torstai 28. marraskuuta 2013

Uutiskirje: Neljä asiaa uhkaa asumistasi

Jos uutiskirje näkyy väärin, avaa uutiskirje selaimessa. Jos kuvat eivät lataudu, lisää osoite uutiskirje.taloussanomat@sanoma.fi osoitekirjaasi.

Taloussanomat.fi Taloussanomien uutiskirje
Torstaina 28.11.2013 10:32

Neljä asiaa uhkaa asumistasi

Heini Hämäläinen

Suomea rakennetaan nyt kolmanteen kertaan. Ensin siirtolaiset asutettiin, sitten oli vuorossa suuri maaltamuutto 1960- ja 70-luvuilla. Nyt väki valuu voimalla suuriin kasvukeskuksiin. Ilmiö tuo mukanaan lukuisia ongelmia, sanoo tutkija. Erityisesti muutama kehityskulku huolestuttaa häntä.

Lemminkäiseltä tulosvaroitus kartellikorvausten takia

Lehtikuva

Rakennuskonserni Lemminkäinen joutuu maksamaan kymmenien miljoonien eurojen kartellikorvaukset kunnille. Tämä painaa tuloksen tappiolle.

450 ei kun 440 lunasti Jollansa

Jolla

Aivan kaikki eivät päässeet tai vaivautuneet DNA:n Jolla-puhelimen lanseeraukseen.

Kristina Cruisesin Partanen: Hintapaine oli liikaa

Antti-Aimo Koivisto

Yrityssaneeraukseen hakeutuvan Kristina Cruisesin toimitusjohtaja Mikko Partanen kertoo, että hintapaine kävi varustamolle liian kovaksi.

Saako kauppa tästä 2,3 miljardin euron piristysruiskeen?

Reuters

Taantuman painama vähittäiskauppa odottaa ensi viikkoa hartaasti. Tällöin maksetaan veronpalautukset, jotka saattavat pistää vauhtia joulunalukseen.

"Tarvitsen rahaa, tässä työ hakemukseni" – saako näin töitä?

Heini Karjanmaa

Työhakemuksiin kiinnitetään liian vähän huomiota, toteaa niitä tutkinut Sanni Koskela. Laidasta laitaan tulevat hakemukset eivät usein vastaa opaskirjoista tuttuja malleja. Toisaalta liika mainosjargoni voi olla rasittavaa.

Jollako ainoa suomalainen matkapuhelinyhtiö? Väärin

Jolla

Tänään ensimmäiset puhelimensa myyvä Jolla ei ole Suomen ainoa Nokian perinnölle perustettu matkapuhelinvalmistaja.

4,7 työtöntä / avoin työpaikka – tämäkö työvoimapula?

Lehtikuva

Palvelualojen ammattiliito ja Palkansaajien tutkimuslaitos ovat yhtä mieltä siitä, että Suomen ennusteet työvoiman tarpeesta eivät osu kohdalleen. Esimerkiksi siivoojista ja kokeista ei ole pulaa, osoittaa uusi tutkimus.

Yli sata miljoonaa euroa tukea jaossa kaasuterminaaleille

Roni Rekomaa

Viisi pientä nesteytetyn maakaasun terminaalia hakee valtiolta investointitukea. Gasum hakee EU:lta satojen miljoonien eurojen tukea suuren terminaalin ja merenalaisen maakaasuputken rakentamiseksi Inkooseen.

Ruokakeskon citymarket-verkkokauppa avautui

Lehtikuva/Antti Aimo-Koivisto

Ruokakesko aloittaa elintarvikkeiden jakelun verkon kautta, mikä kiristää kilpailua S-ryhmän kanssa.

Tämän tuntemattoman neron kirjoja Bill Gates lukee

Reuters

Kanadalaisen yliopiston eläkkeelle jäänyt professori kirjoittaa bonobo-apinoista, ilmaston lämpenemisestä ja vaikka mistä muusta. Ja saa Microsoft-miljardööri Bill Gatesin juoksemaan kirjakauppaan.

Miten suhtautua suoraan kuluttajalle markkinoituihin geenitesteihin?

Lehtikuva

Jos suoraan kuluttajille markkinoitu geenitesti osoittaa suurta riskiä sairastua, pitääkö kuluttajan lähteä lääkäriin tutkittavaksi? Tutkimusprofessori Helena Kääriäinen sanoo, että suomalaiset eivät toistaiseksi näytä ottaneen tällaisia tuloksia kovin vakavasti.

10:24 Lemminkäiseltä tulosvaroitus kartellikorvausten takia Taloussanomat
09:36 Sanoma Magazines myy Tietokoneen Talentumille Taloussanomat
09:31 Saako kauppa tästä 2,3 miljardin euron piristysruiskeen? Taloussanomat
08:53 Tällainen on Suomen uusi kyberturvallisuuskeskus Taloussanomat
08:47 Yli sata miljoonaa euroa tukea jaossa kaasuterminaaleille Taloussanomat
08:15 Huhtamäki osti kartonkipakkausvalmistajan Britanniasta Taloussanomat
07:44 Yle: Varman Vuoria ei pelkää korkeaa palkkaa Taloussanomat
07:29 450 ei kun 440 lunasti Jollansa Taloussanomat
06:01 Neljä asiaa uhkaa asumistasi Taloussanomat
21:45 Kreml hääti jätti-Vuittonin pois Punaiselta torilta Taloussanomat
21:22 Yle: Vuorotteluvapaaseen lisätiukennuksia? Taloussanomat
21:11 Viranomainen: Dreamlinerin moottorit voivat jäätyä Taloussanomat
20:35 Biohitin osake rakettinousuun lisensointiuutisesta Taloussanomat
20:02 Kristina Cruisesin Partanen: Hintapaine oli liikaa Taloussanomat
19:30 Berlusconi erotetaan Italian parlamentista Taloussanomat
19:05 Ruokakeskon citymarket-verkkokauppa avautui Taloussanomat
18:17 Kristina Cruises hakee yrityssaneeraukseen – peruuttaa lähes kaikki risteilyt Taloussanomat
18:10 Yle: Keskisuomalainen vähentää 14 – viisi irtisanotaan Taloussanomat
17:29 Palkka nousi paljon, kun vaihtoi työpaikkaa Taloussanomat
17:27 Lumia 1520 ylsi amerikkalaisjulkaisun joulun toivelistalle Taloussanomat

Markkinat

Kurssit päivitetty 28.11.2013 klo 10:32 viidentoista minuutin viipeellä.

INDEKSIT

Nimi +/- %
OMX Helsinki PI +0,07
OMX Helsinki CAP PI +0,04
OMXH25 PI +0
OMX Helsinki Mid Cap PI +0,17
OMX Helsinki Small Cap PI +0,43

KOROT

Nimi Korko 1 vko
Euribor 12 kk 0,497 +0,002
Euribor 6 kk 0,327 +0,009
Euribor 3 kk 0,23 +0,011
Euribor 1 kk 0,147 +0,023

NOUSIJAT JA LASKIJAT

Nimi Viim. +/- %
Biotie Therapies (LP) 0,28 3,7
Innofactor Plc (LP) 1,05 2,94
Lemminkäinen (LP) 14,79 2,35
Aspo (LP) 5,84 2,1
Suominen 0,49 2,08
Pöyry Oyj 4,1 -1,16
Alma Media Corporation 3,26 -1,81
Ilkka-Yhtymä 2 3,03 -2,26
Tulikivi A 0,32 -3,03
Ixonos Plc 0,13 -7,14

VAIHDETUIMMAT

Nimi Vaihto € +/- %
Nokia 2,73 M -0,25
Metso 0,74 M 0,86
Nordea Bank FDR 0,47 M 0,05
KONE Corporation 0,44 M -0,07
UPM-Kymmene 0,33 M 0,08
Caverion Oyj 0,29 M 0,84
Fortum 0,23 M 0,06
Sampo A 0,18 M 0,14
Outotec Oyj 0,17 M 0,41
Biohit B 0,16 M 0




Uutiskirjetilausten muuttaminen ja peruuttaminen | Siirry sivustolle

© Taloussanomat Oy | Yhteydenotot: palaute.taloussanomat@sanoma.fi



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti