keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Uutiskirje: Yllätysväite: Kreikassakin vahvemmat pankit kuin meillä

Jos uutiskirje näkyy väärin, avaa uutiskirje selaimessa. Jos kuvat eivät lataudu, lisää osoite uutiskirje.taloussanomat@sanoma.fi osoitekirjaasi.

Taloussanomat.fi Taloussanomien uutiskirje
Keskiviikkona 27.11.2013 10:44

Yllätysväite: Kreikassakin vahvemmat pankit kuin meillä

Heini Hämäläinen

Suomen pankkien todellinen vakavaraisuus on jopa kreikkalaispankkeja heikompi, väittää yllättävä tasetarkastelu. Siinä pankkeja eivät tarkastele EKP tai EU vaan talousviranomaisista riippumattomat tutkijat. He osoittavat valtioiden ja pankkien väliltä uudenlaisen vaikutuksen: vahva valtio, heikot pankit. Suomen pankit ovat tarkastelun heikoimpia.

"Älytöntä keskustelua johtajien palkkakatosta"

Lehtikuva

Aalto-yliopiston professori Seppo Ikäheimo ei pidä johtajien palkkoja rajaavia lakeja järkevinä. Hänestä johtajien ja vähiten ansaitsevien palkkasuhde on Suomessa hyvin kohtuullinen.

Toivonkipinä tekijänoikeusaloitteelle: Tuskin täystyrmäystä

Lehtikuva

Järkeä tekijänoikeuslakiin -kansalaisaloite on saavuttamassa yhden tärkeistä tavoitteistaan eduskunnassa. Mutta aloitetta odottaa silti kova mankeli.

Yle: Asumisoikeusasunto on vuokra-asuntoa kalliimpi

Martti Kainulainen  / Lehtikuva

Rakennuttaja sanoo, että uusien asumisoikeusasuntojen rakentaminen ei enää kannata niiden kalleuden takia. Asukas on laskenut, että vanhoissakin aso-asunnoissa asuminen maksaa enemmän kuin vuokralla olo, kertoo Ylen uutiset.

Aspon Leipurin saattaa listautua pörssiin

Reijo Hietanen  / Lehtikuva

Monialakonserni Aspon hallitus on päättänyt selvittää edellytyksiä yhtiön kokonaan omistaman Leipurin Oy:n listaamiseksi Helsingin pörssiin.

Nokia-tili haistatteli Twitterissä – pyysi anteeksi

Reuters

Puhelimensa myynyt teknologiayhtiö on joutunut Twitter-myrskyyn Uudessa-Seelannissa.

Saksa sopi hallitusohjelmasta: tiemaksut ulkomaalaisille

REUTERS/Fabrizio Bensch

Saksan liittokansleri Angela Merkelin uuteen hallitusohjelmaan sisältyy muun muassa valtakunnallinen minimipalkka sekä lisää varoja eläkkeisiin ja infrastruktuuriin. Sosiaalidemokraatit luopuivat vaaliohjelmaansa kuuluneista tuloveronkorotuksista.

Kuluttajien luottamus vahvistui – työttömyyden pelko helpotti

Outi Järvinen / Lehtikuva

Kuluttajien luottamus talouteen vahvistui marraskuussa verrattuna lokakuuhun, kertoo tuore Tilastokeskuksen kuluttajabarometri.

Suomen uusi high tech -jäänmurtaja rakennetaan Helsingissä

Mikko Stig / Lehtikuva

Suomen uuden perusjäänmurtajan rakentaa Arctech Helsinki Shipyard. Liikennevirasto kertoi päätöksestä tänään.

Hei, erotaan kaikki

Suomessa on alettu vaatia jokaisen virheen jälkeen päitä vadille. Koska meistä jokainen on tehnyt virheitä, on meidän kaikkien syytä erota.

Raju muutosehdotus pankkiirien jättibonuksille

REUTERS/Larry Downing

Hollanti suunnittelee tiukkoja rajoituksia pankkiirien bonuksille. Palkkioiden yläraja on asettumassa korkeintaan 20 prosenttiin vuoden palkkatuloista.

Maailman pisimmät lennot loppuivat – 19 tuntia luksusluokkaa

REUTERS/James Morgan

Singapore Airlinesin suora lento New Yorkista Singaporeen lähti viimeiselle matkalleen maanantaina. Lähes 20 tunnin lennolle sai halvimmillaan lipun noin 4 500 eurolla.

Kesätoimittaja 2014: Startel ja Taloussanomat etsivät sinua

Suomen tavoittavin verkon talouslehti Taloussanomat ja uutistoimisto Startel kaipaavat joukkoonsa kesätoimittajia vuodelle 2014.

10:39 Nokiasta irtisanotut työllistävät pian tuhansia Taloussanomat
10:34 Suomen uusi high tech -jäänmurtaja rakennetaan Helsingissä Taloussanomat
09:50 Kuluttajien luottamus vahvistui – työttömyyden pelko helpotti Taloussanomat
09:37 Saksa sopi hallitusohjelmasta: tiemaksut ulkomaalaisille Taloussanomat
09:36 Kesätoimittaja 2014: Startel ja Taloussanomat etsivät sinua Taloussanomat
09:13 Nokia-tili haistatteli Twitterissä – pyysi anteeksi Taloussanomat
08:59 Aspon Leipurin saattaa listautua pörssiin Taloussanomat
08:41 Yle: Asumisoikeusasunto on vuokra-asuntoa kalliimpi Taloussanomat
07:22 Toivonkipinä tekijänoikeusaloitteelle: Tuskin täystyrmäystä Taloussanomat
06:08 "Älytöntä keskustelua johtajien palkkakatosta" Taloussanomat
06:01 Yllätysväite: Kreikassakin vahvemmat pankit kuin meillä Taloussanomat
21:18 Maailman pisimmät lennot loppuivat – 19 tuntia luksusluokkaa Taloussanomat
20:43 Gazprom osti oligarkin mediayhtiön – "muistuttaa Berlusconia" Taloussanomat
20:14 Raju muutosehdotus pankkiirien jättibonuksille Taloussanomat
19:27 Ford kutsuu katumaasturit huoltoon jo seitsemättä kertaa Taloussanomat
17:37 USA:n kuluttajaluottamus heikkeni vastoin odotuksia Taloussanomat
17:21 Ravintola-alan tuskaa – lasti Virosta laittomiin bileisiin Taloussanomat
16:49 Ota vain vielä yksi kuppi – 13 syytä juoda kahvia Taloussanomat
16:18 Viina ei houkuta Kiinassa – konjakkiyhtiöltä tulosvaroitus Taloussanomat
16:13 Valmetin Laine: Tehostaminen edennyt nopeasti Taloussanomat

Markkinat

Kurssit päivitetty 27.11.2013 klo 10:44 viidentoista minuutin viipeellä.

INDEKSIT

Nimi +/- %
OMX Helsinki PI +0,23
OMX Helsinki CAP PI +0,17
OMXH25 PI +0,26
OMX Helsinki Mid Cap PI +0,01
OMX Helsinki Small Cap PI +0,21

KOROT

Nimi Korko 1 vko
Euribor 12 kk 0,50 +0,004
Euribor 6 kk 0,33 +0,011
Euribor 3 kk 0,23 +0,012
Euribor 1 kk 0,146 +0,022

NOUSIJAT JA LASKIJAT

Nimi Viim. +/- %
Biotie Therapies (LP) 0,28 3,7
Aspo (LP) 5,72 3,25
Atria Oyj (LP) 8,01 2,69
Elektrobit Corporation 2,06 2,49
Basware 21,3 2,11
Oral Hammaslääkärit Plc 4,85 -2,02
Wulff Group Plc 1,54 -2,53
Munksjö Oyj 5,0 -2,53
Alma Media Corporation 3,24 -2,7
Pöyry Oyj 4,07 -3,96

VAIHDETUIMMAT

Nimi Vaihto € +/- %
Nokia 9,77 M -0,67
Stora Enso R 1,41 M 0,61
Fortum 1,18 M 0,59
KONE Corporation 1,07 M 0,44
Neste Oil 0,71 M 0,07
UPM-Kymmene 0,7 M 0,64
Sampo A 0,61 M 0,41
Nokian Renkaat 0,4 M -0,13
YIT Oyj 0,39 M 1,06
Outotec Oyj 0,37 M 0,61




Uutiskirjetilausten muuttaminen ja peruuttaminen | Siirry sivustolle

© Taloussanomat Oy | Yhteydenotot: palaute.taloussanomat@sanoma.fi



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti