perjantai 13. joulukuuta 2013

Uutiskirje: Kun kaikki on alessa, kuka kuittaa laskun

Jos uutiskirje näkyy väärin, avaa uutiskirje selaimessa. Jos kuvat eivät lataudu, lisää osoite uutiskirje.taloussanomat@sanoma.fi osoitekirjaasi.

Taloussanomat.fi Taloussanomien uutiskirje
Perjantaina 13.12.2013 10:32

Kun kaikki on alessa, kuka kuittaa laskun

Janne Toriseva

Jouluale alkaa joulukuun puolivälissä, kesän alennukset paljon ennen juhannusta. Ja aina on päällä joku sesonkitarjous. Kuluttajan kannattaa pitää silmät auki alennustalkoissa. Joku kai tämänkin maksaa?

Fortum: Yli satatuhatta asiakasta ilman sähköä

Kimmo Mäntylä

Energiayhtiö Fortum kertoo, että yöllinen myrsky on jättänyt laajan joukon asiakkaita ilman sähköä. Myrskytuhoja korjataa paraikaa.

Microsoftin johtoon uusi ehdokas Qualcommista

Brendan McDermid

Uutistoimisto Bloombergin nimettömien lähteiden mukaan Microsoftin johtoon on ehdolla puolijohdevalmistaja Qualcommin kakkosmies Steve Mollenkopf.

Hallitus uudistaa kuntien valtionosuudet - kuka häviää?

Seppo Sirkka

Valtio on uudistamassa kuntien valtionosuuksien jakoperusteet, kertoo Helsingin Sanomat. Mutta ketkä voittavat, ketkä häviävät?

Jättipankki luupin alla kultamanipulaation takia

Reuters

Saksan rahoitusvalvoja selvittää Deutsche Bankin osallisuutta mahdolliseen kullan hinnan manipulointiin, kertoo talouslehti Financial Times

PT:n Lehto Demokraatille: Suomeen kiinteä kunnallisvero

Lehtikuva

Palkansaajien tutkimuslaitoksen ennustepäällikkö Eero Lehto esittää Suomen kunnille tasaveroa.

Saabin ensimmäinen tehdas Kiinassa valmis keväällä

Andrew Harrer/Bloomberg

Sähkö-Saabeja valmistavan tehtaan on määrä käynnistyä keväällä Kiinassa, kertoo Ruotsin radio.

Finnair myy neljä konettaan ja vuokraa ne takaisin

Lehtikuva

Lentoyhtiö Finnair on sopinut neljän Airbus-koneensa myynnistä ja takaisinvuokrauksesta lentokonevuokraus- ja rahoitusyhtiö GE Capital Aviation Servicesin kanssa (GECAS).

Fortumin Kuula: Sähköverkkojen myynti suomalaisten etu

Trond H. Trosdahl

Energiayhtiö Fortumin toimitusjohtajan Tapio Kuulan mukaan suomalaiset voivat olla tyytyväisiä. Sähköverkot ovat nyt hyvissä käsissä.

Euroalueen teollisuustuotanto tuotti pettymyksen

REUTERS/Kai Pfaffenbach

Teollisuustuotanto jäi yhteisvaluutta-alueella lokakuussa selvästi markkinaodotuksia heikommaksi.

15-vuotias työntekijä kuoli – Apple lähetti lääkärit Kiinaan

REUTERS/Alexander Demianchuk

Teknologiayhtiö Applen sopimusvalmistajan 15-vuotias työntekijä on kuollut Kiinassa. Apple lähetti lääkärit tutkimaan työolosuhteita.

Finnairin lentäjät siirtyvät Akavan alle

Finnair Flight Academy

Finnairin lentäjät ovat päättäneet siirtyä keskusjärjestö Akavan alaisuuteen.

Liikanen: Ei asuntokuplaa mutta syytä olla valppaana

Mikko Stig

Suomen Pankin pääjohtajan Erkki Liikasen mukaan kotitalouksien velkaantuminen on tasaantumassa. Asuntokupla ei ole välitön uhka, mutta edelleen Liikanen haluaisi parantaa rahoitusviranomaisten kykyä vastata mahdollisiin tulevaisuuden ongelmiin.

Fortum suuntaa rahoineen Ranskaan ja Intiaan

Pekka Sakki  / Lehtikuva

Sähköverkkojen myynnillä rikastuva Fortum saattaa investoida Ranskan vesivoimaosuuksiin, sekä lisätä hankintojaan Intiassa.

Ministeri: Fortum-kauppa ei nosta sähkön hintaa

Lehtikuva

Fortumin sähkönsiirtoverkkojen myynti oli turvallinen ja taloudellinen ratkaisu Suomen energiapolitiikan kannalta, elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok) kiittelee tiedotteessa. Ministerin mukaan kauppa ei johda sähkön hinnan nousuun.

Telakka irtisanoo jopa 190 – "kertasakkaus ja pusikon läpi peruskallioon"

Hannu Vallas / Lehtikuva

Yt-neuvottelunsa päätökseen saanut telakkayhtiö Technip Offshore irtisanoo korkeintaan 190 työntekijää ja lomauttaa jopa 250 ensi vuoden kuluessa. Väkeä joudutaan vähentämään, koska öljy-yhtiö BP perui jättitilauksensa.

Autoliitto uudesta autokoululaista: "Tämän kanssa voi elää"

Lehtikuva/Vesa Moilanen

Eduskunta hyväksyi tänään uuden lain, jossa ajokortin opetuslupaopetusta helpotetaan. Autoliiton viestintäjohtaja Jukka Tolvanen on tyytyväinen.

Rehn: Slovenia selviää ilman EU-tukea

SERGEI KARPUKHIN

Euroopan unionin (EU) talouskomissaarin Olli Rehnin mukaan Slovenia pystyy pääomittamaan pankkinsa kuntoon ilman Euroopan unionin (EU) tukea.

Nokia-potti Luxemburgiin: "Microsoft täysin verovelvollinen Suomessa"

Ville Mannikko/Bloomberg

Nokian Microsoftille myymän puhelinyksikön omistajaksi on nousemassa ohjelmistojätin luxemburgilainen holding-yhtiö. Microsoftin mukaan järjestely ei vaikuta puhelinten myynnistä saatujen voittojen verotukseen Suomessa.

Saksalaiset ostivat puolet Kampin kauppakeskuksesta

Lehtikuva

Puolet kauppakeskus Kampista Helsingissä on myyty saksalaiselle Allianz Real Estate -sijoitusyhtiölle. Myyjänä on kiinteistövarainhoitoyhtiö Cornerstonen hallinnoima Nordic Retail Fund -rahasto.

Venäjältä vyöryy Suomeen 40 000 juhlijaa – 28 lisäjunaa

Leif Rosnell

Suomeen saapuu vuodenvaiheessa arviolta 40 000 junamatkailijaa Venäjältä Tolstoi- tai nopeammilla Allegro-junavuoroilla sekä 28:lla lisä- ja tilausjunalla.

Pankki keksi käteislähteen: myi miljardeittain velkoja omalle rahastolle

EPA

Portugalin suurimpiin finanssijätteihin kuuluva Espírito Santo keksi näppärän tavan tehdä rahaa, kun sitä ei keskellä talouskriisiä muuten saanut. Sijoittajille se merkitsi hyvin suurta riskiä. Espírito Santon finanssiakrobatiasta kertoo talouslehti Wall Street Journal.

GM myy kaikki Peugeot-osakkeensa

Antoine Antoniol/Bloomberg News

Autonvalmistaja General Motors myy koko seitsemän prosentin osuutensa PSA Peugeot Citroënista. Yhtiöiden liitto ei kuitenkaan horju, GM vakuuttaa.

10:25 Finnair myy neljä konettaan ja vuokraa ne takaisin Taloussanomat
10:09 Mikä on pahempi kuin puhelinmyyjä? Robottipuhelinmyyjä! Taloussanomat
09:35 Saabin ensimmäinen tehdas Kiinassa valmis keväällä Taloussanomat
09:20 PT:n Lehto Demokraatille: Suomeen kiinteä kunnallisvero Taloussanomat
08:40 Jättipankki luupin alla kultamanipulaation takia Taloussanomat
07:50 Testi: Panasonic Lumix DMC-GX7 – iloa etsimestä Taloussanomat
07:47 Fortum: Yli satatuhatta asiakasta ilman sähköä Taloussanomat
07:39 Microsoftin johtoon uusi ehdokas Qualcommista Taloussanomat
07:18 Hallitus uudistaa kuntien valtionosuudet - kuka häviää? Taloussanomat
06:01 Kun kaikki on alessa, kuka kuittaa laskun Taloussanomat
21:21 Facebook hädässä: Instagramiin ilmestyivät pikaviestit Taloussanomat
21:02 Piltti-tehtaan työntekijät haluavat poliisitutkinnan työpaikalleen Taloussanomat
20:47 GM myy kaikki Peugeot-osakkeensa Taloussanomat
20:14 Pankki keksi käteislähteen: myi miljardeittain velkoja omalle rahastolle Taloussanomat
19:27 Venäjältä vyöryy Suomeen 40 000 juhlijaa – 28 lisäjunaa Taloussanomat
18:44 JPMorgan maksamassa kaksi miljardia dollaria Madoff-sovusta Taloussanomat
18:28 Saksalaiset ostivat puolet Kampin kauppakeskuksesta Taloussanomat
17:10 Nokia-potti Luxemburgiin: "Microsoft täysin verovelvollinen Suomessa" Taloussanomat
16:37 Rehn: Slovenia selviää ilman EU-tukea Taloussanomat
16:20 Autoliitto uudesta autokoululaista: "Tämän kanssa voi elää" Taloussanomat

Markkinat

Kurssit päivitetty 13.12.2013 klo 10:32 viidentoista minuutin viipeellä.

INDEKSIT

Nimi +/- %
OMX Helsinki PI +0,09
OMX Helsinki CAP PI +0,09
OMXH25 PI +0,1
OMX Helsinki Mid Cap PI -0,01
OMX Helsinki Small Cap PI -0,2

KOROT

Nimi Korko 1 vko
Euribor 12 kk 0,549 +0,042
Euribor 6 kk 0,374 +0,040
Euribor 3 kk 0,277 +0,037
Euribor 1 kk 0,219 +0,036

NOUSIJAT JA LASKIJAT

Nimi Viim. +/- %
Biotie Therapies (LP) 0,28 3,7
Turvatiimi Corporation (LP) 0,29 3,57
Innofactor Plc (LP) 0,98 3,16
SSH Com Security 3,09 3
Suominen 0,48 2,13
Soprano 1,03 -1,9
Alma Media Corporation 3,09 -1,9
Elektrobit Corporation 1,88 -2,59
Panostaja Oyj (LP) 0,75 -2,6
Basware 20,43 -3,63

VAIHDETUIMMAT

Nimi Vaihto € +/- %
Nokia 5,29 M 1,35
Fortum 4,45 M -1,22
Nordea Bank FDR 1,01 M 0,17
UPM-Kymmene 1,01 M 0,52
KONE Corporation 0,95 M 0,13
TeliaSonera 0,93 M -0,81
Sampo A 0,58 M 0
Nokian Renkaat 0,49 M 0,32
Stora Enso R 0,41 M 0,51
Metso 0,37 M 0,41




Uutiskirjetilausten muuttaminen ja peruuttaminen | Siirry sivustolle

© Taloussanomat Oy | Yhteydenotot: palaute.taloussanomat@sanoma.fi



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti