keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Newsletter: Kuvakin vielä: "Nokian Android-puhelin" uhmaa järkeä

Digitoday

Kuvakin vielä: "Nokian Android-puhelin" uhmaa järkeä

Ruutukaappaus/Evleaks

11.12.13 klo 11:17 Huhut Nokian Android-puhelimesta eivät suostu kuolemaan – päinvastoin – vaikka Nokia on entistä lähempänä koko puhelinvalmistuksen lopettamista. Uusia tietoja tarjoilevat The Verge ja Evleaks.



Uusi Angry Birds ilmestyi tänään – jäljellä vain nimi

11.12.13 klo 11:16 Angry Birds Go -kaahailupelissä on kaksi rahastuskikkaa.


BI: Jolla kuuluu startupien parhaimmistoon

Jolla

11.12.13 klo 13:12 Business Insider nimesi 18 nuorta yritystä vaatevalmistajista eleohjauksen kehittäjiin, jotka nousivat esiin massasta tänä vuonna. Ja Suomen Jolla mahtui mukaan.


Ensin savusi Samsung, sitten omistaja

Ruutukaappaus

11.12.13 klo 13:30 Samsung onnistui muuttamaan älypuhelinfaninsa vihollisekseen ja sai siinä samalla paljon kyseenalaista julkisuutta.


Dataryntäys murjoo tietosuojaa, VTT ja InterDigital hyppäävät väliin

VTT

11.12.13 klo 10:41 Tunnettu mobiilialan tutkimus- ja kehitysyritys InterDigital ja Suomen suurimpiin kuuluva tutkimusyritys VTT Valtion teknologian tutkimuskeskus ovat sopineet tutkivansa yhdessä, kuinka mobiilista ekojärjestelmästä saadaan irti enemmän arvoa.


Sini Saarela jäi Snowdenin varjoon Guardianin äänestyksessä

Ruutukaappaus

11.12.13 klo 09:57 Edward Snowden on The Guardian -lehden vuoden henkilö. Tänään keskiviikkona selviää valitseeko myös aikakauslehti Time hänet vuoden henkilöksi, kuten yleisesti odotetaan.


Kiinalaishakkerit hyökkäsivät viiteen eurooppalaiseen ulkoministeriöön

Ruutukaappaus

11.12.13 klo 07:00 Tietoturvayhtiö FireEye onnistui seuraamaan kiinalaisen hakkeriryhmän tunkeutumisyrityksiä viiteen eurooppalaiseen ulkoministeriöön Pietarissa syyskuussa pidetyn G20-kokouksen alla.


Twitter lisäsi kuvien suoralähetyksen

Ruutukaappaus

11.12.13 klo 10:10 230 miljoonan käyttäjän mikroblogipalvelu Twitter jakaa nyt kuvia suoraan iOS- ja Android-käyttäjien välillä. Myös web-käyttäjät voivat lähettää kuvia yksityiselle vastaanottajalle.


Harmien päivä Soneralle – ja nyt myös @450-käyttäjille

Mikko Stig/Lehtikuva

10.12.13 klo 18:09 @450-laajakaistapalvelu päättyy käytännössä melkein heti, Sonera sai tietää tiistaina.


Joko nyt räjähtää? Googlelta huhutaan taas tv-laitetta

Google

10.12.13 klo 15:37 Googlen "Nexus TV" haastaa Apple TV:n, jos The Informationin tiedot pitävät paikkansa. Googlen seikkailuihin televisiomarkkinoilla lukeutuvat entuudestaan flopannut Google TV ja simppeli Chromecast-tikku.


Suomen e-lompakkokisa kiristyy – uusi ohjelma siirtää rahat kännykästä toiseen

10.12.13 klo 15:06 Danske Bankin Mobilepay on uusi yrittäjä kisassa käteisen korvaamisesta.


Bitcoin-automaatti saapuu Helsinkiin epävarmoissa merkeissä

Bittiraha.fi

10.12.13 klo 14:32 Helsinkiin asennetaan ensimmäinen bitcoin-automaatti samalla, kun virtuaalivaluutan tulevaisuus on hämärän peitossa.


Uusimmat uutiset

14:05 Microsoftin Suomen-puhelinyhtiön omistus Luxemburgissa – verotusmaa auki
13:30 Ensin savusi Samsung, sitten omistaja
13:12 BI: Jolla kuuluu startupien parhaimmistoon
11:17 Kuvakin vielä: "Nokian Android-puhelin" uhmaa järkeä
11:16 Uusi Angry Birds ilmestyi tänään – jäljellä vain nimi
10:41 Dataryntäys murjoo tietosuojaa, VTT ja InterDigital hyppäävät väliin
10:10 Twitter lisäsi kuvien suoralähetyksen
09:57 Sini Saarela jäi Snowdenin varjoon Guardianin äänestyksessä
07:00 Kiinalaishakkerit hyökkäsivät viiteen eurooppalaiseen ulkoministeriöön
18:09 Harmien päivä Soneralle – ja nyt myös @450-käyttäjille
15:47 Mobiilidata pätkii läpi Suomen: Sonera korjaa
15:37 Joko nyt räjähtää? Googlelta huhutaan taas tv-laitetta
15:06 Suomen e-lompakkokisa kiristyy – uusi ohjelma siirtää rahat kännykästä toiseen
14:32 Bitcoin-automaatti saapuu Helsinkiin epävarmoissa merkeissä
14:01 Mikko Hyppönen: Käyttäjät hylkäävät Javan
13:08 Taskulamppu katsoi sinne, minne ei saanut: Android-käyttäjiä petettiin
12:46 Suosikki-Windowsin laatikkomyynti loppui: Mitä tehdä?
12:15 Google Maps tuo National Geographicin komeat kartat kaikkien saataville
11:41 Jollan varaajilla kolme päivää aikaa hakea puhelimensa
11:28 Aalto opettaa rahastamaan mobiilipeleillä

Uutiskirjeiden peruutus ja hallinta

Huom! Älä vastaa tähän viestiin, sähköpostilaatikkoa ei lueta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti