokian puhelinbrändi myy yhä

Sari Gustafsson

Matkapuhelintoimintonsa muuten myynyt Nokia pitää kiinni yhdestä puhelinbrändistään, joka takoo edelleen voittoa. Kyseessä on luksustuotteita valmistava yhtiö.

Pankit hyvin nihkeitä laskemaan prime-korkojaan

Euroopan keskuspankki EKP laski viime viikolla ohjauskorkoaan historiallisen alhaiseen 0,25 prosenttiin. Jos mielessä kävi ajatus, että se vaikuttaisi Suomessa pankkien kiinteisiin prime-korkoihin, niin ei hyvältä näytä.

Tutkimus: Suomalaiset surkeita taksimatkustajia

Jerome Favre/Bloomberg

Hotels.com –sivuston selvityksen mukaan suomalaiset ovat taksien asiakkaina toivomuslistan häntäpäässä.

Vaaratilanne vuodosta Porvoossa Neste Oilin jalostamolla

Eeva Sumiloff / Neste Oil

Nestekaasun vuotaminen aiheutti iltapäivällä vaaratilanteen Neste Oilin Porvoon jalostamolla. Illalla vuoto oli saatu jo hallintaan.

Teslan toimitusjohtaja arvostelusta: Virheellistä ja kohtuutonta

Reuters

Sähköautovalmistaja Teslan toimitusjohtaja Elon Musk on närkästynyt yhtiön S-mallin autojen palojen saamasta huomiosta.

Meklarit halutaan ulos keskustelupalstoilta

Scott Eels

Maailman suurimmat pankit suunnittelevat kieltävänsä meklariensa pääsyn suosituille nettikeskustelupalstoille.

Hyvä korruptiolääke: Miltä tämä kuulostaisi uutisissa?

Ismo Pekkarinen

Yritysten korruptionvastaiset ohjelmat jäävät usein sanahelinäksi, johon firmoissa ei itsekään uskota. Nokiassa yksi ohjenuorista kuuluu: Pohdi, miltä tämä kuulostaisi uutisissa luettuna.

Venäjän talouskasvu edelleen tahmeaa

Bloomberg/Andrey Rudakov

Venäjän talouden kasvu jäi ennakoitua vaatimattomammaksi heinä-syyskuussa. Tahti oli yhtä hidasta kuin edellisellä neljänneksellä.

Asiantuntijat: Talvivaara voidaan lopettaa hallitusti

Lehtikuva

Luonnontieteen asiantuntijoiden mukaan Talvivaaran toiminnan pysäyttäminen on täysin mahdollista. He arvioivat valtioneuvostolle lähettämässään avoimessa kirjeessä, että alasajo voi viedä pari vuotta. Siihen, pitäisikö näin tehdä, he eivät ota kantaa.

Kiinan "käännekohtakokous" muutti yhtä sanaa

REUTERS/Petar Kujundzic

Markkinoilla on tulevaisuudessa "ratkaiseva" rooli Kiinan taloudessa, maata hallitsevan kommunistipuolueen johtajat linjasivat nelipäiväisen kokouksen jälkeen.

Nordea ja 28 muuta pankkia ovat liian suuria kaatumaan

REUTERS/Andrew Burton

Nordea on ainoana Pohjoismaissa maailmantalouden kannalta liian suuri kaatumaan. Listan kärjessä ovat JPMorgan ja HSBC.

Kun työpaikat karkaavat, siirrettävä kaupunki tulee perässä

Reuters

Kun työpaikat siirtyvät toisaalle ja ihmiset muuttavat niiden perässä, asuinpaikat jäävät tyhjilleen. Jotta hylättyjä detroiteja ei enää syntyisi, Manuel Dominguez suunnitteli siirrettävän kaupungin.

Pöllökuvaaja lahjoittaa kuvapalkkiot – työttömän paperisota oli liikaa

Pentti Taskinen

Viluisesta pöllöstä kuvia ottanut Pentti Taskinen lahjoittaa kuvapalkkiot keräykseen Helsingin uuden lastensairaalan rakentamiseksi.

Kännyköiden käyttö kasvattaa taloutta Afrikassa

Mobiiliala synnytti viime vuonna yli kolme miljoonaa työpaikkaa Sahan eteläpuolisessa Afrikassa. Ala kasvaa alueella nopeammin kuin missään muualla maailmassa.

Söitkö juuri lounaan? Olet ehkä oikeistolaisempi kuin ennen sitä

Jaakko Avikainen/Lehtikuva

Nälkäisenä olemme todennäköisesti enemmän hyvinvointivaltion ja vasemmistopolitiikan kannalla kuin juuri syöneinä, tutkimus kertoo.

10:36 McDonald'sin kahvi karkottaa asiakkaat Taloussanomat
10:30 Starbucks joutuu pulittamaan miljardikorvaukset Taloussanomat
10:16 Nokian Lumiat vetivät Windows Phonen 156 prosentin kasvuun Taloussanomat
09:51 Suomen suosituimman vessanpytyn valmistaja listautuu pörssiin Taloussanomat
09:36 Finnair: Lakko pysäyttäisi lähes koko liikenteen yhdeksäksi päiväksi Taloussanomat
09:06 Teslan toimitusjohtaja arvostelusta: Virheellistä ja kohtuutonta Taloussanomat
08:39 H&M alkaa valvoa tiukemmin tuotantoaan Aasiassa Taloussanomat
08:02 Ministeriö hyväksyi: American Airlines ja US Airways saavat yhdistyä Taloussanomat
07:50 Elektroniikkaromua varastetaan kierrätyspisteistä Taloussanomat
07:39 HS: Asuntoedun verotusta saatetaan kiristää Taloussanomat
06:10 Levy-yhtiöt noudattavat vaikenemisen lakia Spotify-maksuista Taloussanomat
06:05 Moni saa "liikaa" kilometrikorvauksia Taloussanomat
06:01 Tässä kisassa euro jää helposti jumboksi Taloussanomat
21:51 Epätoivoinen Alitalia etsii pelastajaa Aasiasta Taloussanomat
21:11 Kreikan tukierä jäihin - troikka eri aaltopituudella Taloussanomat
20:39 Tutkimus: Suomalaiset surkeita taksimatkustajia Taloussanomat
19:55 Tämä Nokian puhelinbrändi myy yhä Taloussanomat
19:22 Pankit hyvin nihkeitä laskemaan prime-korkojaan Taloussanomat
19:07 Vaaratilanne vuodosta Porvoossa Neste Oilin jalostamolla Taloussanomat
18:52 Yle: Parker Hannifin irtisanoo puolet Urjalassa Taloussanomat

Markkinat

Kurssit päivitetty 13.11.2013 klo 10:40 viidentoista minuutin viipeellä.

INDEKSIT

Nimi +/- %
OMX Helsinki PI -0,07
OMX Helsinki CAP PI +0,04
OMXH25 PI -0,07
OMX Helsinki Mid Cap PI -0,29
OMX Helsinki Small Cap PI +0,01

KOROT

Nimi Korko 1 vko
Euribor 12 kk 0,501 -0,033
Euribor 6 kk 0,322 -0,019
Euribor 3 kk 0,218 -0,009
Euribor 1 kk 0,123 -0,006

NOUSIJAT JA LASKIJAT

Nimi Viim. +/- %
Ixonos Plc 0,2 5,26
Siili Solutions Oyj (LP) 12,0 2,56
Nurminen Logistics Plc 1,55 1,97
Metso 30,03 1,66
Elecster A 6,29 1,45
Endomines AB 0,53 -1,85
Dovre Group Plc 0,48 -2,04
Viking Line 18,0 -2,12
Glaston Corporation 0,4 -2,44
Panostaja Oyj (LP) 0,77 -2,53

VAIHDETUIMMAT

Nimi Vaihto € +/- %
Nokia 4,96 M 0,44
Metso 3,34 M 1,66
Nordea Bank FDR 3,22 M -0,22
KONE Corporation 1,58 M -0,38
UPM-Kymmene 1,17 M -0,16
Fortum 0,98 M 0,54
Sampo A 0,8 M -0,06
Neste Oil 0,77 M 0,33
Nokian Renkaat 0,62 M -0,21
Stora Enso R 0,61 M 0,07




Uutiskirjetilausten muuttaminen ja peruuttaminen | Siirry sivustolle

© Taloussanomat Oy | Yhteydenotot: palaute.taloussanomat@sanoma.fi



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti